Scaleauto-PM Trondheimissä osa 1 ja 2

Scaleauto PM Trondheimissä 

Koittivat houkutella minua Scaleauto-PM:iin ajamaan Team Finland 2:ssa. Tulosten perusteella näyttäsi siltä että onnistuivatkin ja se meni sitte vähän niinku Trondheimissa. Ja se on muuten ihan eri paikka ku Strömsöö… ja suunnilleen näin siinä sitten kävi:

Harri kyseli, notta josko lähtisin Norjaan ajamaan Scaleautoilla. Ehtii hyvin harjoitella kerran tai pari ja Kyläsarjan osakilpailukin on tuossa ihan kulman takana. Saat sinne laina-auton ja pääset kokeilemaan kisassa ajamista. Vertti ei ollut tarjoukseen tarttunut, ja koitin minäkin perinteisiä, yleensä tehokkaiksi todettuja keinoja jotta tiimiin saadaan nopeat ja varmat kuljettajat. Valitettavasti lahjonta, kiristys, uhkailu eivätkä katteettomat lupauksetkaan purreet tällä erää (”Vertti, ala vaan pakkaamaan niin minä soitan opettajille, että nyt olis kansallisen maineen kannalta varsin oleellista että joudut olemaan pari päivää pois koulusta, Voin tehdä tarvittavat lisätehtävät ja tenttiä ne paluumatkalla autossa…”) Näinpä Suomen joukkueen kokoonpano oli seuraava: Team Finland 1 Kimmo Rautama, Markus Nukari ja Jussi Kokki ja Team Finland 2 Onni Nykänen, Harri Nykänen ja minä itte.

Ei siis auttanut kuin viritellä THE Kahva malliautoillekin sopivaan kuosiin (pientä säätöaluemuutosta ja choken ohjauksen korjaus; transistorivetoinen releohjaus vaihtui ihka oikeaan releohjauksen toteutukseen tarkoitettuun mikropiiriin ja vähän johdotusten siistintää samalla. Carsteenihan oli vaihteeksi pajalla huollossa. Se on viettänyt paljon aikaa reissaamalla välillä Suomi-Tanska-Ruotsi-Kukaaneitiedämissä. Ei siis ollut takeita että se ehtisi kotiutua tältäkään reissultaan ja vaikka kerkeisi, millainen jet lägi sillä vielä olisi päällä saapuessaan.

Elikst siis Hämeenlinnaan Kyläsarjan osakilpailuun testaamaan produrungon uusien viritysten ohella Scaleautolla ajamista. Ja sehän on kovasti paljon hankalampaa kuin miltä varikolta katsellen näyttää. Ne eivät ole kovin nopeita, tosin samassa kompromississa niiden ajo-ominaisuudet ovat hyvin, hyvin erilaiset kuin skaala-autojen. Tai ainakin legendan mukaan ajo-ominaisuuksia on, onhan esimerkiksi taipumus kaatua helposti kyljen kautta ympäri ominaisuus sekin…Scaleautoilla ajaminen on siis haastavaa. Koska autot ovat hyvin tasaisia nopeuden suhteen, niillä pärjätäkseen täytyy ajaa tarkasti. Taistelu radalla on tiukkaa, ja ajamalla mutkan pikkusen pitkäksi menettää helposti metrin etumatkansa. Sitäpä sitten saat kiriä takasin useamman kierroksen. Radalla syntyy helposti tiukkaa vääntöä vieressä ajavan kanssa ja se on aina ollut mieluisaa, ihan riippumatta siitä ajetaanko kisaa ekasta vai vikasta sijoituksesta. En ihmettele yhtään, miksi malliautoilijat ovat pärjänneet niin hyvin skaalapuolen kisoissa. Malliautopuolella kun ei sovi ajaa ulos, mielellään ei kertaakaan vartin hiitissä. (me aloittelijat ollaan erikseen; kaikki on ihan pähkinöinä jos me pysytään 20 kierrosta putkeen urassa. Ihan ei tälläkään kertaa rikkoutunut oma kisaenkka 96 kierrosta putkeen ilman ulosajoa)

Näillä vekottimilla ajaminen on opettavaista ja kehittävää. Kyläsarjassa minut rankattiin hitaaseen erään, joka oli ihan oikea paikka aloittelijalle. Tai siis olinhan minä scaleautolla ajanut, joskus vuonna 2012 tai niillä paikkeilla, mutta eipä niistä ajoista sormimuistiin paljoakaan ollut jäänyt.Laina-auto tuntui vaikealta ajaa ja etenkin kolmion takimmainen tiukka mutka oli haastava. Kisassa tuli silti erävoitto helposti noin 10 kierroksen turvin, tosin kierrosajat olivat jotakin ihan muuta kuin olisi pitänyt olla. Tokassa erässä Vertti näytti kuinka näillä pitäisi ajaa, ja per kierros tuli takkiin noin 0,7 sekuntia ja kisassa parikymmentä kierrosta. Vertti, se diili koulun kanssa on hei edelleen neuvoteltavissa, ala vaan nyt pakkaamaan… Seuraavana iltana kuulin, että laina-auton etuakseli oli ollut irrallaan, josta syystä ajaminen oli saattanut olla hieman haastavaa. Hyvä, jotakin toivoa siis ehkä olisi.

Testipäivä Hyvinkäällä osui samalle viikonlopulle kuin testipäivät Vaasassa. Molemmissa kerkisi käymään, ja Hyvinkäällä kävi ilmi että eipä se tulos kovin paljoa parantunut vaikka etuakseli paremmin kiinni olikin. Olin edelleen yli 0,3 sekuntia tiimin muita kuljettajia hitaampi, mutta sentään vastapainoksi huomattavasti epätasaisempi ja sitä kautta kolariherkempi radalla. Ei hyvä.Team Finland 1:n auto vaikutti myös toimivan hieman paremmin kuin Team 2:n. Mekaamista siis tiedossa, mikä sinällään ei ollut iso yllätys. Tilanne voisi olla hyvin erilainen kisapaikalla, kun pito-olosuhdekin melko varmasti olisi erilainen. Se jäi nähtäväksi.Treenipäivänä kävin potkimassa Scaleauton Porschen renkaita, ja Jarin kanssa sovittiin myöhemmin kaupat. Jos vielä tulisi Kyläsarjaa ajettua jatkossa, niin omasta autosta on riemua. Samoin lisää harjoitusmateriaalia PM-kisaan ei ollut huono juttu, koska näitäkin menee radalla rikki.Plussana näissä kisoissa oli mukaan tarvittavan oman arsenaalin vähäisyys. Kaksi kahvaa, Jarin mukaan laittamat jousituksen säätöprikat, yksi auto, kahvatesteri ja yleismittari. Näillä pärjätään!

Kauas on pitkä matka. Joskus matka voi olla pitkä vaikkei kovin kauas mentäisikään. Aikainen lähtö lautalta saattaa aiheuttaa uneliaisuutta matkustajissa. Jotakin etäisiä muistikuvia on kohtalaisesta lumimyräkästä ja huonosta ajokelistä, mutta kyllä se alkumatka enimmäkseen torkkuessa meni, parilla muullakin.Menomatkalla olin iltapäivän etänä duunimestan kokouksessa. Etänä homma hoituu, jos yhteydet pelittää. Keskellä ruotsalaista skutsia liikkuvassa ajoneuvossa ne ei välttis ihka parhaimmalla tavalla pelitä. Enimmäkseen saimme kuitenkin oleelliset asiat käsiteltyä ja viikon duunit olivat pulkassa. Kotoa lähdettyä vain 25 tuntia myöhemmin olimme kisapaikan pihalla.

Team Hyvien Eväiden mekaanikko tunnisti välittömästi ilmassa leijuvan tuoksun kielivän mahdollisesta grillaustuotteita sisältävästä iltapalasta. Näin olikin, klubin tarjontaan kuului myös ruokailu. Ja hyvää oli! Burgereita, lasagnea, riisiä lihakastikkeella ja juomia oli omakustannehintaan tarjolla viikonlopun aikana. Klubille sai avattua piikin, johon merkattiin kaikki sapuskoista varaosiin. Kotimaassamme, no, harvemmin tarjolla. Sapuskat olivat mainioita, ja erityiskiitos myös mentaalisesti juustoallergisen huomioimisesta! Hotellin brekkari meni myös kirkaasti jatkoon, eräs parhaista mitä kohdalle on osunut.Olimme siis reilun vuorokauden matkan jälkeen (ruotsalainen talvikeli eli räntää, lunta, sohjoa ja kelirikkoa sekä kovasti pomppuisia teitä ynnä huikeat huikeat maisemat) valmiina ryntäämään radalle. Vapaita treenejä oli vielä vajaa puoli tuntia tarjolla, joten autot äkkiä esille ja baanalle. Rata sinällään ei ollut vaikea oppia, ympyrää pääsi varsin pian. Nopeaa ympyrää en sitten päässytkään, missään vaiheessa. Kun et näe kurviin, et osaa sanoa miten auto menee… Jos et vielä osaa ajaa Scaleautolla hyvin, sinulla on tässä vaiheessa todella, todella kiire opetella.

Joukkuekohtaista treeniä varten arvottiin aloitusurat ja samalla hand-out osakasat. Team Finland 2:n aloitusuraksi arpoutui musta eli ura 1, joka on radan lyhyin ja nopein ura. Ajettiin treeniä 8 x 12 ja 8 x 5 minuuttia. Välissä syötiin. Tykkään, kun kisoissa on järjestetty mahdollisuus ruokailuun, se on aina iso plussa. Kuka nyt nälkäisenä pystyisi keskittymään ajamiseen?Trondheim Bilbana Centerissä on kotiautoratojen lisäksi puurakenteinen, 8-urainen MTT. Sellaisessa ei ole silmukkaa, joten urien pituusero luokkaa 3,5 metriä pisimmän ja lyhimmän välillä. Norjassa kun tapaa olla kaikki toisin, niin punainen ura oli numero 8 ja musta numero 1. Ihmettelin kun treeneissä paikalliset eivät osanneet laittaa autoa uraan, vaikka keulassa oli kotimainen uratarra. Aika pian selvisi, miksi… värit ja numerot eri päin kuin meillä. Väriurat, väri vaan toisella puolella uraa. Näiden autojen keulasta on myös harvinaisen hankala erottaa uratarroja, kun kaikkea muuta väriä on vaikka ja kuin.Kisojen virallinen kieli tapaa skandinaviassa olemaan broken swedish style slotracing english. Se on läheistä sukua suomalaiselle rallienglannille. ”träk vas slipperi and kar vent apsaidaun, draiver ket ängri pikoos marshal titn’t fiks te preids”

Nostopaikat uran mukaan, ja niitähän ei ollut merkattu kuin 3 ja 5. Ole väärällä paikalla ja olet huono ihminen. Treenien alussa kerrottu tieto, että nostopaikkojen numerointi seuraa radan etenemistä, ei ympärikävelyjärjestystä, oli mennyt minulta ohitse ja olin koko ajan väärässä paikassa nostamassa. Kun heatti alkoi, niin yleensä tuli heti stoppi, jotta saatiin tarkastettua että kaikki nostajat ovat oikeilla paikoillaan.Juttelin radan tekijän kanssa ja käytiin yhdessä katsomassa muutamia vaaranpaikkoja, missä hän ei ollut rataan ihan tyytyväinen. Hyvää työtä oli kaikin puolin, eikä mitään varsinaisia yllätyksiä ollut.Ajopaikoilla oli hyvin vähän tilaa kahvoille, jokaiselle ajajalle oli matala tolppa, jonka nokkaan oli hankala saada yhtään isompaa laatikkoa. Tuolla ei olisi oikein paikkaa vaihtotakapäälle saati mekkilootalle. Kahvan boksikin siinä lojui vähän miten sattui.Rata on alunperin rakennettu toisaalle ja siirretty tuohon paikkaan 8 vuotta sitten. Silläpä radalla oli joitakin katvealueita, minne ei ajopaikalta näkynyt. Osa radasta jäi piiloon tolppien taakse, purplelta ja mustalta autoa ei kaikissa mutkissa nähnyt korkeiden laitojen tai videoprojektorin(!) takia.

Koska juniorina oli liika kiire ajaa rinkiä radalla ja rakentaa autoja niin unohdin kasvaa tarpeeksi pituutta. Tällä verukkeella sain luvan ajaa purplen ja mustan virvokejuomakorin päältä. Siten näki vähän paremmin, mutta vieläkin fingerin jälkeiseen mutkaan jäi mahdollisuus lymytä piilossa. Vielä kun suositus oli, ettei ulosajon tapahduttua sovi muita varoitella, ettei tule liikaa ääntä kisatilaan niin vot. Tila oli akustisesti haastava, minulla ainakin oli hankaluuksia erottaa puheääntä taustahälystä joten äänten välttäminen ei ollut pelkästään huono juttu.Lauantaina joukkuetreenit alkoivat klo 8.40 ja ajoaika 8 x 10 minuuttia. Team Finland 2 päätti että Onni ajaa keskiurat, Harri ajaa punaisen reunan ja minä mustan reunan. Ajoaikaa piti kertyä jokaiselle minimissään 110 minuuttia. Niinpä sovimme, että tiimin ykköskuski Onni ajaa yhden heatin enemmän ja me Harrin kanssa tasaamme ajoaikaa sen mukaan. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Mitä vähemmän tiimin kolmoskuski radalla, sitä parempi kokonaiskierrosmäärä tulossa.Katsastuksen jälkeen sai ajaa aloitusuraa puoli tuntia harjoitusautolla. Koska meille oli arpoutunut aloitusuraksi musta, käytin tuon puoli tuntia aika lailla kokonaan radalla. Testasimme samalla, kuinka eri muutokset auton alustaan vaikuttivat ajettavuuteen. Tämä siis tulevia koitoksia varten, kisa-autohan oli jo katsastettuna.


Tästä kun tuli paluumatkalla kirjotettua vähän pidempi tarina ja harvalla riittää mielenkiintoa lukea mitään pidempää, niin osa 2 julkaistaan joskus myöhemmin jahkase on oikoluettu (tämäkin muka on, ja löytyneistä kirjotusvirheistä peritään kympin lisämaksu)

-eemeli-

Edit: kadonnut kappalejako lisätty ja pari pikku virhettä korjattuina

Osa 2...

Ajajakokouksessa kerrottiin olennaiset asiat suunnilleen niin selkeästi kuin kisan virallisella yhteisellä vieraalla kielellä oli mahdollista. Hyvä! Ja sitten ajamaan.

Puoli ekaa kierrosta meni ihan mallikkaasti! Sittenpä oli jo eka kilpakumppani katollaan ysikympissä edessä. Putosin heti ekalla kierroksella viimeiseksi ja se tilanne olikin sitten voimassa pitkään, ihan kisan viimeisille heateille saakka.Alle viisi minuuttia, ja olin jo pudottanut tiimin ulos podiumilta. Pikku räsämäiskis kylkikolari, ja kori törrötti hassusti. Kustannusvaikutus oli noin 0,8 sekuntia/kierros. Korin korjaamiseen meni noin 30 kierrosta. No, ajetaan jatkossa paremmin…

Tokana ajoi Onni. Treenien perusteella mietittiin kyllä vaihtoehtoistakin taktiikkaa. Koska minä olin reippaasti tiimin (ja itse asiassa koko kisan) hitain ja epävarmin kuski, niin tilanteeseen pitäisi reagoida jotenkin. Koska tarpeeksi paljon harjoitusaikaa ei ollut tarjolla, eikä ketään paikallista ollut vapailla markkinoilla, ehdotin seuraavaa: Onni aloittaa, sitten ajaa Harri, minä nostan (joka tiimistä piti olla nostaja ajoi tiimi siinä heatissa tai ei). Sitten Onni laittaa minun hatun ja tummat lasit ja ajaa korokkeelta. Sitten ajaa Harri, sitten taas Onni ja uranvaihdolla Onnille taas hattu ja tummat lasit, ja minä vaihdan joka kolmannelle nostovuorolle eri värisen paidan… Sinällään hyvä suunnitelma kaatui siihen, että unohdin aamulla leikata parran pois, eikä Onnille löytynyt mistään oikean väristä tekopartaa joka kolmannelle heatille.

Koriongelma pullahti pintaan Onninkin ajovuorolla. Onneksemme yhden tiimin auto ei toiminut, ja epäiltiin että radassa olisi vikaa. Vikaa etsittiin radasta, kahvasta, sulakkeista ym, kunnes todettiin vian olleen oikosulun tehnyt jonkun tiimin autosta irronnut metalliosa. Race juryn päätöksellä heatti ajettiin uudestaan alusta. Hyvä, meidän kannalta.Toisella omalla heatilla kerkesin jo riemuita, että olisi tulossa yli 100 kierroksen heatti. Nuolaise vasta kun tipahtaa… Laskurin näyttäessä 96 kierrosta auto pysähtyi fingerin suoralle. Hetken arpomisen jälkeen auto varikolle ja kas, hand-out moottori oli jumahtanut. Harri sai mosan virvoitettua pyörittämällä sitä powerilla takaperin. Tässä tärvättiin yhteensä vain reilut 20 kierrosta. Saattoi olla, että automme sisällä kävi vierasesine tekemässä tuhojaan, tästä hetken kuluttua lisää.

Kärki oli siis jo kaukana, ja alati kauemmas karkasi. Onni hilasi meitä listalla ylöspäin ja minä huolehdin, ettei Onni pääse liika helpolla.

Ekan setin (ajettiin 3 x 8 x 15 minuuttia) viimeisellä uralla kuuntelin, että jarruttaessa pitää kummaa rohinaa. Siis tuota noin, muoviset rattaat, rohisee jarruttaessa…?Settien välisellä huoltotauolla syykin selvisi. Pinjoni oli liikkunut ja hankasi kannunlaakeriin, mutta äänen teetti kaksi silpoutunutta hammasta. Arvottiin Kimmon kanssa Vaasan SM:in paluumatkalla, että oliskohan meidän autossa vieraillut ruotsalaistiimin laakeripukin shimmilevy? He nimittäin kyulvivät niitä radalle vähän väliä (ja heidän autonsa kiemurteli hauskasti pääsuoralla kun takapukit olivat löysällä). Miten kovamuovikorin uumeniin päätyy jotakin, mikä leikkaa viillon pinjoniin jättäen kahdesta hampaasta suikaleet törröttämään ulospäin? Olisko tarttunut radalta fassiin, pyörähtänyt pinjoniin kiinni ja se jumittanut systeemin? Arvannette, kenen autoon se meteoriitti joskus vielä osuu?

Tauolla vaihdettiin takalaakerit (vanhat olivat irronneet, samalla vaivalla uudet kiinni) ja moottori, petrattiin myös koria samalla. Irrotettu moottori, uudella pinjonilla, sisäänajoon ihan vaan varuilta, josko sille vielä tulee tarvis. Ulkkarit vähän ihmettelivät, kun me pyörittelimme moottoreita sisään virtalähteellä. Maailmalla homma tehdään niin, että yksi käyttömoottori pyörittää sisään kahta kisamoottoria, eikä kisamoottorin kommutaatiorajapinnan likelläkään käy kipinän kipinää. Naapuripöydän tiimi oli testannut, että 4 tunnin sisäänajo näin parantaa kuormittamatonta RPM-lukemaa tuhansilla kierroksilla. Heidän kisamoottorit pyörivät sisäänajovekottimessa kun illalla läksimme hotellille, ja kun aamulla tulimme, ne olivat pyörimässä. Sitäpä emme tiedä, olivatko koko yön pyörineet?

Tokalle setille lähdettiin vallitsevan kisatilanteen mukaan. Finland Team 2 oli tässä vaiheessa kisassa sijalla 8, joten aloitus oli punaiselta. Harri teki tasaista sarjaa punaisella, kolmen punaisen heatin keskiarvotulos oli 104,5. Se on siis se radan hitain ura, jossa jää eniten kurveja katveisiin. Erinomainen suoritus! (treeneissä pääsin punaisella pari kertaa jopa alle 9 sekunnin kierrosaikoja...)Toisen setin aikana kävi ilmi, ettei vaihtomoottori ollut paljonkaan parempi kuin eka, päinvastoin. Muillakin tiimeillä oli haasteensa, ja näytti siltä ettemme jää toiseksi viimeisistä aivan tavattoman paljoa. Toinen ruotsalaistiimi särki autoaan antaumuksella ja ero sinne kapeni. Minäkin toki kannoin korteni kekoon, mutta ihan heidän tasolleen en tuhotöissä onneksi yltänyt.

Vaihdoin CarSteenin pois ja omavalmisteen tilalle. Sillä sain mielestäni paremman vasteen sekä kaasuun että jarruun. Omasta mielestä loogisemmat säädöt ja jotenkin vaan tapaa olla kovempi luottamus kaikkeen minkä tekee itse. Treeneissä ajanotto tykkäsi enemmän CarSteenista, joten sillä läksin kisaan. Varmaan radan oppiminen vaikutti sitten niin, että se ei enää ollutkaan se parempi vaihtoehto. Omasta tiedän varmaksi, ettei siitä pala operaatiovahvistin eikä pintaliitosdiodi.Finland Team 1 piti tässä vaiheessa hallussaan kahta lukuun ottamatta kaikkien urien pohja-aikoja. Heilläkin oli sen verran ohjelmaa, että kärki pääsi karkaamaan. Auto oli ilmeisen kilpailukykyinen, mutta monet sattumukset radalla verottivat tulosta paljon keskimääräistä enemmän.

Toisella erätauolla syötiin taas. Vaihdoimme (taas, ykköskuskin mielestä toinen moottori oli ollut pas… huono) moottorin, koria korjattiin ja korin kiinnikkeitä liimattiin, kun kierteistä oli enimmät harjat kevennysmielessä kulutettu pois.Kolmas setti muodostui varsin jännittäväksi. Näytti siltä, että ruotsalaistiimin ongelmat vain lisääntyivät. Välillä heidän autonsa heittelehti suoralla hullun lailla. Syyksi osoittautuivat löystyneet ruuvit, jotka päästivät takalaakeripukit liikkumaan miten sattui. Kyseinen viritys ei suoranaisesti parantanut laitteen ajettavuutta. K0. vekotin koitti myös parhaansa mukaan karata nostajan ulottumattomiin.

Olin nostamassa suoran alussa, kun Lars ajoi ulos. Heillä oli ollut jo hetken preidiongelmaa, joka ulosajossa preidit törröttivät miten sattuu. Niin oli nytkin… preidit olivat niin alhaalla, että ottivat punoksiin kiinni, ja auto loikkasi eteenpäin – seuraavien punosten kohdalle. Näin kävi neljästi, ja auto eteni poikittain puolen radan ylitse ennen kuin sain sen kiinni. Koita siinä ottaa otetta autosta joka pyrkii kaikin voimin karkuun nostajalta. Olisiko kyseessä ollut pienen auton epätoivoinen yritys päästä pakoon häämöttävää, armotonta tappiota?

Kolmannessa setissä Onni ajoi ansiokkaasti ruotsalaistiimiä kiinni. Ennen alkua olimme 30 kierrosta perässä. Ennen setin puoliväliä uranvaihdolla olimme jo sijalla 7. Hyvä Onni!

Pitkän rinnakkain ajon päätyttyä ruotsalaisauton urasta irtoamiseen tiimin ykköskuski hihkaisi, että eipä sillä pää kestänyt…  Michaelilla on muistaakseni vain muutama ISRA MM-kulta, että harvoinpa se pää kestääkään.

Oma ajovuoro osui vikan setin puoliväliin, puolet purplesta ja musta. Puolet purplesta meni vielä lähes siedettävästi. Odotimme stoppia valmiudessa, että Harri ajaa heatin loppuun. Sellainen tulikin hyvin sopivasti ja kuskin vaihdossa meni korkeintaan sekunti hukkaan. Siltä osin taktiikka oli onnistunut. Harri ajoi lopun uran hyvin. Mustalla saattoi olla jo vähän väsy, koska kello oli jo paljon. Ulosajoja tuli luvattoman paljon, ja vain 100 kierrosta. Ruotsalaistiimi pääsi sillä uralla 12 kierrosta meitä karkuun. Oman ajorupeamani lopuksi jouduin toteamaan olleeni koko kisan surkein kuski. En saanut harjoituksissa enkä kisassa ketään ajamalla kiinni, saati että olisin päässyt ketään karkuun. Näillä ajaminen on kovasti paljon erilaista kuin skaala-autoilla, virheitä ei saa tehdä käytännössä lainkaan jos haluaa olla listalla korkealla.

Onni ja Harri paikkasivat mallikkaasti viimeisillä urilla tiimin kolmoskuskin kohelluksen, ja lopputuloksissa olimme sijalla 7, heti Team Finland 1:n perässä. Eroa heihin oli (paljon) yli 10 kierrosta ja kärkeen (tosi paljon) yli 100 kierrosta. Komea kuitenkin olla top 7:ssa!Sijoituksemme lopulta naulasi taululle Harri, valkoisella 2 ulosajoa ja 108 kierrosta. Ruotsalaisten epätoivoiset yritykset kuroa eroa kiinni kaatuivat liikaan yrittämiseen ja preidiongelmiin. Heidän tulostaan verotti sekin, että heidän autonsa oli kisan loppupuolella jo viittä vaille paalauskunnossa.Kisan jälkeen kävimme vielä hotellilla pikaisella korkean paikan leirillä ylimmän (21.!) kerroksen näköalapaikassa nauttimassa paikallisia virvokkeita. Näkymät kylille olivat hienot ja paikka niiden katseluun mitä otollisin. Mietittiin, että mahtaakohan Trondheim olla Norjan Tampere?

Pitkän päivän päätteeksi uni tuli suunnilleen siinä kohtaa kun pää putosi tyynylle.Aamulla hotellin brekkari uusiksi ja matkaan. Tekstissä saattaa olla jokunen kirjotusvirhe tavallistakin enemmän, tiet ovat täällä olleet himppasen pomppuisia. Notta ei ne meillä kotopuolessa ihan niiiin huonoja olekaan.Lautalla yli, aamusta ajo kotopuoleen ja puolille päivin takasin duuniin. Taas on yhtä kisakokemusta rikkaampi. Tämän vuotisten näyttöjen perusteella PM-tasolla tuskin jatkoa seuraa, mutta jossakin kotomaan kisassa saatan Scaleautollakin vielä ajaa. Mikä se kisa on, jää nähtäväksi.

Muutamia huomioita omalta kohdalta:
* kisassa pito-olosuhteet pysyivät hämmentävän vakioina, odotin paljon suurempaa vaihtelua
* vaikka autot ovat hitaita, ei ajaminen ole helppoa
* moottoreissa on eroja
* näiden autojen säätäminen on ihan erilaista kuin mihin on tottunut
* ulkkareilla on paljon 3D-tulostettuja kamppeita
* näissä autoissa on ja niihin tulee ihan erilaisia vikoja kuin juottamalla koottuihin skaala-autoihin
* Team 1 oli parempi kuin Team 2
* molemmat olivat parempia kuin ruotsalaisten toinen joukkue
* klubi oli hieno ja kisan tunnelma oli leppoisa, vaikka tiukkaa kisaa ajettiinkin
* Norjalaiset alkuasukkaat ovat ystävällistä väkeä
* Norskit muistivat edelleen Suomen edelliskertaisen junioritiimin huikean suorituksen
* korkealla on enemmän lunta kuin matalalla
* T-Touchin korkeusmittari pitää kalibroida
* päivitys ”ruoka 2.0” voidaan grillillä asentaa vain, jos perusohjelma on jo ostettu ja päivitetty uusimpaan versioon
* pitkällä kotimatkalla on paljon aikaa kirjoittaa

 Finland Team 1:n mietteitä kotimatkalta: 
* ajo meni paremmin kuin koskaan ennen
* auto oli todennäköisesti kisan paras (pohja-ajat kaikille paitsi keltaiselle ja vihreälle)
* kun pinjoni irtoaa kunnolla, niin paras vaihtaa koko moottori, kesken heatinkin
* myös eturenkaan irtoaminen aiheuttaa suunnittelemattoman varikkokäynnin 

Team 1 tykkäsi, kun pääsi ajamaan kansainvälistä kisaa sellaisissa pito-olosuhteissa kuin maailmalla on tapana ajaa.

-eemeli-