Olipa toisenkin kerran kisat Mikkelissä...

Hep.

Tässä vähän juttua kisasta. Sisältää kirjoitusvirheitä, sarkasmia ja vähemmän hyvin toimivia autoja - lue omalla vastuullasi. Juttu on lisäksi liian pitkä, joten harkitse kahdesti - sinua on yritetty varoittaa!


Perjantain suunnitelmat menivät uusiksi, kun kaupunginjohtaja tuli käymään työmaalla juhlapuheiden merkeissä, vaihteeksi jotakin positiivista koulutuspoliittisesti, ainakin luvassa. Toteutuma voi olla muuta, mutta periaatteessa viesti oli positiivinen.

Eli matkaan pääsi vasta pari tuntia myöhemmin, kuin mitä oli alunperin tarkoitus olla Mikkelissä paikalla. Radan kanssa oli ajatuksena vielä hieman puuhastella, mutta ne nyt tällä erää jäi muille. Koska keskiviikkona oli tieto, ettei pääse ajoissa matkaan, en sitten mekannut formulakalustoa ollenkaan, saati että olisin mukaan ottanut.

Kisapaikalla kuulin, että ratajumppaa oli vielä tehty urakalla, ja ettei formulaa oltu vielä ajettu. Pikaisen gallupin tuloksena Tumpilta löytyi formula-auto lainaksi. Nopean katselmuksen tulos oli, että kannunlaakeri vaihtoon, taikka fasseja tusina kisaan varalle. Koska fassien vaihtelu kisatilanteessa ei niinkään kovasti houkuttanut, päädyin laakerin vaihtamiseen. Kone siis irti ja plan A oli, että kannu irti koneesta, laakeri vaihtoon, kannu takasin koneeseen ja kone runkoon kiinni.

Kun on kiire, niin mikään ei onnistu. Yhdestä kannunruuvista meni kanta särki, joten timanttilaikalla ura ruuvaria varten. Tämän jälkeen ruuvi irtosikin lopulta. Välillä punosten liimaamista ja ankaraa jyräämistä, jottei rakentaminen käy yksitoikkoiseksi. Kaveri poikiensa kanssa oli myös visiitillä katsomassa miltä touhu nykyjään näyttää.

Kannunlaakeri oli tiukassa, ja hermokin alkoi olla pikkusen piukassa. Niin tiukassa, että päätin vaihtaa koko kannun. Omasta moottorilootasta löytyi irrallinen kannu, joka oli samalla sisähalkaisijalla, ja jonka reikäjako oli sopiva. Ei kun paikalleen... mitäpä sitä suotta katsomaan, minkä kannun sitä tilapäisratkaisuun nakkaa paikalleen... tuli sitten kisa ajettua parhaalla 26 magneettisella kannulla, jossa jokaista magneetin palaa on madallettu että kummallekin puolelle saa yhden ylimääräsen, alunperin siis 24 magneettisetistä tehty. Iso ja painava formulaan, ja myös sijoittamisen kanssa pientä haastetta. Ilmarako oli kaikkea muuta kuin optimaalinen, ihan ei pakkakaan ollut magneettien kohdilla akselin suunnassa, mutta pyöritti kuiteskin.

Lauantaina sain laakerin irti... se oli kiinni puristustiukkuudella, ruosteella ja kosmisella synergialla, tinan lisäksi. Mutta irtosi, ja kannunkin sain vielä suoristettua

Niille, ketkä ei ole ole pikkuformulaa rakentaneet, kerrottakoon että formulan välitysten varman toiminnan kannalta on olennaista, että moottori on nätisti ja oikeassa asennossa kiinni. Onneksi fassi oli sen verran kiero, että joka kierroksella jossain kohtaa hammaskosketus oli hyvä

Sitten ne renkaat. Ilmansaasteet, kuten happi, rikkipitoiset kaasut ja vanha pito olivat tehneet tehtävänsä – renkaat olivat kuivat kuin Vaasan näkkäri. Pesu bensalla ja WD40 ja parasta toivoen radalle ottamaan testikierrokset. Alkuun vähän liukas, mutta yllättän hyvän tuntuinen. 15 testikierrosta on ihan sopiva määrä tutulla radalla, laina-autolla ja kiireen keskellä.

Formulakisassa tällä erää 5 kuskia ja tavoitteena oli olla jos ei viiden paraan joukossa, niin ainakin kuuden. Auto oli alkuun liukas, mutta kun renkaiden pinta hiukan kului niin toiminta parani havaittavasti. Ajaminen oli kivaa. Niin kivaa, ettei formulalla useinkaan ole ollut. Olin positiivisesti hämmästynyt, kun jäin kierrosajoissa kärjelle alle puoli sekuntia tappiolle. Viime kevään SM-kisoissa olin toista sekuntia kärkeä perässä, joten siihen nähden ei mennyt ollenkaan huonosti.

Lopulta olin neljäs, kun Marko rikkoi. Alunperäinen tavoite täyttyi siis kirkkaasti. Mä ajan formulaa lähinnä siksi, ettei tarttis olla nostamassa. Vähän kehno tekosyyhän tuo on nostovuoron välttelyyn, mutta on toistaiseksi vielä hyväksytty. Saahan siinä sivussa kisakierroksia, ja tällä erää ei mennyt ihan täysin muiden väistelemiseksikään.

Koska oletin, etten ehdi formulakisaan mukaan, varauduin tekemään renkaat vasta kisapaikalla. Tämä oli virhe... koska liimasimme vain jonkun 75% punoksista rataremontin yhteydessä, niin tuo 25% mikä jäi liimaamatta, alkoi nostaa päätään vaatien huomiota... Me kanssa, ja kunnon liimaa ja heti, jyrällä, kiitos! Ehdin siis formulan jälkeen tehdä parin renkaita lähimittaan, ja toisen parin melkein lähimittaan. Onneksi oli vanhoja, joista pinnan hiomalla sai treenikelpoisia. Aina pitäsi muistaa kokeilla, miltä keulan maavara vaikuttaa tosi pienillä renkailla. Taaskaan en muistanut, ja osassa autoista keula oli korkealla, ja osassa matalalla. Keskimäärin siis tosi hyvin!

Lauantaiaamu meni mukavasti kaikenlaisen pikku puuhan keskellä. Olin perjantaiaamuna aikaisin liimannut uuden päädyn uuteen Touring-luokan moottoriin. Tämä oli tarkoitus rakentaa moottoriksi asti la aamusta ja testata touring-luokan reenissä. No melkeen valmista tuli. Lähes kerkisin aloittaa, koska pienen liukkauden tunteen ollessa vallitseva asiantila tuli tehtyä renkaita – koin niistä olevan enemmän hyötyä kuin moottoritestistä.

Onkin aika pitkä aika siitä, kun kisapaikalla on viikonlopun aikana nähty Team Hyvien Eväiden kaikki jäsenet! Jussi poikineen kävi perjantaina ja Markku ajoi lauantaina kilpaakin – ja hang-around Matti Markun poika Monto ajoi myös. Ihan ei ollut unohtunut kummaltakaan, miten rataa kierretään. Markku reenasi niin ahkerasti, että katsastuksessa pomppasi maavarasta. Pakista äkkiä purkkikojot sorviin ja jopas kelpasi. Näistä pyöristä lisää myöhemmin...

Markun EL-auton moottorin huoltovalo syttyi pari kierrosta ennen ennen ekan erän loppua – autopilotilla kaasu pohjassa rataa ympäri ilman huolen häivääkään. Tällä kertaa muistin jopa laittaa uuden koneen oikein päin paikalleen, toki hiilet piti ensin vaihtaa, kun tehdashiilillä on kuulema sellainen takuu, että jos niihin tulee kulumajälkiä ajossa, niin saa uudet puoleen hintaan tilalle.

Markkuhan ajoi niin paljon kierroksia, että purkkikojoista loppui kulutuspinta. Muutaman satasen meni pieniksi => hyvin sisäänajetut kisapyörät TS-luokkaan. Kevyellä hionnalla toki.

OG-biilikin tuli renkaineen valmiiksi juuri ajoissa ennen treenien alkua. Tuntui olevan liukasta, vaikka yhden kisan ja muutaman sata treenikierrosta ajettu moottori (eka kasaus uudella kofordin ankkurilla, jotka tunnetusti ovat tosi hyvin tasapainossa tehtaan jäljiltä...) ei enää potkinut virman varsan lailla. Aika-ajossa yllätin itseni olemalla 3. Kisassa sitten otettiin vahinko takasin, pientä hölmöilyä ja liikaa kiirettä alussa, joten kärki karkasi kauas pois. Hyvä rengaskin tuli rikottua, pala kulutuspintaa pois. Tapana ollut kierrättää OG/TS -renkaat isoon sporttiin, kun ne on aika passelin kokoset jo, eikä enää reunoista turpoa. Välillä oli tiukkaa vääntöä Tuomaksen kanssa, mutta tällä kertaa Tuomas oli parempi.

Touring-auto tuntui kanssa kärsivän pito-ongelmista. Tuntui, että ne Markun sisäänajamat purkkikojot olis toiminut paremmin kuin JK-pyörät, joten valitsin ne kisaan. Tämä oli virhe... Aika-ajossa yllätin itseni olemalla kuudes. Touringin aika- ajossa onkin monesti mennyt aika mukavasti, johtuneeko siitä, että muut haluavat aikaisempiin eriin ja nukkuman? Kisassa kyllä hölmöilin senkin edestä, ja metallivannettahan kun ei minulla kisassa ole ollut alla pariin vuoteen pl formulat, niin eihän sitä enää muista katsoa että vanteet on suorat – kisan jälkeen tuli ilmi, miksi parilla viimeisellä heatilla auto oli jännän oloinen ajettava. Vanteenoikoja kun olis ollut niinkin kaukana kuin vyöllä. Pokaalisijasta taisi jäädä viitisen kierrosta, eli kymmenkunta ulosajoa Tässä vaiheessa alkaa olla takki jo suht tyhjänä.

ES-24 treeneissä vaikutti pahalta. Ei pidä, eikä oikein muutenkaan kulje. Testasin kahta Horkyn runkoa, toista viritetty vähän, ja toista vähän enemmän. Valitsin sen, joka meni vähemmän huonosti. Pääsin reenissä melkein yhtä kovaa, kuin OG-aika ajossa, ja jo siinä vaiheessa vaikutti, että ekana ajettava erä kutsuu, eikä motivaatio ajoon enää ollut kovin korkealla.

Olin sitten kuiteskin pari kymppiä aika-ajossa nopeampi sportilla kuin OG-autolla, mutta eipä se riittänyt juuri mihinkään tässä kisassa ja aloitusuraksi 4. hitaammassa erässä.

Ekalla heatilla tuntui, ettei tää ihan toivotonta ole, muutaman kierroksen erolla kisan kärjessä ekalle uranvaihdolle. Siitä se sitten repesi... ei vaan tule ajamisesta mitään, kun rytmi häiriintyy eikä kerkiä väistää ulosajaneita samaan aikaan, kun koittaa antaa tietä nopeammille ja varoa hitaampia => ulkoilu alkaa, ja se loppuu yleensä pari heatia kisan päättymisen jälkeen.

Tällä erää pikkuista haastetta toi myös paremman kirjoitus- ja pinsettikäden puolen niska-hartia-selkä jumitus. Kun viimenen heatti sporttia oli ajettu, niin ko. kädessä oli tuntoa vielä peukalossa ja etusormessa jäljellä. Meinaa sitä, ettei pariin viikkoon isommin askarrella minkään muunkaan parissa, jotta käden saa käyttökuntoon SM:iin.

Niin se vain on, että muut on enimmäkseen parempia näissä nopeammissa luokissa. Tarkalla ajolla voisi tulla tulosta, mutta se ei ole kuulunut vahvuuksiini juuri koskaan. Huimat sektoriajat on mun juttu! Aina vaan vahvemmin näyttää siltä, että isoa sporttia ei enää montaa kautta jaksa taistella, onko toiseksi vai kolmanneksi viimeinen. Hetkellinen hauskuus ei riitä pitämään motivaatiota yllä.


-eemeli-

Jospa tuota vähän itsekin avautuisi aiheesta, tosin aika paljon lyhyemmin... josko tällä olis edes viihdearvoa, tai joku saisi tästä jotain innoitetta autojen virittämiseen.

Kiva kun päästiin taas Mikkeliin ajamaan, ratahan pohjautuu UK Blackiin jolla ajettiin MM-kisat Briteissä 1993. Mikkelin rata on ensimmäinen ns. moderni skaalarata (ei dosaria tai isompia kallistuksia) Suomessa, ja sen valmistuminen aloitti uuden aikakauden Suomen skaala-autoilussa. Siihen saakkahan skaalaa ajettiin täällä lähinnä kingeillä, poikkeuksena ehkä vain Lappeenrannan rata joka on aina ollut enemmän tai vähemmän skaalahenkinen (dosari tosin siinäkin). Siitä aikanaan iso kiitos Eemelille + Mikkelin väelle joka kevyen pohjatiedon varassa tätä projektia vei eteenpäin. Toivotaan että rata saisi taas käyttöä, kun se nyt on jälleen ajokunnossa. Totuushan on ettei mikään pysy kunnossa jos sitä ei ylläpidetä...

Valtava kiitos (kuten jo monesti todettukin) Tumpille, Salomaille, Eemelille + muille asiassa auttaneille radan kunnostuksesta!

Kisat oli erittäin onnistuneet, ja joiltakin osilta varmaan tuloksetkin oli hieman yllätyksellisiä. Suurimmalle osalle porukasta rata olikin täysin uusi. Jossain määrin autojen säätöä varmasti vaikeutti se että pääsuora on Mikkelissä keskimääräistä lyhyempi (olisko 6-7m) ja olot olivat muutenkin melkoisen liukkaat. Ainakin itselleni tuottaa jatkuvaa ongelmaa saada autot toimimaan liukkaalla kelillä... no, täytyy vain keksiä lääkkeet siihenkin vaivaan.

Kilpailutapahtuma on aika kiivastahtinen, kun on sekä EM-huoltajan että kilpailijan roolissa. Nytkin oli pakko rajata sitä mitä ajaa, eli jätin OG:n suosiolla väliin, että ehti hiukan paremmin kasata kahdelle kuskille TS-autot sekä valmistella ES-autoa. Jos kotona ei ehdi kaikkea tehdä valmiiksi niin kisapaikalla tulee kyllä kiire.
Sinällään OG tarjoaakin päivän ainoan hengähdystauon eli tavallaan se on tarpeellinen, mutta toisaalta se venyttää päivää myös niillä jotka ajavat TS:n vaikkeivät ajaisikaan OG:ta. Voisikin ajatella, että ensi kaudelle tälle voisi tehdä jotain. TS:n treeni (30 min) jossa 26 kuskia yrittää ehtiä edes vähän testata kalustoa, muodostuu aikamoiseksi härdelliksi. Eli jotenkin voisi ehkä tuota TS-treeniaikaa yrittää pidentää, nyt luokkakohtaiset treenit ei ole mitenkään suhteessa ajajamääriin. Tuossa Tumppi jo visioikin että ensi kaudelle olisi aikataulumuutosta luvassa, uskon että tämä on hyvä asia. Jos lauantaita voidaan tiivistää (siirretään OG perjantaille "lämmittelyluokaksi" tai lauantain loppuun missä se oli aiemmin), niin uskon että voisi saada enemmän kuskeja mukaan periaatteella "aamuksi kerholle ja illaksi kotiin". Vähän kauempaakin ehtii, mikäli lauantaiaamun treenejä voidaan vähän pidentää ja TS-kisaa aikaistaa. Tämä olisi varmasti lajille hyväksi. Net ketkä haluaa sitten viettää koko viikonlopun kisoissa, sen voivat tehdä kun perjantaina ajetaan lämmittelyluokat ja sunnuntaina ES. Perjantaina ei siis olisi välttämätöntä tulla treenin takia, ellei aja lämmittelyluokkia.

Santerin mukaantulo EM:ään oli aika näyttävä, kisan voitto heti ensi yrittämällä. Kaverin nopeus tiedettiinkin, ja ajovarmuus on myös huippuluokkaa. Joni pääsi toisessa finaalissa kunnon vauhtiin ja kisasta tuli siten tosi tiukka. Hyvä homma! Muutenkin luokassa on aika hyvä porukka, siellä käydään monia tiukkoja kisoja.

TS:ssä oli radasta ja olosuhteista johtuen havaittavissa, että Hawk-koneiset autot olivat vain marginaalisesti hitaampia kuin G12-koneella varustetut, mutta selkeästi helpompia ajaa. Itse asiassa veikkaan että moni G12:lla ajanut olisi saanut paremman tuloksen Hawkilla... TS vielä tasoittaa eroja entisestään verrattuna EL:ään, kun korin ajo-ominaisuudet on huonommat. Kehotankin kaikkia tosissaan kokeilemaan josko Hawk toimisi TS:ssä paremmin! Uskon että myös Hyvinkäällä ero jää aika pieneksi.

Uskoin että itse pystyisin TS:ssä ajamaan tosissaan hyvästä sijoituksesta, niin hyvältä auto vaikutti mekkipöydällä, Vaasan kisassa auto oli iskussa mutta onneton renkaiden valmistelu pilasi finaalin kun renkaat pääsivät loppumaan peräti kahdesti ajon aikana... Nyt renkaat olivat isommat, mutta jotenkin en sitten siinä lyhyessä treenissä ehtinyt/ älynnyt kokeilla eri kumeja ja taisin valita vähän liian liukkaat sellaiset, normaalioloissa ei tarvitse edes harkita muita seoksia. Nyt sitten lievä liukkaus aiheutti sen että tehoa ei saanut rataan halutulla tavalla ja vauhti jäi vaatimattomaksi. Se tietty pakotti ajamaan riskirajalla ja sitähän en osaa sitten ollenkaan... eli lippoja tuli liikaa. Pieni pettymys siis.

ES:ään olin satsannut, tässä viimeisen puolen vuoden aikana on tullut kivuliaan selväksi että oma runkoversio alkaa olla ajastaan jälkeen jäänyt (tai väärin kasattu, mitä en halua myöntää... :evil: ), eli uutta aihiota kaivataan. Sinällään aika onkin tullut kun varasto alkaa olla nollassa. Siitä sisuuntuneena siis harrastin vähän teollisuusvakoilua ja tutustuin "markkinoilla oleviin geneerisiin vaihtoehtoihin". Melkein kaikki kaupallisesti saatavissa olevat rungonkaltaiset valmisteet on enemmän tai vähemmän Horky-kopioita keskeisiltä teknisiltä ratkaisuiltaan, vain layout tuntuu vähän vaihtelevan että niissä on jotain "omaa".
No, tästä viisastuneena otin yhden viimeisistä aihiosta, mutiloin sen aika rajulla kädellä ja samalla paloittelin yhden 1/32-aihion josta sain pari kriittistä rajoittajaosaa. Näistä yhdistelemällä sain aikamoisen tilkkutäkin, jossa oli nyt sitten toteutettuna keskeiset prinsiipit state-of-the-art-rungoista. Tuota tuli rakennettua sellaisen viikon ajan, eli meiltä kuului iloista Dremelin jollotusta joka ilta klo 22-02 välillä. Kellonajasta johtuen kierrokset piti pitää aika alhaalla, eli 6V nimellisjännitettä en sille tarjonnut vaan kaikki työstö tapahtui 3,5V tasolla... sietämättömän hitaasti siis. Mutta lopulta tiistai-iltana kisaviikolla runko oli ajovalmis, ja keskiviikkona Hyvinkäälle shakedownia tekemään.
No, shakedownin runko kesti, mitään osia ei irronnut tai lähtenyt liikkumaan eli konstruktio oli tukeva (ihme...). Toiminnallisuus jätti kuitenkin toivomisen varaa, sillä vanha runko pelasi suunnilleen yhtä hyvin kuin Vaasan kisan auto joka oli referenssinä. No, autoissa oli erilaiset koneet että testi ei ollut täysin aukoton mutta silti. Siinä sitten päättelin käytöksen perusteella vielä jotain seikkoja, mm. sen että ns rear steering ei toimi, eli sitä piti rajoittaa. Sen sain kerholla juotettua neulojen avulla pienemmäksi, jolloin auton käytös rauhoittui selkeästi, kaikki "sammakkohypyt" jäi pois ja pitokin parani. Tästä innostuneena jatkoin säätöä, pienet lisäpuntit ohjurin taakse ja sivulevyille vei autoa edelleen parempaan suuntaan. Lopuksi vielä rajoitin sivulevyjen pystyliikettä huomattavasti pienemmäksi ja taas parani. Lopputulemana oli melko hyvä kuva siitä mitä vielä pitäisi tehdä.
Kotona sitten runko lähes atomeksi ja dremeli laulamaan. Siirsin koko poikkilangan alaspäin ja rakentelin kunnon rajoittimet sivulevyille. Lisäsin poikkilangan rajoittajaan myös välyksiä. Näin sivulevyjen liike pystysuuntaan muodostui täsmällisemmäksi ja painopiste tuli alas. Samoin sivulevyjen keinunta saatiin rajattua noin 0.3 milliin. Lisäksi takaohjauksen vedin lähes nollaan, sinne jäi pieni välys antamaan vähän liikettä.
Eurosportin suurehkon työmäärän johdosta muu valmistautuminen kisoihin jäi aika vähäiseksi; sekä tiimin toisen kuskin auto että oma TS jäi tehtäviksi Mikkelissä. Tosin autot oli Vaasan jäljiltä hyvässä iskussa eli mitään olennaista tehtävää ei pitänyt olla. Tiimin toiselle kuskille tosin tein vielä uudet korit molempiin luokkiin ja liimasin kasan epämääräisiä kumeja. Siihen rajoittuikin muu mekki.
Koneosaston suhteen ajatus oli tarjota pehmeää konetta, koska suora on lyhyt ja epäilin että pitoa olisi rajallisesti. Tein 24/25:sen, 23/25:sen sekä 23/25-:sen. Mikkelissä sitten havaitsin että tässä kohtaa ei ehkä logiikka ihan pelannut, eli noista se kirein eli 23/25 pelasi parhaiten. Tuo 24/25 oli saanut tuomion jo Hyvinkäällä, ilmeisesti yksilö on huono eikä oikein ota kierroksia suoralla.
Jo perjantain testeissä auto tuntui aika hyvältä, sillä pääsi heti sellaista korkeaa 3.8s aikaa, eli näytti siltä että pitkästä aikaa olisi suunnilleen kilpailukykyistä kalustoa alla. En edes viitsinyt kokeilla referenssiautoa, kun sitä en ollut laittanut mitenkään ja halusin keskittyä tämän prototyypin testaamiseen. Muuten auto oli hyvä mutta pitoa puuttui huomattavasti. Sitten sunnuntaiaamuna alkoi viimeinen hienosäätö. Kokeilin koneet läpi ja tosiaan 23/25 valikoitui suppeasta valikoimasta parhaaksi. Päätin vielä kokeilla muutamaa juttua rungon kanssa, eli nostin maavaraa edestä (sitä taisi silti jäädä liian vähän eli tässä oli yksi Akilleen kantapää koko viikonlopun), rajoitin sivulevyjen sivuliikettä takana ja viimeisenä kokeiluna vedin etupään sivuliikkeen jumiin. Tuo viimeinen säätö oli sitten se ratkaiseva tekijä millä autosta tuli parempi. Tämä sivuliike on ollut vuosia mielestäni yksi olennainen tekijä helpon ajettavuuden takana, mutta ilmeisesti olosuhteet kisoissa on vuosien mittaan menneet koko ajan liukkaampaan suuntaan, eli siitä ei ole hyötyä vaan haittaa.
No, tuo kone siis oli OK eli sillä oli tarkoitus ajaa aika-ajo + semi. Finaalista en pahemmin huolestunut, kun sinne ei ole viime aikoina ollut mitään asiaa... Rengaspuolella kävi ikävä tapaturma kun kuusiokoloavaimen kärki katkesi parhaan rengasparin toiseen renkaaseen... piti siis miettiä mitä tehdä. No, en ajanut sillä semissä, kun se päätti katketa päädyn puolen pyörään - takapään vaihto ajon aikana olisi siis ollut mahdotonta. Ei kun kakkospari alle ja kisaan. Olin sorvannut kolme paria pyöriä valmiiksi, enkä ollut kauheasti katsonut minkä kokoisia ne oli, kun sorvissa on säädöt vähän hukassa. Sorvasin siis hiukan ylikokoisia, että voi treenata ja sitten sorvata lopulliseen kokoon. Arvatkaa muistinko. :oops:
Aika-ajoon siis varmaan 1,3mm maavaralla. Odotukset oli kuitenkin kohtuukorkealla, kun auto oli tuntunut aika hyvältä niinkin, treeneissä pääsi jo vahingossa alle 3.8 sekunnin. Aika-ajo oli kuitenkin sillä tavoin yllätys että lähes kaikki ajoivat paljon kovempaa kuin treeneissä, minä onneksi muiden muassa. Eli positiivisesti selvisin parempaan semiin. Jes.
Ensimmäisessä semissä Eemeli näytti vievän muita kuin litran mittaa ensimmäisen uran, mutta sitten jotain tapahtui (lue edellinen viesti...) ja Niko otti ohjat vieden erän näytöstyyliin. Toinen semi oli yllätyksiä täynnä, autojen rikkoutumisia tapahtui ja loppujen lopuksi en voinut kuin hämmästellä päässeeni finaaliin.
Finaalia varten tein kylmän päätöksen - en vaihda konetta. Viime vuosina on ollut ihan selvää, että yhdellä koneella ei voi ajaa semiä ja finaalia, mutta koska olot oli liukkaat ja ajettiin pitkällä chokella, päätin ottaa riskin koska kone ei joutunut hirveän koville. Eikä arsenaalissa oikein ollutkaan toista kelpo voimanpesää. Alle ne pyörät joissa oli se kuusiokoloavaimen kärki sisäänrakennettuna (tein rattaalle flätin siihen viereen eli käänsin akselin ympäri, että takapään voisi vaihtaa jos ratas hajoaisi. Nyt maavaraa oli enää sellaiset 1,1mm eli ihan OK.
No, finaali lähti vähän takkuillen liikkeelle, alussa ei oikein vielä päässyt rytmiin vaan tuli lippoja. Näytti siltä että vauhti ei riittäisi, joten päätin vaihtaa taktiikkaa ja ottaa vähän iisimmin. Sitten vaikutti että muille tuli jotain ongelmia, ja sijoitus lähti yllättäen nousuun. Ristolla hajosi vermeet eli tuli keskeytys. Myös Nikolle kävi samoin. Oma auto alkoi tuntua yhä paremmalta, johtuiko sitten pienemmästä maavarasta ja siitä että koneesta oli paras puhti pois. Tulokset kuitenkin rupesivat paranemaan keskinkertaisesta ajosta huolimatta. Kun Arttu sitten kärsi kahvarikosta, saattoi havaita että tälläkin suorituksella voi vahingossa nousta palkintosijalle. Kone kertoi viimeisen uran alussa että ei enää nappaa, eli veto oli poissa, kulku oli Hawkin luokkaa mutta onneksi auto meni edelleen eteenpäin ja taktisesti olin säästänyt hankalimman ykkösuran viimeiseksi, eli pieni tehon puute oli varmaan vain hyväksi...
No, myönnetään reilusti että Matti on valovuoden edellä (enää yksi valovuosi kahden sijaan ) ja monia kovia nimiä oli poissa, mutta muita vastaan pystyi pitkästä aikaa ajamaan kisaa. Eli vielä ei tarvitse heittää kamoja nurkkaan.

Ehkei tämä ollutkaan niin lyhyt matkakertomus kuin ajattelin. Tai siis en tainnut ajatella nyt(kään). Ihan sama.

Koska kilpailut olivat suhteellisen lähellä Lappeenrantaa ja ratakaan ei olisi niin nihkeä, niin ajattelin että voisi lähtä koko viikonlopuksi skaalakisoihin. Samalla voisi käydä koittamassa Eurosportilla ajamista yhdistettynä perinteiseen Team Wrecking Crew -rattoreissuun. Pummasin Artulta TS:n ja ES:n lainaan ja niillä sitten lähdettiin koittamaan, miten skaalavehkeiden ajaminen onnistuu. Touringin kanssa olen käynyt hauskuuttamassa yleisöä toisinaan ja JK-pohjaisilla laitteilla ajaminen on tullut niiden rantautumisen jossain määrin tutuksi. Eurosportia olin ajanut viimeksi vuonna 2001 Vaasassa ja siitä ei tullut silloin muuta kuin sanomista. Mikkelissä olin ajanut jollain KRP ESX - G27 viritelmällä SM-kisoissa vuonna 2000 sijoittuen sijalle 12 kuljettajalukumäärän ollessa 30.

Team Wrecking Crew hanskasi oheistoiminnan taas omaan taattuun tyyliinsä. Sekä pe-la että la-su yöt menivät neljän tunnin yöunilla ja aamulla herääminen oli ankeaa. Saunallisen mökin vuokraaminen Visulahdesta ja tiimin All Inclusive-paketti pitivät huolen siitä, ettei nälkä tai jano päässyt reissun aikana pahemmin iskemään. Samalla kaikista kyseenalaisin toiminta saatiin pääsääntöisesti siivottua Tumpin silmien alta pois. Ihan joka jätkä ei ookkaan näissä kapinoissa saanukaan ennakkovaroitusta perjantai-iltapäivänä kello 15 siitä, ettei tiimille tyypillisen teatterin pyörittämistä katsota hyvällä...

Perjantai-ilta meni JK RTR:llä ajamista harjoitellessa ja uuteen chokeen totutellessa. RTR:llä oli miellyttävää ajaa rataa ympäri ja tuli todettua, että kerrankin skaalaradalla ajaminen on kivaa. Mikkelin radan kaarteet ovat nykymikkihiiriin verrattuna varsin isoilla säteillä ja tämä ei ainakaan haitannut ajorytmiin pääsemistä. RTR-päristely ei tosin antanut kovin hyvää osviittaa siitä mitä tuleman piti. Nimittäin TS (joka oli myös Hawk 7:lla) oli selvästi liukkaampi ja kiikkerämpi ajaa osittain myös paremmasta moottorista riippuen. Tämä johti ylimääräisiin ulosajoihin kilpailun aikana, tosin paremmalla ajolla olisi ollut mahdollista parantaa sijoitusta tasan yhdellä pykälällä. Kisan lopussa saatiin kuitenkin yllätettyä pömpelimies.

Ja mitähän siitä Eurosportista nyt sanoisi? Ei tarvi ajaa vastaisuudessakaan sitä luokkaa. Auton käytös vastasi lähinnä jotain hermovikaisen piriä vetäneen ADHD-kakaran toilailuja ja sen ajaminen oli suoraan sanottuna perseestä. Autoa ei päässyt ns. "viemään", vaan se lenteli vähän väliä ilman ennakkovaroitusta pellolle. Sitä G27-sporttia oli paljon miellyttävämpää ajaa 15 vuotta sitten kun tuota rakkinetta, sitä pystyi sentään viemään ja moottori oli mukavan smoothi. Onkohan koreista hävinnyt downforcea vai mitä niille on tapahtunut tuona aikana? Vauhdin tuntuakaan ei pahemmin ollut vaan tuntui koko ajan siltä, kuin ajaisit jotain Z-sedän vanhaa VTEC-Civicciä jossa toimii vain kaksi ensimmäistä vaihdetta. Takarattaita tuli sorvattua sitten senkin edestä. Jos auto olisi ollut ns. vapaata riistaa niin olisin varmasti vetänyt sellasen vuosituhannen loppupamauksen, ettei sillä olisi ollut sen jälkeen asiaa edes Luumäen mestaruuskilpailuihin!

Suurin harmitus kilpailun osalta taisi kuitenkin olla se, ettei päästy luokkarajoitusten vuoksi ratkaisemaan Suomen surkeimman skaalakuskin titteliä Snoozen jätkien kanssa. TS:n ajaminen oli kokonaisuudessaan "ok" mutta nopeus ei kyllä ollut siellä päinkään mitä olisi pitänyt olla, olkoonkin että ajoin Hawkilla. ES:n suhteen osasin odottaa tuollaista tulosta eikä se siten jäänyt pahemmin kaivelemaan. Hauska reissu kaiken kaikkiaan, mutta taidan keskittyä siivettömien vehkeiden osalta vastaisuudessakin JK-luokkiin.

Kiitokset Artulle romujen lainaamisesta ja mekkaustyöstä sekä koko järjestäjäkaartille suuresta radan eteen nähdystä vaivasta!

Ne autot oli hyviä. Sä olit vaan niin huono.