Eurosport SM Seinäjoki 2022

Lisää
23.04.2022 20:24 - 23.04.2022 20:27 #41290 : eemeli
Vastaus käyttäjältä eemeli aiheessa Eurosport SM Seinäjoki 2022
Hep.

Formula ei kummosesti mennyt. Sinällään auto toimi oikeinkin hyvin. Rengasvalinta taisi osua aivan pikkuisen turhan pitävältä reunalta, mutta saattoi sittenkin olla parempi vaihtoehto kuin liukastelu. Tästä ei ihan varmuus vallitse, mutta voi olla?

Aamu alko hieman keljusti. Kävin kokeilemassa kolmea uraa, ja auto meni ihan ok. Vaihdoin renkaat, ja kävin vielä "testataan kerran ihan pikkusen" ajolla. Tuloksena pieni ulosajo, ei edes kolausta, ja moottori irti. Jibii! Eilen illalla käytin kovasti aikaa välityksen hieromiseen, ja mielestäni sain sen aika hyväksi. Moottori jäi toiselta reunaltaan kiinni, joten käänsin sen varovasti paikalleen ja juotin uudestaan kiinni. Välitys tuntui hyvältä, ja kerkesin vielä kokeilla, että kyllä tällä ajaa.

Viime vuonna en ehtinyt leikata uusia koreja, enkä ehtinyt tänäkään vuonna, kun oli liikaa tärkeämpää ohjelmaa (mm. Juhan laakereiden liimaaminen, Juhan ankkurin viimeinen sorvaus, nenän kaivamista, eväiden syöntiä, ison Eurosportin rakentamista jne.) Molemmat ovat jo aika riekaleita, eivätkä neulat pysy kivasti paikoilaan väljiksi kuluneissa rei'issä. Katsastuksessa vielä kelpasivat, tehdään ensi vuodeksi uusia sitten.

Aika.ajo meni perinteisesti, eli aivan persiilleen. Oranssi oli huomattavasti mustempi ura kuin muut, ja ajaminen takkusi niin paljon, etten saanut yhtään ehjää, kelvollista kierrosta. Vieläpä aloitusuraksi osui oranssi, joka tässä katastrofissa oli oma lisänsä.

Rengasvalinnasta johtuen oranssilla ei mennyt hyvin, mutta muilla urilla olisi paremmat mahdollisuudet. Tai ainakin niin sitä luulisi... Oranssi meni aivan käteen ja ei ne hyvin menneet muutkaan siihen nähden mitä treeneissä meni. 199 kierroksen kohdalla pääsuora pitkäksi ja kone irti. Kerkisin juottaa sen takaisin (ei mennyt kuin nafti kolme heattia) mutta kori tuli kiinni kolmella neulalla ja yhdellä teipillä. (neulat ei oikein poysyneet korissa eikä ollut aikaa etsiä) Auto pit zonelle ja takaa-ajo alkakoon! Paitsi ettei alkanut, koska auto ei inahtanutkaan. Tarkempi tutkimus paljasti johdon irronneen moottorista. Margus ystävällisesti korjasi tilanteen, mutta samalla katosivat molemmat etuneulat (ja sen teipin irrottamiseen meni ainakin kierros). Harri totesi, että aja varovasti, niin saat 200 kierrosta täyteen. Aika varovasti piti ajaakin, sillä kori nousi heti pystyyn, kun auto liikahti. Sain kuiteskin rämmittyä vielä kierroksen, ja näin 200 tuli täyteen. Finaalipaikkaan olis tarttettu rento kruisailu ja auton pitäminen ehjänä. Ei tällä kertaa onnistunut.

Uusi formularunko vaatii vähän virittelyä. Siinä on omituiset neulaputket, ne on niin väljät, että neulat saa vääntää aika mutkalle että pysyvät, na neulaputket kelluu todella reippaasti. Takana tämä tekee korin liikkeestä niin ison, että saattaa ottaa siiven reunat renkaisiin. Sinällään runko on muutoin ok, ja koneenkin puolesta olis voinut pärjätä paremmin.

Ison sportin kanssa tuntui torstaina varsin toivottomalta. Oikein mikään ei mennyt kovin hyvin. Tänään kuiteski meni oikeinkin hyvin. 26-magneettinen omavalmiste set-uppi, uusin Castricone ja ihka uusi kori, renkaina tuoretta vuosikertaa olevaa Alphaa. 6/45 ja helppo ajaa. Monen vuoden takaiset JK Premiumit meni vielä paremmin, mutta niillä ei autoa olisi saanut katsastettua, kun kulutuspintaa oli aika naftisti.

Varmaankin eniten vaikutti se, kun korjasin choken jarrujohdon katkoksen. Johto oli poikki banaanin juuresta, ja pysyi kiinni lähinnä teipin voimalla. Aika hyvää teippiä itse asiassa. Koko viikonlopun riesannut välilä on jarrut, välillä ei ilmeisesti johtui tästä. Olin tätä jo torstaina tutkinut, yleismittarin puuttuessa powerin avulla, ja sen tutkimuksen perusteella sähkö kulki. Eipä vain kulkenut, kun johdosta vähän nykäisi tai taivutti, vaikka testatessa pienet taivuttelut eivät tuottaneet katkosta. No, hyvä kun tuli kuntoon.

Aika-ajossa oli tarkoitus paikata hanskalla sen verran, että keskimmäiseen alkuerään pääsisi. No, ei päässyt, kun vaihteeksi ei niitä rentoja kierroksia saanut aikaan. Aika-ajossa nähtiin nopea mekkaus, kun Kimmo kävi varikolla siirtämässä konetta. Suoravauhti ei juuri päätä huimannut ja ääni oli erikoinen. MItä ilmeisimmin tilanne korjaantui, koska kisassa Kimmon biili kulki aivan kelvollisesti. Jäin miettimään, että jos aika-ajossa käy mekkaamassa muualla, niin pitääkö auto viedä pit zonelle?

Auto oli helppo ajaa, mikä oli tarkoituskin. Yllättävän siistiä ajamista ekassa alkuerässä. Meillä on ollut Pasin kanssa tapana kolaroida aina, kun samassa erässä on ajettu, tarvittaessa 6 uran ylikin. Tällä kertaa kolaria saatiin odotella viimeiselle uralle saakka, mutta tulihan se sieltä!

Kimmon ja Ellan kanssa ajettiin alkuun tiukkaa kisaa. Olin kuitenkin niukasti nopeampi. Ajoin myös siististi ja onnistuin vättämään lähes kaikki sumat. Mustan ajoin varsin varovasti, ja Ella pääsi aika likelle. Keltaiselle otin pikkuisen chokea pois, jarrua vähemmälle ja herkkyyttä pikkasen korkeammalle ja aloin ajaa karkuun. Onnistui yllättävän hyvin. Tuloksena erävoitto ja huomenna jatketaan semissä.

Ruoka oli hyvää, eikä ratakaan ehkä ihan niin kehno ole, kuin mitä on vaikuttanut.

-eemeli-
Viimeksi muokattu: 23.04.2022 20:27 eemeli.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: krp

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.04.2022 07:41 #41296 : tp
Vastaus käyttäjältä tp aiheessa Eurosport SM Seinäjoki 2022
Kisoista jotenkin palauduttu, kun vajaa 1000 km ajettu. Onneksi kelit oli hyvät ja sähköllä pääsi aika pienillä kuluilla (noin 25€). Bensalla kulut varmaan 100€ enemmän tuolle reissulle. Oltiin Ellan kanssa Hotellin Fooninkissa, joka oli positiivinen yllätys. Huone oli hiljainen ja aamupala hyvä. Hinta taisi olla kolmelle yölle 264€, kun keskustan hotellit olivat lähemmäs 400€.

Kisoihin lähdettiin parin viikon valmisteluilla, jotka jäivät vähän kesken, joten kisapaikallakin joutui vielä mekkaamaan tavallista enemmän. Ella ajoi ensimmäistä kertaa ES-32:lla SM-kisoissa ja toista kertaa isolla sportilla. Se näkyi työmäärän kaksinkertaistumisena ja hieman alkoi loppumaan moottorit pakista, kun niiden määrät mitoitettu yhdelle kuskille.
ES-32:n kisaan autot tuntuivat toimivan kummallakin hyvin, mutta moottoriongelmat vaivasivat kumpaakin, joten sijoitukset sen mukaiset. Ellalalta irtosi kone ja siitä magneetin segmentti. Minulta hyytyi kone parin uran jälkeen, joten ajaminen oli aikamoista köröttelyä.

Formulaa ei ajettu ja ei siihen olisi ollut aikaakaan, kun sportin valmisteluja piti tehdä. Kummankin autot saatiin aika hyvään kuntoon ja aika-ajot menivät kohtuullisesti. Ella ajoi hyvin ja selvitti itsensä semeihin. Itselläni oli vähän tiukalla selviäminen, kun kone lähti irti ja uusi takapää oli liian leveä, joten piti vielä prikkoja ottaa pois. Kumpikin siten huonompaan semiin, joka ei ollut optimaalinen tilanne, kun joudun mekkaamaan kahta autoa. Onneksi semin mekissä Kale auttoi sen verran, että laittoi Ellalle tuoreen moottorin kisaan. Itse tein vähän isomman remontin, kun laitoin semiin 5/40 välityksen aikaisemmin käytetyn 6/45 tilalle. Suoranopeus tuosta hieman kärsi, mutta muuten ajettavuus oli parempi mutkissa. Auton johdot vain hieman osuivat rataan ja siitä tule ylimääräisiä ulosajoja. Semissä käytetyt renkaat jäivät huonolle sisäänajolle, kun aika loppui kesken, joten aloituskin oli hieman tahmea. Ellalla oli hieman sähkönsaantiongelmia, kun ohjurissa olisi pitänyt olla enemmän prikkoja.

Se kuitenkin opittiin, että kalustoa pitää olla kahdelle kuskille selvästi enemmän, joten Vladon tilauksen määriä piti päivittää ylöspäin. Kunhan vaan saisi Valikolta lisää ankkureita ennen syksyä, niin ei tarvisi ankkureiden kanssa tuskailla. Tällä hetkellä pakista löytyy vain kaksi kulkevaa 95-ankkuria, joten nuokun on ajettu loppuun, niin sitten allekirjoittaneelta loppuu sportin ajaminen nopeilla radoilla.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.04.2022 06:47 #41308 : Emppu
Vastaus käyttäjältä Emppu aiheessa Eurosport SM Seinäjoki 2022
Kilpailun viralliset tulokset lisätty ketjun kolmanteen viestiin.

SM ja NM kilpailujen kerhomestaruudet julkaistaan Kotkan tuloksien mukana, odotetaan niitä siis vielä hetki.

Kiitos kaikille mukana olleille kilpailijoille ja taustajoukoille, hyvät kilpailut saatiin yhdessä aikaan!

InSlot kiittää ja kumartaa :)

- Emppu
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Tumppi, Hapa

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
08.05.2022 11:53 #41354 : eemeli
Vastaus käyttäjältä eemeli aiheessa Eurosport SM Seinäjoki 2022
Hep.

työmaalla on melko hektinen ajanjakso menossa, joten moni asia tapahtuu vielä hetken pienellä viiveellä. Koitan kuiteski muistaa muutaman jutun sunnuntaistakin.

Alkuerän voitolla pääsi niukasti mukaan B-semiin. Kattelin illalla kaiken abt. valmiiksi aamun mekaamista varten. Mietin, vaihtaisinko koneen vai elvyttäisinkö vanhaa. Päätin vaihtaa, ja jätin tarpeelliset kamppeet näytille. Saunaan ja unille.

Sunnutaina aamusta kun saimme autot näppiin olin riemuissani aloitusurasta, joksika osui purple. Ehtisin siis treenatakin vähän ja lämmitellä rataa, mitä ei noin muutoin tehty. Mielestäni olisi erittäin painavat syyt ajattaa vaikka paikallisia junioreita hetki, jottei rata oliisi ekana ajettavalle semille kylmä.

Auto oli varsin ehjä, joten tekemistä oli vaihtaa kone ja katsoa, että kaikki olimuuten OK. Tarkoitus oli ajaa 5/39 välityksellä jotta auto olisi ajettavampi. Kuinkas sitten kävikään...?

Moottori, jonka piti olla aivan kelvollinen ,ei kulkenut mihinkään, sain matalan 5.1 ajan aikaan. Lisäksi joko akseli tai rengas oli kiero, koska auto käyttäytyi oudosti ja kuulostikin siltä. Tarkempi tutkimus osoitti, että akseli mutkalla. Tässä vaiheessa olisi ollut vielä noin 12 minuuttia aikaa treenata ja ajaa palikoita sisään. Kone vaihtoon, jo ajettu tarkoituksella kiinni... ja heti perään uudestaan. Laitoin ensiksi väärän moottorin kiinni, huomasin, ettei pinjoni oikein mätsää fassin kanssa. Jippii... aikaa vielä 5 minuuttia.

Lopulta ehdin ajaa yhden testikierroksen autolla, jossa oli jo alkuerän ajettu moottori hieman elvytettynä. Jos tuon olisi tehnyt heti, olisi säästynyt noin 20 minuuttia aikaa radalle. Aina ei onnistu, ei. Testikierroksella auto ei mennyt hirmu kovaa, ja syyksi paljastui liian tiukka välitys. Hip hoi...

Vekotin kelpasi katsastuksessa ja treenivirran alkaessa auto näppiin, mekkipaikalle ja paperia rattaan väliin, juotos auki, jäähtyy, toinen juotos auki, takas radalle. Taas kerkesin ajaa koko kierroksen. Hämmentävää, kuinka pitkään menee aikaa, kun tarvii saada kuittipaperia rattaiden väliin ja vähän jännittää. Välitys tuli kuiteskin hyväksi ja ehdin kisaan mukaan. Mitattuna ei ollut sen leveämpi kuin katsastuksessakaan, eikäpä renkaita olisi vaihtaa saanutkaan.

B-semin alku on yleensä takkuinen, koska rata on kylmä. Auto toimi ihan OK, vaikkakaan ei ollut kovin nopea. Positiivista oli, että chokea tarvi muutaman jalan ekoilla urilla. Ekoilla urilla jonkinlaista kilvanajoa oli havaittavissa, mutta osuttuani sillan alla kanssakilpailijaan repesi korista toinen etuneulan paikka kokonaan irti. Varovasti ajellen muutamat viimeiset sekunnit ja uranvaihdolla uusi kori. Kalelle kiitos korinvaihdosta!

Loppukisa meni lähinnä varmistellen, ettei mitään mene enempää rikki. Koitin maksimoida kierrosmäärää ja ajoin hieman varovasti. Lopulta olin melko mones ja niin kuin arvelinkin, niin noin nopealle radalle minulla ei ole juuri mitään käyttökelpoista. Ehkä ensi kerraksi uusia set-uppeja, joihin mahtuu vanhoja G7 ankkureita. Jos sitten saa vauhtia? 74½ sopivilla välityksillä oletettavasti kuljettaa autoa ihan pirteästi.

Team Hyvät Eväät kiittää järjestäjiä erityisesti erinomaisesti hoidetusta ruokapuolesta! Kisaformaatti, jossa on aikaa syödä valmiiksi paikalle kannettu lounas on mielestäni mainio. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Lisää tätä!

Seuraavaa n kisaan Lappeenrannassa löytyy varmasti tarpeeksi vauhtia, mutta löytyykö tarpeeksi nopea sormi, jää nähtäväksi.


-eemeli-

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.324 sekuntia