Kauden 2015-16 toinen FinCup osakilpailu


 

2015historic01

Joulun historic-kisa järjestettiin tänä vuonna(2015) Järvenpäässä SlotKeimolan tiloissa. Ennen päätöstä kisojen järjestämiseltä kyselin mielipiteitä pirkanmaan suunnalta ja kerhon väeltä. Esteitä ei tuntunut olevan, joten iskin kutsun FinSlottiin jo melko aikaisin eli lokakuun puolessa välissä.

2015historic01

Ennen kisapäivää raahasin paikalle lisää pöytälevyjä ja jakkaroita. Merivirta oli kehitellyt ajettavat luokat ja niissä olikin käytetty taas mielikuvitusta.

 

Kutsussa näkyvät luokat:

- Tonniset vs Sidecar max -78
- Luokka-X 1934-1965
- Jenkkiautot 1950-1976
- C-ryhmä vs Interserie/CanAm


Säännöt olivat melko löysät, moottorin kierroslukumäärä oli rajattu 25000rpm ja painopiste oli ulkonäössä ja vuosimallin oikeellisuudessa. Vuosilukusäännökset rajasivat pois uusimmat autot ryhmä 5 autoista lähtien. Tämä olikin hyvä rajaus. Ryhmä 5 autojen kehitys ja vauhdit ovat lähteneet ainakin Keimolassa hieman lapasesta eri valmistajien racing-autojen myötä eikä se ole luokista hauskimmasta päästä.

2015historic01

Rata aukeni virallisesti kello 10.00, mutta kerholaisia oli saapunut jo yhdeksältä järjestelemään paikkoja ja puhdistamaan rataa. Keimolassa ei tavallisesti panosteta radan puhdistamiseen, mutta aina suurempien tapahtumien yhteydessä sitä vähän pyyhkäistään. Aamupäivän aikana paikalle oli saapunut kiitettävä määrä kuskeja ja myyjiä. Tapahtuma oli saanut liikkeelle myös sellaisia harrastajia, joita ei ole viimeaikoina radan ääressä näkynyt.

 

2015historic01

Tapahtuman yhteydessä oli vapaamuotoinen swapmeet ja kaupankäynti alkoikin heti kun kuskeja tuli sisään. Itse olin tuonut ison läjän projektiautoja myyntiin ja ne hupenivatkin kovaa tahtia.

 

2015historic01

Monella kuskilla oli kaikenlaista ylijäämätavaraa myynnissä

 

2015historic01

En tiedä tuliko tässä kauppoja, mutta lompakko on jo lupaavasti esillä (alakuva)

 

2015historic01

Pahimman kauppahuuman ja harjoittelun laannuttua aloitettiin ensimmäisellä luokalla, tonniset vs sidecar. Kaikki luokat päätettiin ajaa suorana finaalina 1x 5minuuttia arvotulla uralla. Ensimmäiseen lähtöön oli saatu kolme sivuvaunullista moottoripyörää. Tällaista kisaa ei ole kovin montaa kertaa nähtykkään.

 

2015historic01

Kurren sivuvaunupyörä, alakuvassa ylin rata, oli vanhinta ja hitainta mallia. Wilkko ja Turkki ampaisevat salamana liikkeelle kun Kurre vasta käynnistelee.

2015historic01

Sivuvaunuluokka aiheutti lukuisia nostoja. Laite on haastava ajaa, koska aivot pitäisi kääntää erilaiseen ajoon vasemmanpuolisille ja oikeanpuolisille kurveille. Toisen voit ajaa nopeasti, toisen taas etanavauhtia.

 

2015historic01

Sivuvaunulähdön jälkeen tonniset pikkuautot päästettiin irti. Kaikenkaikkiaan ensimmäisessä luokassa oli 19 kuljettajaa.

 

2015historic01

Nopeinta vauhtia piti Olli Järvinen Fiat Abarthillaan. Radalla nähtiin samassa lähdössä myös kaksi suomiautoa, SCX Fiat Abarth "Gulf". Alakuvan autoon pitäisi vasemmalle ajovalolle tehdä korjauksia, ei taida olla hyllyauto tämä.

 

2015historic01

Tulokset 100cc vs sidecar:


12.29 Kurre (sidecar)
13.59 Matti (Mini Scalextric modern)
14.46 Jyrki (Mini Scalextric)
15.49 Väinö (Simca 1000 Revell)
17.12 Turkki (sidecar)
17.48 Julius (sidecar)
18.03 Markus (Fiat Abarth Reprotec)
18.27 Ari (Fiat Abarth SCX)
19.08 Kivekäs (Mini Scalextric classic)
19.21 Ruusunen (Mini Clubman)
19.47 Jari (Fiat Abarth Reprotec)
19.73 Nurkkanen (Mini Cooper)
19.80 Santeri (NSU Revell)
20.31 Niku (Simca 1000 Revell)
20.65 Kalle (Mini Cooper)
21.10 Jani (Fiat Abarth)
21.58 Mikko (Fiat Abarth Reprotec)
21.73 Tommi (Fiat Abarth Reprotec)
22.05 Olli (Fiat Abarth Reprotec)


Tonniluokan jälkeen oli pidempi ruokatauko ja aikaa tehdä löytöjä myyjien autolaareista.

 

2015historic01

2015historic01

Luokka X kattoi lokasuojalliset autot 1934-1965. Alunperin Merivirta laittoi lähtövuodeksi 1950, mutta alkuvuosi tuli muutettua, koska Keimolan kerhossa on ajettu Ford 1934 HotRodeilla. Kalustokirjo oli ryhmä äksässä melkoinen ja radalla nähtiin päivän erikoisin auto, Kivekkään Demolition Derby auto.

 

2015historic01

Alakuvassa sama auto "räjäytettynä". Kisassa Kivekkään olisi kannattanut "räjäyttää" auto alkumetreillä, pieni painon poisto paransi kulkua heti merkittävästi. Todella erikoinen peli oli tämä.

 

2015historic01

Kisassa kovinta kyytiä meni J. Ojanperä Ford GT40 autollaan. Kisassa oli yllättävän monta Lotus Cortinaa. En oikein ollut hereillä ajolistoja tehdessä, tähtiperäcortinat olisi pitänyt ehdottomasti laittaa samaan lähtöön. No nyt tiedän varautua seuraavaan kertaan.

 

2015historic01

Alakuvassa ryhmä-X kalustokirjoa. Jaguar E-type, Demolition car, Austin Healey ja Ferrari 250LM

 

2015historic01

Erikoismaininnan saa Vepsän Volvo 544. Tätä mallia ei kovin usein radalla näekkään. Alusta vain oli kovin hidas, mutta ehkä se sopii tällaiseen vanhempaan Volvoon.

 

2015historic01

Tulokset Ryhmä-X:

15.09 Jyrki (Volvo 544)
18.32 Julius (Ford 1934 HotRod)
18.40 Matti (Ferrari 250LM FLY)
18.85 Jari (Jaguar E-Type NINCO)
18.87 Kurre (Austin Healey)
19.85 Kivekäs (Demolition Car Scalextric)
19.93 Väinö (Lotus Cortina)
20.66 Kalle (Lotus Cortina)
21.20 Tapsa (?)
21.48 Ari (Ford 49?)
22.31 Olli (Jaguar XK120 NINCO)
22.43 Ruusunen (Cortina Mk II)
22.47 Turkki (AC Cobra)
22.70 Mikko (Lotus Cortina Revell)
22.74 Santeri (Lotus Cortina Scalextric)
22.76 Nurkkanen (Ferrari 250LM)
22.93 Tommi (Ferrari 250LM MRRC metallialusta)
26.83 Jani (Ford GT40 SlotIt)

Ryhmien välissä oli taas tauko, jonka aikana saattoi haastella kuulumisia ja ihmetellä toisten kisakalustoa ja mahdollisesti kysellä vinkkejä

 

2015historic01

Rata oli tietenkin käytössä tauon aikana. Kuskit testailivat autojaan ja satunnaiset vierailijat saattoivat testata ajotaitojaan radalla.

 

2015historic01

Kolmantena luokkana aloiteltiin Jenkkiautoluokkaa. Tässä luokassa oli eniten osanottajia, kaikkiaan 21 kuskia. Camarot ja Mustangit olivat peruskalustoa, mutta löytyipä viivalta "aito" historic- Corvette Stingraykin.

 

2015historic01

Kolmantena luokkana aloiteltiin Jenkkiautoluokkaa. Tässä luokassa oli eniten osanottajia, kaikkiaan 21 kuskia. Camarot ja Mustangit olivat peruskalustoa, mutta löytyipä viivalta "aito" historic- Corvette Stingraykin.

 

2015historic01

Kuskitkin oikein vakavoituivat isolohkojen jyrinässä (alakuva)

 

2015historic01

Neljännen lähdön autot

 

2015historic01

Viidennen lähdön autot

 

2015historic01

Tämän Cougarin muovialustaan on tehty melkein kaikki mahdolliset viritystemput, päälleppäin näyttää tavalliselta Scalextricin perus autolta.

2015historic01

Tulokset Jenkkiautoluokka:


07.00 Jyrki (Plymouth Superbird)
17.30 Jari (Dodge Challenger Scalextric)
17.89 Jarkko (Chevrolet Camaro Scalextric)
18.31 Turkki (Checvrolet Corvette)
18.31 Jesse (Corvette L88 Scalextric)
19.53 Kurre (Corvette Stingray vintage)
20.22 Markus (Ford Mustang)
20.71 Niku (Ford Cougar Scalextric)
20.81 Väinö (Chevrolet Camaro Scalextric)
21.53 Nurkkanen (Dodge Charger Daytona)
21.55 Tapsa (Ford Mustang Scalextric)
22.66 Ruusunen (Chevrolet 1957 Carrera)
22.73 Olli (Chevrolet Camaro Scalextric)
22.78 Jani (Ford Falcon Scalextric)
23.48 Julius (Ford Cougar Scalextric)
23.82 Ari (Chevrolet Camaro Scalextric)
23.92 Kivekäs (Chevrolet Camaro)
24.67 Tommi (Hemi Cuda SCX)
25.33 Mikko (Ford Mustang)
25.43 Kalle (Plymouth Hemi Cuda SCX)
25.77 Santeri (Chevrolet Camaro Scalextric)

Ennen C-ryhmää oli vielä hetki aikaa ihmetellä myyntitiskejä

 

2015historic01

Alakuvassa Merivirran löytöjä. Muun muassa ikivanha Scalextricin Austin Healey. Kori on täysin vääntyillyt, mutta saa siitä kuuleemma ainaskin kuskin pään johonkin projektiautoon.

 

2015historic01

Tästä päästäänkin näppärästi kuvaan, jossa sama kuski virittelee jo C-ryhmän autoa kisaan. Viimeisenä luokkana ajettiin C-ryhmä vs Interserie CanAm. C-ryhmää ei olla oikein missään ajettu ja kellä ei siis ollut C-ryhmän autoa, saattoi ajaa Interserie tai CanAm autolla

 

2015historic01

SlotItin vehkeet olivat tietenkin kova sana C-ryhmässä, mutta radalla näkyi myös vanhoja Scalextricin C-ryhmäläisiä.

 

2015historic01

Erikoisuutena oli ilmeisesti Kivekkään lexankorinen Porsche 956. Kuvassa myös uusinta uutta, SlotItin Jaguar XJR.

 

2015historic01

Tulokset C-ryhmäläiset:

6.00 Jari (Ford P68)
15.62 Jesse (Porsche 962)
19.29 Jarkko (Chapparal)
19.54 Turkki (Sauber Mercedes)
20.53 Väinö (Porsche 908)
21.09 Kalle (Porsche 962 Scalextric)
22.47 Niku (McLaren M20)
23.07 Ruusunen (Porsche 962)
23.99 Jyrki (Lancia LC2 SlotIt)
24.49 Markus (Jaguar XJR SlotIt)
24.75 Nurkkanen (Mazda 787B)
25.21 Olli (Porsche 956)
25.49 Kivekäs (Porsche 956 Scalextric SRS)
25.95 Tommi (Silk Cut Jaguar SlotIt)
26.51 Santeri (Mirage Vanquish MG?)
27.44 Jani (Porsche 917 NSR)

Hyvien kisojen ja laarilöytöjen lisäksi päivä oli sopivan lyhyt. Kisat olivat ohitse jo ennen neljää ja halukkaille rata oli vielä käytössä hyvinkin neljän yli. Itse sain hävitettyä huomattavan määrän projektiautoraatoja, joita ei ole ollut aikaa pistää kuntoon. Toivottavasti ostajat ovat tyytyväisiä.

 

2015historic01

Tällaisessa päivässä kisaaminen ei välttämättä ole pääasia, mutta autojahan on aina hauska ulkoiluttaa hieman vapaampien sääntöjen puitteissa.

 

2015historic01

Kuskit ja satunnaiset vierailijat tuntuivat olevan tyytyväisiä tapahtumaan ja täytyy palata asiaan mahdollisesti vuoden päästä.

 

2015historic01

Seuraavassa tapahtumassa nähdään, pitäkää kalusto kunnossa ja moottorit lämpiminä!

 

2015historic01

T: Keimolan kerho

 

2015historic01