28 syys 2019
G7 SM | Laihia
04 loka 2019
ISRA Worlds | Corby, UK
02 marras 2019
Aluesarja (6) 4 | Kotka

Pitkien valmistelujen jälkeen koitti sitten vihdoin maaliskuun ensimmäinen tiistai jolloin oli aika alkaa taittaa matkaa kohti Saksanmaata ja parin päivän päästä alkavia EM-kisoja. Tavaraa oli kerätty mukaan ympäri maata ja omatkin kamat tarvitsi vielä muistaa ottaa mukaan. Nyt teki mieli tarkistaakin mukaan tulevat rojut kahteen kertaan, kun hakumatka oli hieman tavallista pitempi.

Image
Reissun ensimmäinen tankkaus Laihian Shell Expressillä

No ei siinä sitten mitään. Nokivasara räjähti tulille siinä kahden maissa iltapäivällä ja matka kohti ensimmäistä määränpäätä, Turkua, kohti alkoi. Ensin kuitenkin lorotettiin tankki täyteen naftaa, jotta ei matka loppuisi aivan lyhyeen. Aikataulu meni perinteiseen tapaan hieman tiukalle, mutta en antanut sen haitata matkantekoa vaan ajoin ensimmäisen etapin supertaloudellista ajoa. Joku oli väittänyt minulle, että kitkarenkailla kun kulutus on kaikista rengastyypeistä pienin. Ajelin siis Turkuun ilman yhtään stoppia ja tankkasin Manhattanin Jetillä ja kulutus oli 4,5l/100km. Valovuoden siitä määrästä mitä kuvittelin... Eli taas jäi se legendaarinen 4l alitus tekemättä ja sen takia Luumäen vauhtikaksikko sai vielä odottaa juna-asemalla noin 15 minuuttia. Tätä ei kuitenkaan kehdannut tässä vaiheessa kertoa. Sanoinpa poijille sitten vain, että tankkasin tuossa ja että sekin asia on nyt hoidettu.

Tiesin kyllä, että Itä-Suomen miehillä on suuret pakit, mutta yllätys oli suuri kun tavaraa alettiin pökätä autoon… Jamppojen ”koirankopit” piti todella sijoittaa autoon, että saatiin kaikki sopimaan. Mutta kaikki sopi kuin sopikin mukaan. Tässä vaiheessa oli varsin onnellinen, että en luvannut ostaa mitään suuri tuliaisia kohdemaasta, kuten esimerkiksi kesärenkaita… Tavarat oli kuitenkin autossa ja lähdettiin sitten jouset pohjassa Turun satamaan. Muodollisuudet meni hyvin ja laivaan päästin liki ajallaan ja hytitkin löydettiin – sillä ne oli autokannen alla niin kuin pitkin…

Image
Menossa Laivaan Turussa

Image
Tuomaksella kävi heti Flaksi - 1. kolikko antoin 40€

Laivaan päästyämme nälkä oli jo melkoinen, mutta ensin käytiin pudottamassa kuitenkin ruokarahat pelikoneesta. Suunnitelma toimi tällä kertaa petomaisen hyvin. Ensimmäisellä iskulla tuli päävoitto… Täten pojat siirtyivät buffet ruokailuun, kun olivat onnellisesti vielä lapsia laivan henkilökunnan näkökulmasta ja siten saivat safkat puoleen hintaan. Totesin, että omat varannot eivät riitä siihen ja täten tiemme sitten erosivat, mutta onneksi vain hetkeksi. Jonkun tunnin päästä sitten mentiin nukkumaan ja uni tulikin yllättävän helposti. Tosin se myös keskeytyi hetken kuluttua yhtä helposti. Laiva ajoi johonkin ja samassa rytäkässä putosi vielä yläsängyn tikkaat, josta vielä samaan hengenvetoon kuului kommentti ”nyt kyllä sukelletaan”… Mutta ei sukellettu ja laivasta poistuttiin seuraavana aamuna ihan normaaliin tapaan.

Keli Ruotsinmaalla oli vetinen. Oli jotenkin masentavaa kun GPS kertoi matkaa olevan jäljellä vielä ~640km, mutta onneksi tätä tunnetta kesti vain hetken. Tukholma päästyämme alkoi sitten loputtomalta tuntuva työntäminen kohti Skånea ja siellä odottavaa määränpäätä, Trelleborgin satamakaupunkia. Onneksi matka sujui varsin joutuisasti. Ruuhkaa ei ollut nimeksikään ja matka taittui. Jostain syystä kanssamatkustajat vain vaipuivat horrokseen jo matkan hyvin aikaisessa vaiheessa.

Image
Alkumatka oli Ruotsin puolella varsin kuraista menoa

Image
Apukuski nukkui, onneksi kuski ei... :D

Image
Kauniita maisema ennen Jönköpingiä

Matka Ruotsin läpi meni hyvin. Suoritimme kolme varikkokäyntiä, joilla millään ei onneksi tarvinnut huoltaa autoa… Alkumatkasta tosin näytti että tulee kiire, mutta se katosi samalla hetkellä kun tajusimme, että GPS:n kello on vielä Suomen ajassa. Trelleborgiin saavuimme noin kello kaksi ja laivan oli määrä lähteä 15.15. Nappisuoritus siis. Paperimuodollisuudet satamassa onnistuivat hyvin, mutta oikeaan laivaan menevän oikean jonon löytäminen ei ollutkaan sitten ihan yhtä helppoa. Oli rekkoja autoja ja vielä toiseen kertaa rekkoja ja autoja. Mutta lopulta oikea paikka löytyi ja samaan hengen vetoon totesimme, että tämä alus sukeltaa varmasti, kun samaan kyytiin oli tulossa ydinpommi – ainakin melkein.

Image
Nokivasara parkissa Trelleborgin satamassa.

Image
Täällä vissiin joku säteili, mutta ei ainakaan kovin paljon kun vielä ollaan hengissä.

Itse laiva olikin sitten aika purkki… Hyttiä ei ollut, joten matkanteko oli hieman katkeraa. Suurimman osan matkasta istuimme pääaulassa, jos sitä paikkaa nyt sellaiseksi voi kutsua. Myös hurjaa actionviihdettä oli koko ajan tarjolla, kun aulan telkkarissa pyöri koko ajan sama mainosfilmi, jossa mainostettiin jotain ihmeen telaketjuhässäkkää, joka tuntui antavan kaikille kulkuneuvoille sellaisen pidon, että niillä ajaisi vaikka puuhun ja sieltä vielä alaskin. Noin kymmenettä kertaa samaa videota katsoessa alkoi ajatukset väistämättä siirtyä ranteiden viiltelyyn. Onneksi paatin ruokamesta aukaisi ovensa juuri ratkaisevalla hetkellä ja ranteiden viiltely sai jäädä. Alettiin sitten mättämään safkaa naamaan ja totesimme siinä samalla, että ravintolan henkilökunta varmasti luuli, että näimme ruokaa ensimmäistä kertaa elämässämme. Ja kyllähän siinä aika määrä tulikin syötyä. Tuntui että syömisen jälkeen vieriminen olisi ollut paras etenemiskeino. Ruokalevolla taas katsottiin sitten telaketjuviihdettä MS Skånen tapaan…

Yhdeksän jälkeen laiva oli sitten vihdoin Rostockin satamassa ja lievän tähtäämisen jälkeen oli nokivasara ulkona paatista. Tällä kertaa GPS oli sitä mieltä, että matkaa olisi hieman vähemmän kuin Ruotsinpuolella, mutta sekin tarvisi taitaa pimeässä. Onneksi tiet olivat Saksassa kuivia ja siten ei tarvinnut hirveästi huolehtia vesiliirron kanssa. Noin 50km tarvi odottaa, kunnes tuli ensimmäinen nopeusrajoitukseton pätkä… Oli se pöljän tuntuista, kun sai pökätä menemään ja samalla ajatella, että tästä ei kukaan rankaise… Noin 150km:n ajon jälkeen tuli sitten tankkaaminen ajankohtaiseksi, kun polttoainemittarin viisari putosi punaisen alueen alle. Polttoaineasemaa ei vain tahtonut tulla vastaan ja hetken jo tuntui, että tiellä jäädään… Mutta sitten vastaan HEM niminen asema, josta sitten lorottelin tankkiin 45,2 litraa. Aika hyvin autoon, jossa on 45 litran tankki. Tankkauksen ja juomaostosten jälkeen matka jatkui.

Liikennettä ei ollut mielestäni Saksanmaallakaan kovin paljon, vaikka ajelimme kuitenkin sellaisenkin asutuskeskuksen, kuin Hampuri, ohi. Laiton vakkarilla nopeuden 140 km:n tunnissa, kun tuntui että suurin osa autoista eteni suurin piirtein sitä vauhtia. Ajo eteni hyvin, mutta kerran meinasi pelti rytistä oikein kunnolla. Vasemmalle kääntyvässä mutkassa vaihdoin kolmannelle eli nopeimmalle kaistalle, jotta pääsisin rekasta ohi. Koska kaarre oli varsin jyrkkä en huomannut takaa varsin kovaa lähestyvää autoa. Yllätys oli melkoinen, kun kuin tyhjästä taakse ilmestyivät valot, jotka lähestyivät NOPEASTI. Salamannopea käännös oikealle ja jarrutus pelasti tilanteen. Mutta varmaan ei montaa senttiä jäänyt rekan, nokivasaran ja ohittajan väliin… Mutta hengissä selvittiin. Kun tästä toivuttiin, alkoi nokivasara pätkiä. Välillä mentiin ja välillä ei tahtonut sataa päästä. Taas rupesi kylmäämään ajatus siitä, että mitä jos matka katkeaa. Sitä kun oli vielä jäljellä noin 400km. Tähänkään päivään mennessä tuo vika ei ole vielä selvinnyt, mutta ilmeisesti HEMin polttoaine ei ollut ihan sitä parasta mahdollista, koska seuraavan tankkauksen jälkeen ongelma poistui…

Image
Olo oli helpottunut, kun vastaan tulivat ensimmäiset Köln-kyltit. Tiedettiin, että nyt ollaan liki.

Noin 150km ennen määränpäätä alkoi sitten kuskin selkä loppua. Onneksi mukaan tulleet SSRSC sponsoripaidat pelastivat tilanteen. Niistä sai yllättävän hyvän tuen. Kerran tarvitsi vielä ennen määränpäätä pidättää. Luulimme, että pääsemme nukkumaan jo puoli kolmen aikaan, mutta se oli harhakäsitys. Loppumatkalla oli varsin paljon tietöitä ja siten matkan keskinopeus putosi varsin kovasti. Mutta perille päästiin ja hyvä niin. Pää painui tyynyyn kellon ollessa 3.15. Taju sammui niin äkkiä, että kauaa ei ehtinyt harmittaa, että herätys seuraava aamuna on jo 6.45…

Herätys tapahtui sitten Saksalaisella tarkkuudella 6.45 ja olo oli lievästi sanottuna niin kuin olisi kalikalla päähän lyöty. Tiesin, että muutaman tunnin päästä pitää olla auto lyönnissä ja jo kovaa ajamassa. Pökkäsin vaatteet päälle ja painoin aamupalalle, joka oli yllätys yllätys, ei brittiläinen aamupala. Eli kaikenlaisia vaaleita viljatuotteita jne. Sai siitä nyt jotain naamansa napattua, mutta vähän jäi orpo olo. Mutta ei auttanut, autoon vain ja kerholle, joka oli noin 800 metrin päässä hotellilta. Matkalle mahtui pari risteystä ja liikenneympyrä. Klubin tunnusti sen pihassa olevasta isosta kaktuksesta.

Image
Kisapaikan tunnisti isosta "kaktuksesta"

Image
Vaikea arvata kuka saa aikaa tällaisen kaaoksen?

Tuttuja naamoja alkoi tässä vaiheessa jo näkyä joka puolella ja olo alkoi olla kotoisa, mutta edelleen painoi mieltä ajatus siitä, että auto tarvii saada radalla varsin pikaisella aikataululla. Laitoin pakkini ehkä huonoimmalle mahdolliselle paikalle. Pöytä riitti juuri yhdelle pakille ja siihen satoi kaikki fingeristä lentäneet autot… Lauantaina tulikin sitten häätö. Olin kuulemma yleisön tiellä. Vaihdoin sitten leiriä sakemannien ja jenkkien kanssa samaan pöytään. Mutta takaisin torstaihin. Huutoäänestyksellä päätettiin, että OMO (yksi moottori G7) ajetaan formaatilla aika-ajo kisajännitteellä ja aikaa 30sek tehdä hyvä läpsi. Sen jälkeen porukka jaetaan suoriin 8x3min finaaleihin. Tämä herätti team Finlandissa tunteita, mutta näin kuitenkin ajettiin. En tässä sen tarkemmin alkaa tuloksista kertomaan. Nehän on kuitenkin kaikkien nähtävillä osoitteessa http://www.bluekingclub.de. Kuskeja oli kuitenkin kolmen erän verran siten, että ajettiin kaksi round-robin erää ja yksi normaali erä. Hämmennystä herätti SpyTech ohjelman ero huilivuoron suhteen. Lanessa pois tullaan valkoiselta ja Spyssä purplelta… Härdelli oli valmis. Onneksi kukaan ei kuitenkaan menettänyt läpsejä ja homma meni hyvin. Itse ajoin toisen Luumäen hurjan kanssa erässä yksi. Perinteinen ”kyllä muut pidottaa” taktiikka ei toiminut, kun radassa oli varsin vähän pitoa. Valkoiselle asti meni hyvin, mutta siten tarvi alkaa hölläilemään suoranalkuun ja kaaos oli valmis. Jorma vääntyi ja kori hajosi… Mutta maaliin tultiin, joten ihan ok silti.

Image
OMO eräni. Kuskit vasemmalta lukien: Jeff Mack, Jan Andersson, Tuomas, Atte, Rudi Kamieth ja Rainer Borsutzki.

Image
OMO autoni, ennen "muut pidottaa" taktiikan pettämistä...

OMO luokan voitto meni Sillenille ruotsinmaalle, mutta taas esiin nousi se yksimoottoriluokan perinteinen ongelma. Kun kone hajoaa, niin se on sitten siinä. Vaikka oma suoritukseni ei todellakaan ollut mikään hyvä, oli sijoitukseni silti 26 kuljettajan joukossa 15. Uljaasta kolmen hengen joukkueestamme yksi kohtasi moottoririkon. Nikon ankkuri kesti aika-ajon ja radalla kymmenen kierrosta. Ankkuri sattumoisin muuten oli ensimmäisestä SSRSC:stä saatu kannustuspalkinto.

OMO:n jälkeen vuorossa oli BoxStock. Rata pestiin ja Boxstockia ruvettiin juonimaan. Heti aluksi huomattiin, että MURAn set-upeilla ei ollut asiaa muiden vauhtiin. Pojat olivat aivan omilla sekunttiluvuillaan. RedFox teamin autot kulkivat keskimäärin 3 kymmenystä lujempaa kuin team Finlandin autot… Taistellessamme vauhdin kanssa, oli mielenkiintoista seurata kuinka alkeellisella tasolla paikallisten kuskien mekkaustaidot olivat. Käytännössä homma meni niin, että Gugu kytki kaasun ja laittoi auton rataan. Ja sitten ajettiin. Omaan ajatusmaailmaan tämä homma tuntui jotenkin järjettömältä… Mitähän vain mahtoi tämä personalmechanic maksaa?

Mutta takaisin kisaan… Poskelleen menneen Q:n jälkeen ajo varteissa sujui jo varsin paljon paremmin. Se mitä oli saatavissa, otettiin. Molemmat kuljettajamme ottivat erissään 5 paikan ja siten suorat nousut semeihin. Tässä vaiheessa moottorisahamurhaaja (henkilö selviää myöhemmin) oli jo selvittänyt mahdollisuuksia saada käyttöömme myöskin RedFox valmisteisia setuppeja. Suhteilla kaksi sellaista saatiinkin. Sitten vain nopeasti lyötiin koneet kasaan ja vauhti lisääntyikin kummasta. Niko olisi todennäköisesti päässyt jatkoon ilman faasrikkoa. Tuomaksen moottorista tuli toimintasavut heatilla nro. 3. Mekkarina heitin uutta konetta pesään, mutta siitä meni busbar poikki. Ja taas laitettiin uutta konetta pesään. Ihan hyvä suoritus muuten ajaa kolmella koneella samalla heatilla… Mutta totuushan oli tässä vaiheessa se, että peli oli menetetty. Suomipoikia ei siis päässyt BoxStock finaaliin. Kello kävi semien jälkeen puolta yötä, joten poistuimme kisapaikalta vähin äänin syömään Mc iltapalaa. Oli jotenkin karu olo lähteä klubilta pois, kun kello oli jo yli puolen yön ja kisat jatkuivat vain edelleen! Mielestäni, jos kyseessä on junnuluokka ei näin myöhälle saisi mennä. No se on onneksi heidän ongelmansa ei meidän. Taaskin oli illalla niin kova väsy, että ei paljon tarvinnut unta odottaa. Tämä yö vain ei ollut yhtä helppo kuin edellinen. Joskus puoli viiden aikaan moottorisahamurhaaja iski koko voimalla ja hetken piti sinnitellä hereillä.

Image
Luumäen vauhtikaksikkoa ei liiemmin haluttanut poseerata kameralle

Image
Nikon BoxStock vartin autoja. Team Finland on vihreällä.

Perjantaiaamu valkeni utuisena siinä 8.00 aikaan, mutta onneksi perjantai oli pyhitetty kaksseiskalle ja siten riitti kun sängystä nyt jossain vaiheessa yleensä nousi… Ja lopulta muumio nousi sängystä siinä 11.00 maissa. Nyt oli ensimmäinen hetki todella tutustua millainen paikka tämä Brühl nyt sitten oikeasti on. Aloin järjestellä tavaroita ja ilokseni huomasin hukanneeni GPS:n. Alkoi armoton säätö ja etsiminen. Ja mistään sitä vain ei meinannut löytyä. Kiersin clubin, hotellihuoneen, auton ja kaikki paikat jossa se olisi voinut olla. Eikä vain löytynyt. Mutta lopulta onni potkaisi, 4 ja puolen tunnin kauhunäytelmän jälkeen! Paikka josta se löytyi oli niin helppo, että en kehtaa sitä edes tänne kirjoittaa!

Image
Kuva hotellin pihasta perjantaiaamulla.

Kaiken härdellin jälkeen oli sitten kello jo ehtinyt kolmeen ja nyt oli sitten vasta oikeasti se hetki, että pystyi tutustumaan Brühliin ihan oikeasti. Oli alkanut satamaan, joten matkaa taitettiin sitten autolla. Brühlin keskustaan sitä oli about 5 kilometriä. Se oli mielenkiintoinen paikka, saksalaisesta tavasta poikkeavasti aivan ydinkeskustassa autolla ajo oli kielletty. Tämä oli lähinnä vain huomio, koska vettä tuli sen verran kovasti, joten emme sen pitemmälle sight seeingille lähteneet. Sen verran kuitenkin kaupoissa poikettiin, että Tuomas osti tuliaisiksi digikameran. MBNetin hintaseurannasta selvitin, että noin 50€ säästettiin, jos verrataan suomen hintoihin. Tässä vaiheessa ajattelin suunnata klubille mekkaamaan G7 kalustoa ja katsomaan G27 finaalia. Matkalla takaisin puhelimella tuli kuitenkin tieto, että G27 finaali ajetaan vasta lauantaiaamuna! Sakemannien aikataulu petti taas… Pääsimme klubille ja epäonnekseni huomasimme, että paikalliset aikovat sulkea klubin ja siten mekkaaminen ei onnistu! Kehuivat lähtevänsä SlotPartyyn Kölniin. Hätäpäissäni keräsin sitten noin suurin piirtein kaikki tavarat, joita tarvii korin tekemiseen. Mieli teki SlotPartyyn, mutta korin tekeminen oli tärkeä asia. Päätin sitten, että tehdään kori, mutta lopputulos oli vähän nolo. Kun romut oli kassassa ja lähdimme hotellille tekemään koria, totesimme, että kaikilla on nälkä… Päätimme sitten ajella Kölniin katselemaan ruokamestaa ja jotain iso kirkkoa, joka oli kuulemma aika vanhakin.

Image
Kölnin VALTAVA tuomikirkko

Matkaa Kölnin keskustaan oli noin 15km. Se taittui ilman suurempia ruuhkia ja kyllähän se kirkkokin siltä löytyi. 134 metriä korkea, 1600-luvulla valmistunut, yli 500 vuotta rakennettu ja toisen MS:n pommitukset kestänyt Kölnin tuomikirkko. Näky oli varsin vaikuttava… Pojat koittivat verrata sitä Gugun tekemiin set-uppeihin, mutta hyvin pian tajusimme, että Gugu saa tehdä tuhansia setuppeja, jotta päästäisiin samaan työmäärään kuin kirkossa oli ollut. Aikansa pällisteltyämme aloimme sitten etsiä ruokaa. Kirkon läheltä sitä sitten löytyikin. Menimme johonkin paikkaan, jonka nimeä en muista. Ruoka oli hyvää ja tarjoilija ystävällinen, ainakin siihen asti kun maksoimme tasarahalla… Mahat pullolla pyyhkäistiin sitten takaisin hotellille ja korin kimppuun. Hieman vaillinaisilla tarvikkeilla rakentelin sitten korin, josta tuli mielestäni aivan asiallinen. Taas oli yksi päivä nähty ja aika mennä nukkumaan.

Image
Juuri valmistunut G7 kori (siis oikealla...)

Image
Tässä kuvassa Tuomasta ilmeisesti väsyttää?

Lauantai alkoi sitten aamupalalla ja hieman ripeämmällä ylösnousulla kuin perjantai. Suoraan aamupalalle ja klubille katsomaan G27 finaalia. Ehdin paikalle ennen kuin finaali lähti liikkelle ja sain jopa kuvan finalistien autoista. Kisa sinällään oli mielenkiintoinen. Horky ja Korec dominoivat kisaa alusta loppuun. Ilmeisesti Horky antoi Korecille jonkinlaisen tallimääräyksen ennen kisan loppua ja täten voitti kilpailun. Olivatkohan sitten ajatelleet, että Horky ottaa tämän ja Korec G7:kan? Suomalaisten sijoitukset finaalissa olivat Yly 5. ja Pora 6, vain muutaman kierroksen kumpikin pronssista jääneinä.

Image
G27 finalistien autot

Finaalin aikana tuli sitten häätö mekkipaikalta ja aloitin pikkuhiljaa siirtymisen toiseen leiriin… Siinä kiireessä se ei kyllä ollut erityisen mukavaa, mutta kun kerran pakko oli, niin sitten siirryttiin. Ajan kanssa sain synnytettyä kaksi kisakonetta, Q-koneen + muut hilut. Auto meni mukavasti, ainut takaisku oli magneetin irtoaminen Q-koneesta ja täten piti miettiä miten aika-ajosta suoriudutaan. Tällä kertaa aika-ajossa oli todellinen ajomotiivi, kun kahdeksan huonointa kuljettajaa putosi alkuerään. Ajoin sitten ensimmäisen kierroksen kisakoneella ja aika oli 1.909. Toisella kokeilin erinäisistä osista tekohengitettyä päristintä. Tulos sillä ei ollut arkistointikelpoinen. Noin kymppi olisi tarvinnut saada ajasta pois, jotta paikka suoraan vartteihin olisi auennut ja siten edessä oli alkuerät. Onneksi putoamista ei juuri tarvinnut jännittää, koska erästä putosi ainoastaan yksi kuski ja mukana oli paikallisia ”kykyjä”. Aluerä sujui hienosti auto kärsi ainoastaan vähän ja voitto tuli kotiin. Olikin niitä harvoja kertoja, kun olen kyennyt voittamaan jonkin G7 erän. Mutta oikeaan paikkaan sattui tämä kerta, ei voi muuta sanoa.

Image
G7 heatin kuljettajat: Z, Klaus Wickert, Werner Burkhart, Kande, Rickhard Johnsson, Rudi Kamieth ja Atte

Image
G7 heatin "silmiähivelevät" tulokset

Seuraavaksi oli vuorossa vartit. Oma kisani meni käytännössä pyörän irtoamiseen… Näitä sattuu, mutta miksi juuri tällä reisulla piti käydä näin. Ei vain ymmärrä. Suomipojista vartit koituivat kohtaloksi Handelle, Z:lle, Nykylle, Tennille, Ristolle ja tietysti itselleni. Jatkoon pääsivät Olli, Yly, Kande, Polle, E-P ja Pora. Erityisesti E-P:n suoritus oli vahva ottaen huomioon, että viimeaikoina menestystä on niitetty aivan muilla pelikentillä. Yleisesti ottaen vartit olivat varsin perinteinen G7 kapina. Tuli tulosta, mutta tuli kyllä romuakin… Lauantai-ilta päättyi itselleni hyvin jännittävään ESROCkin koukseen, jossa päätettiin ensi vuoden kisajärjestäjä. Lyhyesti voi todeta, että Laihia sai kisat ja reissun päätavoite tuli saavutettua.

Image
Quarter C: Kande, Peter Fröbel (Paikan omistaja), Richard Johnsson, Per Person (henkilö?), Gary Puetz, Nyky, Jeff Mack ja Yly

Image
Quarter B: Mikael Sillen, Jan Andersson, Atte, Les Wright, Rudy Kamieth, Polle, E-P ja Vlado Okali

Image
Tenni, Risto ja "peltiseppä" Quarter A:ssa

Image
Nykyn Jorma sai osuman ja vääntyi...

Varttien loputtua kello oli taas varsin paljon, ja nukkumaan mentiin Mc illallisen kautta. Lupauduin E-P:lle mekkariksi, joten aamulla oli tiedossa taas nopeahko herätys. Ja entistä nopeamman siitä teki se, että vasta aamulla tajusin, että hotellistahan pitää ottaa kaikki tavarat mukaan, jos ei halua maksaa yhtä päivää ylimääräistä. Kiire johtui siitä, että en ollut varma kummassa erässä joudun mekkaamaan. Lopputulos oli, että vasta jälkimmäisessä ja siten klubille päästyäni huomasin, että ei tässä mitään todellista kiirettä ollutkaan. Kävin sitten tankkaamassa auton ja hakemassa pojat kyytiin hotellilta ja sitten olikin jo aika aloittaa toinen semi. Ensimmäisestä semistä jatkoon Team Finlandista pääsi Yly ja Kande. Naapurimaalaisille erä ei ollut aivan yhtä ruusuinen - kaikki kolme mukana ollutta kuskia putosivat. Toinen erä näytti sitten tuottavan suuren yllätyksen - E-P ajoi vahvasti kohti finaalipaikkaa. Mahdollisesti kuudennella heatilla katkennut busbar kuitenkin sysäsi finaalipaikan liian kauas. kuitenkin voi sanoa, että HYVÄ E-P! Suoritus oli kuitenkin varsin kovaa luokkaa, muistaen edelleen, että miehen viimeaikaiset suoritukset ovat aivan muilta pelikentiltä! Toisesta semistä suomipojista finaaliin eteni ainoastaan Polle. Naapurimaalaisille toinen erä oli parempi kuin ensimmäinen. Sekä Sillen että Stefa pääsivät jatkoon.

Image
Semi A: Gugu, Richard Johnsson, Andre Eriksson, Olli, Josef Korec, Yly, Kande ja Per Persson

Image
Semi B: Polle, E-P, Mikael Sillen, Les Wright, Stefan Törnfeldt, Vladimir Horky, Stupidfast ja Pora (joka on väärässä paikassa)

Kun semit oli ajettu, alkoi itselläni armoton pakkaaminen. Mekkipaikalla oli taas tunnettu kaaos ja sen kasaamiseen menee tunnetusti KAUAN. Onneksi päivä eteni varsin hyvään tahtiin, joten pelko myöhästymisestä 22.45 Rostockista lähtevästä laivasta oli olematon. Noin pyöreästi finaalin puolessa välissä sain romut kasaan ja oli aika jännittää finaalin tuloksia, jonka ratkaisu selvisikin vasta aivan viimeisillä sekunneilla. Yly ja Korec taistelivat voitosta todella tiukasti ja lopulta Yly voitti – 70 osalla! Finaalin jälkeen pidettiin luonnollisesti palkintojenjako ja otettiin ryhmäkuva. Samaan aikaan yritin ahtaa kaikkea tavarapaljoutta autoon ja lopulta kaikki jutut mahtuivatkin kyytiin. Lähdimme kohti Rostockia siinä kolmen maissa… Ainut harmittava takaisku oli, että omaan kameraani en ryhmäkuvaa saanut ja kuvassa, joka on esillä sakemannien kotisivulla olen enemmän tai vähemmän ääliön näköinen.

Image
G7 Finalistit: Polle, Kande, Yly, Gugu, Josef Korec, Stefan Törnfeldt, Vladimir Horky ja Mikael Sillen

Image
G7 finaalitulokset. Yly oli vuoden 2007 Euroopaan mestarin slotin kuninkuusluokassa.

Viimeinen pysähdys Brühlissä oli paikallisella huoltoasemalla, josta tankkasimme mukaan vähän evästä. Sitten alkoi työntäminen kohti Rostockia. Ajo oli menomatkaa huomattavasti mukavampaa, kun oli päivä ja aurinkoinen keli! Matka eteni mukavasti, mutta jostain syystä GPS ohjasi meidät takaisin eri reittiä kuin tulomatkalla. Menomatkalla ajoimme noin 100km pohjoisempaa reittiä Bremenin ja Münsterin kautta, tulomatka taittui Hannoverin kautta. Mutta ei siinä mitään sen ihmeellisempää ollut, molemmat reitit olivat sujuvia ja pituudeltaan lähes saman mittaisia.

kun kerran perille oli päästy ja takaisin oltiin tulossa uskalsin sitten vähän antaa nokivasaralle leipää ja katsoa, että mitenköhän kovaa vapari kulkisi. Ensimmäisellä kerralla jouduin tulemaan kolmannelta kaistalta pois nopeampien edestä, mutta toisella kerralla suoraa ja tilaa oli riittävästi. Nopeusmittarin viisari pysähtyi kohtaan 191km/h, GPS:n mukaan vauhti oli 179km/h. Aika hyvin autolle, jolle luvataan huippunopeus 160km/h.

Image
Maisemaa autobahnilta.

Image
Huppunopeus. Moni nokivasaran kyydissä ollut ei varmasti usko kuvaa oikeaksi... Onneksi on todistajia.

Matkan aikana Rostockiin pysähdyimme kerran, Hamburger Kingistä syötiin jotain, en muista mitä. ja matka jatkui. maktaan kului aikaa 4 ja puoli tuntia. Eli jonkin verran nopeammin tultiin kuin tullessa. Tankkasin AGIPlla ennen laivaan menoa ja hämmästys oli suuri, että järjetömällä polkemisella Polon kulutus oli vain 5,7l/100km. Hyvä niin, mutta olin kyllä varautunut paljon enempään. Laivaan päästin lähes ajallaan ja onneksi se sama ravintola, jossa henkilökunta luuli, että emme koskaan ole nähneet ruokaa, oli auki. Taas nykäistiin naamaan kunnon hevosenannokset ja luettiin ilmeet naamoilta. Pakko kyllä sanoa, että se ruoka oli vielä kaiken lisäksi tosi hyvää… Samaa ei voinut sanoa hytistä. Tupakanhaju oli ikävä ja minkään maailman ilmastointia ei ollut. Melkein kuin huonossa saunassa olisi ollut. Mutta väsy oli niin kova, että se ei paljo haitannut. Nukuttava oli, vaikka pakon edessä. Ja kyllähän se uni sieltä tulikin…

Image
Viimeinen kuva Saksanmaalta: Rekkoja, rekkoja ja rekkoja.

Laiva oli Trelleborgissa 6.45 aamulla. Laivasta ulostautuminen kesti aivan tolkuttoman kauan. Varmaan puoli kahdeksan maissa oltiin maissa. Lisäksi jouduin vielä juttelemaan tullisedän kanssa, mutta onneksi se keskustelu meni helposti. Uskoi tavaramäärän johtuvan EM-kilpailuista. Seuraavaksi piti kehittää suunnitelma ruotsinläpiajoa varten, mutta ilman aamupalaa eivät aivot oikein toimineet, joten lähimmältä huoltoasemalta sitten keksimme jotain syötävää. Päätimme, että kun aikaa on, voisimme ajaa Mönstråsin kautta, kun matkaakaan ei todella tule kuin vain muutama kymmenen kilometriä lisää… Soitin siis Bengtillä ja sain varmistuksen, että olemme tervetulleet!

Image
Aamu valkeni Trelleborgissa utuisena

Lähdimme siis työntämään kohti Mönsteråsia ja joku 50km ajettuamme, tuli kuskille niin järjetön väsy, että kolikot silmissäkään ne eivät tahtoneet pysyä auki. Kun olin samalla suoralla nuokkunut noin 3 kertaa ajoin seuraavasta liittymästä sivuun ja yritin ottaa torkut, mutta eihän sitä sitten enää nukuttanut. Käveleskelin hetken ja jatkoimme matkaa läheiselle huoltoasemalle, josta ostin RedBull energiajuomaa, joka antaa siivet! Siivet kantoivat ehkä noin 50km, jonka jälkeen alkoi taas nukuttaa. Otin käyttöön nukutuskarkoitin ykkösen eli ”stereot täysille”. Väsyni katosi ja sen jälkeen ei enää sitten tällä matkalla väsyttänytkään. ”Stereot täysille”-tekniikka ei kuitenkaan tehonnut kaikkiin, koska tasaisen varma hornaus ja piereskely takapenkillä jatkui vielä monta sataa kilometriä eteenpäinkin.

Image
Takapenkki nukkui ja haisi läpi Ruotsin.

Image
Pysähdyksissä Shellillä jossain Etelä-Ruotsissa

Image
Maisemia Skånesta

Maiset Eteläruotsissa olivat kyllä uskomattoman kauniit, oli todella keväistä ja jotenkin todella rauhallista. Ainoastaan takapenkin dunkkaus esti täysimuotoisen nauttimisen, mutta mitäs sitä pienistä. Pysähdyimme vielä pari kertaa ennen Mönsteråsia, johon oli matkaa Trelleborgista pyöreästi 350km. Toinen pysähdyksistä oli hieman pitempi, kun pysähdyimme Kalmariin nostamaan rahaa ja Tuomakselle kameraan muistikortin. Löysimme jonkun ostarin ja siellä hoituivat molemmat asiat. Poislähitiessämme meinasin vielä jonkun svenssonin kanssa ajaa kolarin, kun ajoin liikenneympyrään vähän turhan vapautuneesti… Perillä radalla olimme suurinpiirtein silloin kun olimme Penan kanssa sopineetkin. Tuntui jotenkin hienolta tulla sellaiseen paikkaan, josta on kuullut niin paljon tarinoita ja jos seinät olisivat osanneet puhua, olisi niillä varmasti ollut tuhat tarinaa lisää. Rata puolestaan oli, ottaen huomioon sen iän, se oli todella nopean näköinen. En sen kummemmin ole historiamiehiä, mutta mielestäni Polle on ensimmäisenä eurooppalaisena alittanut tällä radalla kahden sekunnin kierrosajan ja Kimmo pitänyt halussaan maailman nopeinta kierrosta ajalla 1,8xx.

Image
Vihdoin ja viimein: Mönsterås, SE

Image
16 vuotta vanha kingi, joka puhessaan voisi kertoa monta tarinaa!

Image
Team21:sen koti

Lievien lähtövaikeuksien kautta pääsimme lopulta lähtemään Mönstråsista kohti Tukholmaa. Ajattelimme, että ruoka olisi nyt poikaa ja kysyimme ennen lähtö Penalta, missä voisi syödä. Pena oli sitä mieltä, että kun palaisimme hieman takaisin Kalmariin päin, löytäisimme hyvän ruokapaikan. Päätimme kuitenkin jatkaa eteenpäin. Lopulta ajettuamme noin 100km totesimme, että ehkä olisi ollut parempi lähteä sinne Kalmariin päin, mutta näin nyt vain kävi. Lopulta Söderköpingistä löytyi sellainen huoltoasema, mistä sai jotain muutakin kuin vain hampurilaisia. Söimme siis muusia ja makkaraa, ja voi että oli taas hyvää. Ja taas matka jatkui. Tukholmaan oli vielä noin 200km ja aikaa vaikka kuinka rutosti. Golfkauden avaaminen kävi mielessä ja etsiskelin, josko joissa olisi range (harjoitusalue) auki. Kävimme kahdella eri kentällä, mutta molemmat olivat kiinne. Se siis siitä ulkoilusta. Harmi vain kuin keli oli kuin elokuvista. 17 astetta lämmintä, linnut lauloivat, aurinko paistoi ja tuulta ei ollut nimeksikään. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Image
Tämän lähemmäs golfkenttää ei päästy, vaikka kuinka yritettiin!

Tukholmaan saavuimme lopulta noin kaksi tuntia ennen laivan lähtöä, joten aikaa oli kulutettu ihan siedettävästi. Vielä piti toimia kuten Saksassakin eli palauttaa pullot, jotta saadaan kaikki rahat talteen. Pysähdyin jonkin marketin pihaan Tukholman keskustassa. Marketti näytti aivan olemattomalta ruokakaupalta, mutta hitto se oli kolmekerroksinen ostari. Hetken kesti löytää pullonpalautusautomaatti, mutta löytyi sekin sitten lopulta. Ja lopputulos ajan kanssa oli sitten se, että laivaan ehdittiin juuri sopivasti.

Koska arki lähestyi jo uhkaavasti, oli laivamatka varsin tylsä. Tieto siitä, että reissu päättyy kohta painoi jo mieltä. Kävimme syömässä kalliilla jo ties kuinka monennen kerran tämän reissun aikana, mutta ei tuntunut missään. Luottokortti ostot kun tuntuvat vasta sitten kun joutuu maksamaan lopullisen laskun. Viimeisen illan huvituksiin kuului mm. kellon onginta. Eihän sieltä mitään tullut, mutta yritys oli ainakin hyvä. Pojat jaksoivat vähän minua kauemmin, itse nukahdin vaatteet päällä ensimmäisen kerran jo puoli kymmenen. Noin tunnin päästä tajusin, että voisi ottaa vaatteetkin pois päältä ja näin myös tein, ja nukuin koko matkan parhaan yön.

Aamulla laiva tuli satamaan ajallaan, ehdin juuri hakemaan tulomatkaksi juotavaa taxfree kaupasta ennen maihin tuloa. Laiva purkautui ajallaan ja sain heitettyä pojat juuri sopivasti kahdeksan junaan. Etsin aamupalaa ja löysin sellaista Mynämäen S-marketista. Samalla siivosin auton, joka olikin päässyt melko sotkuiseksi. Voisi sanoa, että kiitos kuuluu Luumäen suuntaan, mutta kyllähän sitä reissussa aina rähjääntyy ja on se kumminkin parempi, että ne roskat on autossa sisällä, eikä ympäri maailmaa tienvierillä. Siitäkin nähtiin hyvä esimerkki Saksassa avain klubin lähellä! Klubille johtava tie oli niin kuin sodan jäljiltä. Mitähän siinäkin oli ajateltu.

Loppumatka sujui rattoisasti haukotellen ja Porin ABC Tikkulasta ostettua Heseateriaa napsien. Kotiin saavuin tunnilleen viikko sen jälkeen kun olin lähtenyt. Mittariin kertyi matkaa 3552,9km. Autosta nousi väsynyt, mutta onnellinen mies.

Image
Takana tuhansia kilometrejä ja paljon uusia elämänkokemuksia.

Reissun plussat ja miinukset:

+ rata
+ tilat
+ loistava buffetti
+ buffetin hintataso
+ hotelli lähellä
+ automatka
+ hinta (matka, hotelli ja osanottomaksut ~ 490€)
+ Paljon uusia Johnny Cash faneja (Andy, Gugu ja Les)

- Kisa-aikataulu
- Trelleborg - Rostock laivan hinta ja matka
- automatka
- ruoka yleensä maksoi paljon enemmän kuin laskin
- ponneton auto Saksan autobahnille

Oikeasti plussia oli paljon enemmän ja kun ensi keväänä järjestetään MM-kisat samassa paikassa, sinne lähtöä kannattaa vakavasti harkita! Jos tällä kertaa järjestäjillä oli vähän konseptit sekaisin, niin uskon, että ensi kerralla on vahingoista viisastuttu ja siten tiedossa entistä paremmat kapinat!

Matkalta koottuja mokia:

- E-P unohti torstaina autot hotellille.
- E-P meni väärän hotelliin, kun ei tiennyt että Ruotsalaiset eivät ole samassa paikassa suomalaisten kanssa
- Pohjanmaan vauhtikaksikko ei löytänyt radalla
- Atte unohti pidotuksen merkityksen OMOssa.
- Atte kävi läheisellä huoltoasemalla ensimmäisen kerran ja joutui hakemaan vauhtia noin 5 kilometrin päästä päästäkseen kääntymään oikeaan suuntaan.
- GPS:n katoaminen
- Bensakanisterin unohtuminen Saksaan.
- Tuomaksella matkarahana 500€:n seteli…
- Tankkaus Rostockissa huoltoasemalla, joka oli tietullin takana.
- Peruuttelu radalla, jossa punokset on kytketty eri päin…

Matkalta koottuja kuolemattomia juttuja:

- ”Nyt kyllä sukeltaa” (Tuomas laivalla)
- ”Siinä radassa oli yks mutka mihin piti jarruttaa ja seki unohtu” (Niko Boxtockin jälkeen)
- ”Nyt tulee poijjat akka ja näyttää teillä närhen munat” (Nyky BoxStockin aika-ajossa ennen kuin Rebecca Fröbel ajoi)
- ”Liikkuva shikaani” (Aten lempinimi OMO:n jälkeen)
- ”Katso OWHlta” (Klausin vastaus Kanden kysyessä puhelinnumeroa)
- ”Jos sen h******* paapan musiikkia tulee vielä biisinkin, niin” (Tuomas Johnny Cashistä)
- ”Matkanjärjestäjä! Millo se meitin kone lähtööpi, aaattelin vaa et ehitäänkö me Pekan kanssa sirpasta vielä neuvoa-antavat konjakit” (Hande Poralle lentokentällä)
- ”Hitto pitää kiristää tahtia” (E-P 41 kaljan jälkeen, kun 50 oli tavoitteena ja oli jo sunnuntai)
- ”Näkyykö kaktusta?” (Tenni Ristolle Riston kysyessä tietä kerholle)
- ”Pidottaakohan se pelkällä pullolla?” (Atte Richard Johnssonin pidotuksesta, kun oli vähä tahmaista)
- ”No käske se Micekki sitte tänne…” (Atte kilpailun johtajalle, joka ei osannut Suomea)
- ”Are you paying the whole Finnish team?” (Andy Tuomakselle, kun Tuomas yritti piänistää 500€ matkarahaa.)
- ”Lähteä ny Saksaan asti irrottamaan pyörä” (Atte oman varttinsa jälkeen)
- ”Pissi tippa kerralla, että ehtii kuivua ennen seuraavaa…” (Niko Tuomakselle, jolla oli hätä autossa)

Näin loppuun haluan vielä esittää Kiitoksen Tuomakselle ja Nikolle sekä koko Suomen joukkueelle loistavasta matkasta. Te teitte tästä reissusta ikimuistoisen. Lisäksi haluan kiittää kaikkia jotka ovat jollain tavoin osallistuneet matkanni tukemiseen. Kaikki työ oli arvokasta!

Atte Hietalahti

btw. Tämän jutun kanssa meni sitten valehtelematta 12 tuntia, joten lukekaa nyt mun mieliksi tämä edes kahteen kertaan :D