20 syys 2019
Eurosarja 3 | Lempäälä
28 syys 2019
G7 SM | Laihia
04 loka 2019
ISRA Worlds | Corby, UK

Moottoreiden huoltamista, kuten kaikkea muutakin, helpottaa hyvät työkalut. Kannattaakin haalia vähitellen hyvä kokoelma eri asioihin sopivia työkaluja. Monesti vanhoista, jo käytöstä poistetuistakin, työkaluista saa hyviä erikoistyökaluja pienellä virittämisellä. Esimerkkinä noi myöhemmin käytettävät hiilikanavapihdit.
Työkaluja on valitettavasti myynnissä aivan käyttökelvottoman surkeita, ja hyvät maksaa aika paljon. Kun ne työkalut on sitten saatu kokoon, niitä pitää huoltaa ja vaalia. Oikein käytettynä ne kestävät slottipuuhissa ikuisesti.
Moottoreiden huolto alkaa oikeasti jo kisapaikalla. Kaikki ruostuttava fluxi pitäisi saada pois. Varsinkin laakerit tuhoutuvat aivan turhaan jos jättää moottorit vaan lojumaan käytön jälkeen.
Yksi erittäin toimiva tapa estää moottorien ja laakerien ruostuminen on valuttaa moottoreiden päälle Sinolia. Sinol toimii aika tehokkaasti fluxin ”tappajana”.
Kun moottori on kuivunut täytyy muistaa öljytä laakerit!

Vähin mitä TÄYTYY TEHDÄ kisapaikalla on öljytä laakerit !!!

Moottoreiden huollon teen ”sarjatyönä”, eli sama työ joka moottorille kerralla. Säästyy aikaa ja vaivaa kun ei tarvii koko ajan vaihtaa työkaluja.

Varsinainen huolto alkaa pinioneiden irrotuksella. Täsä kohtaa toimin näin:
Image
Image

Moottori kiinni ruuvipenkkiin akselista (päädyn päästä), kolvilla tina sulaksi, lukitusneula irti pinseteillä ja sitten pinioni pois. Purkamiseen käytän Wellerin 9 terää.
Seuraavaksi irrotan suntit:
Kone akselin kannun päästä ruuvipenkkiin, ja suntit irti juotoksista. En irrota vielä hiilenjousia ja hiiliä. Juotan vaan suntit irti. Tämän teen tässä vaiheessa koska kolvi on kuumana, ruuvipenkki esillä ja näin toimien suntit ehtii jäähtyä ennen irrotusta.
Ruuvipenkki tekee homman helpoksi. Jos ei ole sopivaa ruuvipenkkiä, voi käyttää vaikka jotain teräspalaa jossa moottori pysyy paikallaan magneeteistaan (tämä saattaa olla paras käyttö lättyauton rungolle!). Vielä ennen kolvin sammuttamista käyn läpi moottoreiden juotoskohdat. Eli ylimääräinen tina pois, ja tinattomiin kohtiin ohut tina. Magneettien kohdalta kannattaa suurin osa tinasta poistaa mekaanisesti esimerkiksi veitsellä. Magneettien liimausta on turha paistaa kuumalla kolvilla.
Tämän jälkeen kolvin voikin sammuttaa.

Seuraavaksi tina pois akselilta.
Image
Image
Image

Tähänkin on olemassa monta ihan yhtä hyvää tapaa. Itse olen tottunut viilaamaan tinat pois. Käytän yksihakkuista lattaviilaa, josta on yhdeltä sivulta hiottu hakkuut pois. Yksihakkuinen sen takia ettei se tukkeudu pehmeästä tinasta niin helposti kuin kaksihakkuinen.
Eli näin: Yksinkertaisesti hakkuuton sivu vasten laakeria suojaavaa fiiberi –prikkaa tai RL –kannuissa laakerin pesää, ja yhdensuuntaisilla vedoilla moottoria samalla pyörittämällä tinat pois. Viilaan myös tinat akselin päästä. Akseli on niin kovaksi karkaistu, ettei viila pysty siihen, joten huoletta kaikki irtoava tina pois.
Sitten irrotetaan jouset, suntit ja hiilet.
Käytän nämä osat aina uudelleen jos se vaan on mahdollista. Esimerkiksi hiilillä voi yleensä ajaa 2 – 3 kisaa. Jousilla vaikka kuinka paljon. Sunttien uudelleen käyttö on kiinni niiden kunnosta. Itse käytän tällä hetkellä tinatusta kuparijohdosta punottuja suntteja. Nämä ovat huonoja, mutta halpoja. Tinatusta johdosta tehdyt suntit hapettuu käytössä, eikä niitä voi käyttää yleensä kuin kerran. Hopeoidusta johdosta punottuja voi käyttä monta kertaa, kunhan ei jäykistä niitä tinalla.
Moottoreiden osat puran pieniin lokerikkoihin joista ne on helppo ottaa uudelleen käyttöön. Näin ne pysyvät myös helposti järjestyksessä. Nämä lokerikot on kellosepän tarvikkeita, mutteivät silti mitenkään kalliita. Ovat varmaan ikuisia. Omani ovat 80 –luvun puolivälistä, ja vielä kuin uusia.
Image

Samalla kun irrotan hiilet, tarkastan niiden kulumisen. Eli onko hiilet kohtisuorassa kollektoriin nähden. Kuvassa 7 näyttää hyvältä. Kuvassa 8 on takahiili kulunut vinosti. Tämän korjaamiseksi laitan kanavajigin paikalleen ja sopivasti viritetyillä pihdeillä käännän kanavaa. Alu kanavat kääntyy helposti, mutta RL pronssikanavat ei. Pihtejä on hiottu niin että kärjet on suorassa kanavaa puristaessa, ja niin että kärki mahtuu jousitolpan ja kanavan väliin. Kuva 9.
Image
Image
Image

Kun setupit on purettu kannattaa hioa uudet hiilet niihin setuppeihin jotka tarvii uusia hiiliä. Eli ei sitten tarvii sotkea pestyä setuppia hiilipölyllä. Hiilet kannattaa tietysti merkata ennen hiomista. Itselläni noi lokerikot pitää osat niin hyvin järjestyksessä että riittää kunhan merkkaan etu- ja takahiilen. Mutta voi siihen raapustaa myös setupin numeron. Merkkaamiseen kannattaa ottaa joku vakiotapa jota sitten noudattaa aina. Itse raapustan piirtopuikolla T- ja E –kirjaimet hiilen sille päälipinnalle joka ei ole päätyä vasten.
Hiilien hiomiseen käytän siihen tehtyä timanttikalua. Esim Kofordin vastaava (ei timanttikalu) toimii ihan ok. Timanttihiontakaluja käytettäessä käytän aina Sinolia mukana. Eli hion märkänä. Tämä estää tehokkaasti hienon timanttipinnan tukkeutumisen. Timanttipinta on helppo puhdistaa sinitarralla. Nämä ohjeet toimii hyvin myös magneetteja hoonatessa.
Vielä ennen varsinaista pesua hion loputkin tinat pois akselilta vesihiomapaperilla. Käytän mitä käteen sattuu välillä 600 – 800. KAIKKI tina pitää saada pois ennen kollektorin sorvausta.
Image

Olen siitä onnellisessa asemassa että omistan sekä ultraäni –pesukoneen, sopivaa pesuainetta että kuivauskojeen.
Image

Eli pesuriin kuumaa vettä, pesuastiaan oikea pesuliuos ja osat pesuun. Kun käyttää pienempää astiaa pesuliuokselle, voi helposti vaihtaa puhtaan liuoksen kannuille, päädyille ja ankkureille.
Muutama sana ultrapesemisestä.
Image
Image

Ultraäänipesureiden toiminta perustuu osittain veden ominaisuuksiin. Tämän takia pesuainetta ei saa olla liuoksessa koskaan yli 10 %. Joku 3 – 5 % lienee optimi.
Parhaiten ultrassa toimii emäksinen pesuaine. Valitettavasti emäksiset aineet syövyttävät alumiinin eloksointia. Päädyissähän eloksointi toimii eristeenä, joten ei kannata pestä pois. Nykypäätyjen eloksoinnit tuntuu kestävän aika hyvin, muttei silti kannata käyttää uutta pesuainetta kokeilematta ensin johonkin vanhaan päätyyn.
Itse käytö Finsonicin USF 3 –pesuainetta noin 3 – 5 % seossuhteella. Tämän pesuaineen bonus –ominaisuus on se että se liuottaa ankkurilakan pois! Eli jos ankkuria ei ole ajettu aivan älyttömän kuumaksi irtoaa lakka pesussa! Katso kuvaa 16. Tällä pesuaineella voi pestä ankkurit (ja lakat) myös ilman ultraa vaikka hammasharjalla. Jotta lakka irtoaa helposti, pitää pesuaineliuoksen olla kuumaa (n. 60°C).
Pesun jälkeen osat pitää huuhdella huolellisesti lämpimällä vedellä. Tässä keskityn taas kerran laakereihin. Apuna joku vanha ankkuri
Image

Vesihuuhtelun jälkeen iskee taas ruoste. Ruostumista voi vähentää syrjäyttämällä vesi osien pinnalta kastamalla ne Sinoliin. Apuna vanha lastenruokapurkki.
Image

Sitten vaan osat kuivumaan lämmintä ilmaa puhaltavan kuivaajan päälle. Ne kuivuu kyllä ihan muutenkin, kuivaaja on vaan niin tyylikäs vanha amerikkalainen L&R että sitä on pakko käyttää! Kuivumisen jälkeen pitää taas muistaa se öljyäminen. Varsinkin ne laakerit.
Kuvassa 16 Laihian kisassa ajetut koneet pestynä kuivaimen päällä. Ankkureiden lakka on irronnut ultrapesurissa! Aika puhtaan näkösiä, vai... Niin ja kokonaan ilman rajumpia liuottimia kuten joku Bräkleen –puhdistusspray.
Image

Pesun jälkeen keskityn ankkureihin.
Ensin hyvin tarkka silmämäärainen tutkiminen. Ja sitten vielä paljon suurentavalla luupilla. Tässä vaiheessa joutuu lähes joka kisan jälkeen siirtämään jonkun ankkurin ”museoon”. Tämän Laihian kisan saldona löytyi 2 ihan hyvää kisa-ankkuria joista käämi oli vaurioitunut kollektorin päästä. Moottorin sisään oli mennyt jotain joka oli sitten melkein katkonut käämit. Kuvasta 17 voi yrittää nähdä mimmonen toi vika oli. Tämä oli niin selvä että huomasin jo purkaessa. Tosessa vikaa oli vain yhdessä käämilangassa, ja huomasin vian vasta pesun jälkeisessä tarkastuksessa.
Image

Hajonnut ankkuri on aina iso harmi. Mutta vielä isompi se on kun sillä yrittää ajaa kisaa ja pahimmassa tapauksessa rikko vielä setupinkin. Eli kannattaa tosiaan katsoa tarkkaan.
Tarkastuksen jälkeen sorvaan kollektorit. Kollektorien sorvaamista on vaikea selittää tässä yhteydessä. Mutta en malta olla sanomatta muutamaa perusasiaa: Öljyä sorvin laakerointipalat, sorvaa vähän kerrallaan ja ole tarkkana. Jos haluaa kuulla lisää kollektorin sorvaamisesta kannattaa kysyä kisapaikalla vaikka Ylyltä.
Yly on hyvä sorvaamaan kollektoreja.
Kollektorisorvista voin sanoa enempi.
Itse käytän Hudy –sorvia johon olen vaihtanut toiseksi ankkurin tukipukiksi säädettävän pukin. Tämä säätösysteemi nopeuttaa sorvaamista koska ankkurin välystä pukeissa ei tarvitse sovittaa prikoilla, vaan senkun säätää välykset minimiin säätöruuvista.
Tosin tämä työn helppous ei ole se varsinainen syy tohon säätöpukin käyttöön. Oikea syy löytyy siitä että säätöpukissa voi säätää laakeripalan paikkaa ristiinsyöttäjän johteeseen nähden. Eli ankkurin asennon pystyy säätämään sellaiseksi että kollektorista tulee lieriö, ei kartio. Tämä säätäminen tosin on aikaa vievää puuhaa sillä siihen ei ole varsinaista säätöä, vaan tyyliin; ruuvi auki – siirrä laakeripalaa – ruuvi kireelle. Voi vaan kuvitella kauanko kestää saada osumaan niin että sorvi tekee suoraa. Mittaustarkkuuden lisäämiseksi käytin säätämisessä apuna messingistä tehtyä ”ylipitkää kollektoria” jolloin mahdollinen kartioisuus tuli helpommin esille. Lopputuloksena kartiosuutta syntyi muistaakseni alle ½ satkua hiukan yli 10 mm matkalla. Siis muutama tuhannesosa sillä alueella jolla hiilet ottaa kollektoriin.
Terän sijainti korkeussuunnassa kollektoriin nähden on tärkeä asia. Koska melkein kaikki varmaankin käyttää Hudyn sorvia, tai vastaavaa jossa terä on normaalisorviin nähden väärin päin, niin selvyyden vuoksi puhutaan terän laskemisesta (alas, alapuoli) kun terää siirretään kohti lattiaa ja nostamisesta (ylös, yläpuoli) kun siirretään kohti kattoa.
Oikea terän korkeus määräytyy käytetyn terän mukaan. Kuitenkin aina niin ettei terän kärki ole ankkurin akselin keskilinjan alapuolella. Jos terä on liian alhaalla sen kärki todennäköisesti vaurioituu lähes heti.
Liian korkealla olevalla terällä taas ei saa aikaiseksi hyvää sorvausjälkeä. Jos käytetään sellaista timattiterää joita olen sakusta välittänyt, niin oikea korkeus on 0,02 – 0,15 mm ankkurin akselin keskilinjan yläpuolella. Itselläni se on noin 0,08 mm.
Päädyin tähän korkeuteen kokeilemalla ja katsomalla lopputulosta. Käytettäessä jotain muuta terää niin terän myyjällä on varmasti antaa jokin suositus tosta korkeudesta.
Lopputulokseen vaikuttaa myös sorvattavan kollektorin pyörimisnopeus ja terän syöttönopeus. Oikean pyörimisnopeuden (jännitteen) löytää omalle sorville vain kokeilemalla. En osaa antaa minkäänlaista perusohjetta tolle Hudyn sorville, sillä niinkuin kuvasta näkyy olen vaihtanut siihen paremmin sorvin ulkonäköön sopivan moottorin (jossa tosin on aivan liian kireä ankkuri tähän käyttöön). Sorvin käyttöjännite täytyy laittaa oikein päin. Jos ankkuria pyörittää väärään suuntaa hajoaa terän kärki. Väärinpäin pyörimisen voi estää lisäämällä sopivan diodin johtoihin. Oikein kytketty diodi kun ei päästä sähköä lävitse väärin päin. Itselläni on joku 5A schottky piilotettuna virtakatkasijapömpelin sisään. Kanattaa muistaa että diodilla on kynnysjännite, jonka suuruus riippuu käytettävästä diodista. Tämä jännite ”jää” diodiin, eli käyttöjännitettä täytyy nostaa kynnysjännitteen verran jotta kollektori pyörisi samaa vauhtia kuin ilman diodia.

Sorvaamisen jälkeen on vielä ankkuripakkojen lakkaus. Tässäkään puuhassa en ole läheskään niin hyvä kun Pora tai Yly. Eli kysykää heiltä miten saavat niin tasasia lakkauksia.

Tähän kisan jälkeiseen vaiheeseen kuuluu vielä ankkurien tasapainotus. Uudet (ainakin G7) ankkurit täytyy tasapainottaa ensimmäisen käytön jälkeen. Sen jälkeen tarpeen ratkaisee lähinnä miten ankkuri toimii, ja miten tärkeitä kisoja on tulossa.
Itse tasapainotutan ankkurit noin 2 kisan välein. Tosin aina ennen EM- tai MM- kisoja.

Jo muutaman vuoden ajan olen tasapainotuttanut ankkurit Recekillä Tsekeissä. Tekee hyvää työtä nopeasti ja kohtuu hintaan. Jos ei itse halua lähettää ankkureita Recekille, niin ankkurit voi antaa jollekin HYPEn äijistä. Menevät sitten siinä samassa kun omatkin. Tasapainotus maksaa muistaakseni 3 – 3,5 € / ankkuri. Tasapainotus posteineen kestää noin 2 viikkoa.

Tämä tällä erää.

Yritän jaksaa kirjottaa samantapasen sepustuksen moottorien kasaamisesta sitten kun seuraavan kerran kasaan. Eli joskus tamikuun loppupuoliskolla.

Leo