.png){kind=spacer}
- Viestejä: 713
- Vastaanotettu kiitos 371
Kun kaikki on vastaan paitsi saha puoltaa...
22.04.2015 21:48 #28781
: eemeli
Kun kaikki on vastaan paitsi saha puoltaa... kirjoittanut eemeli
Kotkan keikka eli kun kaikki muut on vastaan paitti saha puoltaa...
Jälleen oli mekattu ankarasti. Kuun nousemista odoteltiin zäppäykseen lähetetyn paketin muodossa – paketissa sisällä uudet 18 magneettiset, ID 14,8 mm ES-kannut ja ID 14,6 formulakannu, tosin f1 kannu protona vain kahdella magneetilla. Kuten arvata saattaa, kuu ei tälläkään kertaa noussut.
Käytettynä aikaa sitten ostettu Saundersin ES-24 runko purkautui osiksi, sai osakseen ilman mukana lentävien pienten lasikuulien kuuron ja laihtui sivulevyjen ynnä keskiön yläpinnoilta hiukkasen. Myös ruodon sivuttainen notkumisliike korjaantui niin, ettei jumittamista ilmennyt.
Sivulevyjen takakulmiin ilmestyneisiin koloihin ilmaantui hieman painoa ja spinen toiminta muuttui erilaiseksi.
Kisaa varten kävin erikseen noutamassa pari ohutta koria ja kellariin järjestetty maalauspaikka (eli rengaspinon päällä oleva pahvilaatikko) osoittautui riittävän toimivaksi, kunhan vielä kynäruiskulle saapi paremman telineen rautalankakoukun tilalle. Maalauksen tarpeellisuus... eipä sitä tässä vaiheessa vielä arvannut, ettei näillä koreilla mikään kiire ole.
Torstaiaamuna klo 02 tein vielä varatakapään pikkusporttiin. Olipa kaikki 2 samankokoista fassia 2 mm akselille olemassa. Koska eka meni akselille ihan ok, niin eipä tullut tarkastettua toista. Tämä oli virhe... ei ole väljän voittanutta fassin liimauksen kannalta. Akselin voi vielä varmaan käyttää, kun oikein varovaisesti sorvaa akselin päähän juuttuneen fassin pois. Pienireikäisistä fasseista lisää tuonnempana.
Formulaan tuli uusi runko. Koska uudessa oli 2 mm akselille laakerit, niin piti käydä noutamassa fasseja ja vanteita. Älkää koskaan kokeilko, meneekö fassi nätisti akselille. Siitä voi olla etua kisassa, joten kannatta jättää ko. testi rutiininomaisesti tekemättä, niin saa lisää jännitystä elämään esmes valkoisella uralla.
Formulan koneeksi valikoitui Kofordin G27 koneesta ikuisuus sitten tehty, pikkusporttiin tarkoitettu set-up ja tulihanauusi Kofordin 48t29 (vai oliko se 28) .472” ankkuri. Koska .472” ankkuri ei mahdu nätisti pyörimään .470” hoonatussa set-upissa piti asialle tehdä jotakin. Ankkurin pienentäminen olisi ollut isompi puuha, joten magneeteista lähti kunnolla tavaraa pois – lähinnä sopivin hooni kun oli .493”. Arvattavasti moottorista ei tule mitään varsinaista rakettia, joten auto tuskin karkaisi edes meikäläisen lapasesta. Kissan viikset, vai miten se menikään...
Kisareissulle oli tarkoitus lähteä torstaina suoraan duunista, jotta ehtii pikkuisen treenata ja rakentaa kisapaikalla mm korit ES-24 luokkaan. Aikataulu piti niin hyvin, että jo klo 19 pääsin kolmannella yrityksellä matkaan. Tämä oli virhe... olisi pitänyt todeta, että liian myöhäiseksi menee, ja mekata vielä torstai-ilta kotona. Tällä olisi ollut todennäköisesti huomattava tulosta parantava vaikutus, kun olisi ehtinyt tehdä muutaman jutun lisää ja paremmin. Tekemällä virheitä oppii – tekemään parempia virheitä
Eli torstaina pakki klubille ja Santalahteen saunomaan ja taktiikkapalaveria pitämään.
Perjantaina aamusta liikenteeseen ja klubilla pientä mekkaamista kuten renkaiden sorvausta. Ikinä ei saa aikaan sitä, että kotona pilkkoisi renkaat lähimittaan ja kisapaikalle jäisi vain viimeistelytyöt. Olen huomannut muilla ihan samaa oiretta.
Pikkusportti, joka Vaasassa yhtä mutkaa lukuunottamatta toimi kohtalaisesti tai jopa hyvin, ei nyt toiminut ollenkaan. 2 mm vanteita kun ei ole laiskuuttaan saanut sorvatuksi oli rengasvalinta helppo – joko pieniksi ajetut JK purkkipyörät taikka pieniksi ajamattomat JK purkkipyörät. Keulan korkeuden, painojen lisäämisen ja valohoidon kaltaisten kikkojen jälkeen auto toimi liki yhtä hyvin kuin ennen niitä. Näissä kikkailuissa meni sen verran aikaa, että formulalle ajatuksissa varattu mekkiaika jäi aika lyhyeksi.
Pikkusportin aika-ajo... no joo. Voisi ovelasti väittää, että halusin vajaaseen erään, mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Hitaimmassa erässä näytti ekan hiitin siltä, että mä olen väärässä paikassa - nää on kaikki liian nopeita mulle. Tokassa hiitissä kolarin seurauksena rungosta irtosi poikittainen rajoittajalanka. Jostakin syystä toiminta parani tämän seurauksena niin, että ihan kaikki muut eivät enää olleet nopeampia kuin minä. Lanka törrötti ulos auton oikeasta kyljestä, mutta koska keltaisella ei ajanut ketään, niin en antanut asian liiemmin häiritä.
Ei olisis pitänyt ajaa ulos. Nostaja: ”chassis is broken” minä: I know, it works, put it to the track. Nostaja:”chassis is broken” minä: put it to the track. Nostaja:”but the chassis is broken...” minä:”could you PLEASE put the car to the track?” Tässä vaiheessa juoksin hakemaan auton nostajalta pois ja laiton sen pit zonelle. Sininen ura ja silleen. Purplen alussa koitin estää tangon ulkoilun uranumerotarralla ja hyvän tovin tuo onnistuikin, mutta hiitin lopussa viritys petti, kuten purkkaa-ja-pullonkorkkeja -tyyppisillä jekuilla yleensä tapana on. Mustalla ratkaisin asian tukevilla pihdeillä, ja tässä vaiheessa peli oli jo enimmäkseen menetetty.
Viimeisen hiitin alussa olin Tuomaksen kanssa melko samoilla kierroksilla. Kun rataan tuli virtaa lähti auto raketin lailla liikenteeseen – johdot väärin kytketty. Minuutia ennen kisan loppua kysyin Arzzilta että paljonko olen Tuomasta perässä (edelleenkään en osaa katsoa lapmasterin taulusta montako kierrosta minulla on ja monesko olen, jos ajaa pitää samalla). Eroa oli puoli kierrosta. Tuomas ajoi ulos ja minä en – taistelu viimeisestä sijasta oli ratkennut – voitin tämän taiston lähes puolella kierroksella, enkä siis ollut viimeinen.
Illalla telkkarista tuli renkaitten sorvausta.
Formulan toimivuudesta pyysin kommenttia Ollilta, joka ystävällisesti ajoi pari kierrosta ja totesi että ”ei tää mihinkään kulje, mutta ihan toimiva peli”. Aika-ajon perusteella tosiaan ei kulkenut. Toimi paremmin kuin edellisen vuoden formula, mutta kun nämä tuppaa olemaan aika tarkkoja ajettavia, niin etenkin reunaurilla ulosajoja tuli luvattoman paljon. Positiivisin asia kisassa oli se, että valkoisella uralla ehdin vaihtaa fassin kahdesti ja silti ehdin ajaa muutaman kierroksen. Formulan fassin vaihtoa helpottaa kovasti, jos fassin reikä on pikkusen ahdas akselille. Jopa olkapäistäni roikkuvista naruista löytyy adrenaliinin avulla sen verran voimaa, että akseli menee fassin reiästä läpi, vaikka pikkusen metallilastua tulee mukana. Elä koskaan kokeile, että akseli menee paikalleen... Seuraavaan formula-autoon tulee akselin päähän leikkuut, joiden avulla akseli kairaa reiän vaikka umpitankoon kun vähän pyöräyttää. Olin huomaavinani useampia ratasrikkoja, onkohan muillakin rungossa joustava kieleke, joka toimii automaattisena rattaanhajoittajana?
Koska muutkin rikkoivat, en ollut tässäkään luokassa viimeinen. Ou jee...
Iso sportti meni perjantain treeneissä heti helposti 4,6 sekunnin ympyrää ja fiilis oli että joku sentäs onnistuu. Treeniautokin oli eikä sekään huonosti mennyt. Lauantaina pidotuksen jälkeen ei enää mennyt ihan yhtä hyvin. Pitoa tuntui olevan hankalan paljon. Kelin muutos aika-ajoon mennessä oli dramaattinen. Jos tuota olisi tarkemmin katsonut, miten liukasta muilla oli, olisin käyttänyt ekan puoli minuuttia renkaiden vaihtoon ja jonkunlainen tulos olisi ollut mahdollinen. Jälleen ekaan erään ja alkoin jo miettiä, että jos jättäsi kisan tähän, kun ajamalla sijoitus ei taida tästä parantua.
Otin torkut ja ajoin kutienkin. Ekan hiitin jälkeen kisan johdossa (oranssilla uralla ei mitenkään ihmeellinen suoritus) ja vaikutelma, ettei tää täysin toivotonta ole. Muidenkin ajo näytti aika siistiltä. Tilanne normalisoitui aika äkkiä muutaman kolarin muodossa. Kun vielä ajoin pahki liikkumattomaan esteeseen elikkä nostajan käteen (fassi rikki, vaihtoon) oli peli selvä. Toinen kerta jo tällä kaudella kun näkee että este on, mutta jotenkin vain ei osaa välttää pahkiajoa ja tulee tuhoja. Lappeenrannassa meni fassi rikki ja katkesi sivulevy samassa mällissä. Nyt ei katkennut sivulevy.
Jotakin positiivista sentään – vaihdetut renkaat olivat pitävämmät, mutta juna oli jo mennyt aika monellakin tasolla.
Yleisvaikutelma isosta sportista on, että auto ei lähde mutkista tarpeeksi nopiasti liikkeelle. Voipi johtua kahvan säädöistäkin. Spingi on aika vanha vekotin. Ongelmattomin varuste ikinä, toistaiseksi toiminut aina. Miinuksena se, että lankoja on aika vähän, olikohan 8 vai 9. Tästä saattaapi johtua se, että tiukat mutkat tuottaa vaikeuksia joskus, eka lanka on hidas ja toka liika nopea. Hanska ei ikävä kyllä riitä paikkaamaan...
Tulos olis parantunut kummasti, jos olis lähtenyt vasta perjantaiaamuna ja mekannut kotona mm koreja valmiiksi ja renkaita kanssa. Aina ei voi onnistua. Epäonnistuminen käy ahkeran harjoittelun jälkeen aivan vaivattomasti...
Kotimatkalla kävin mökillä laittamassa muutaman linnunpöntön. Vanha käsisaha on mun kaveri, se puoltaa reilusti. Käsi ylös jokanen, joka osaa tehdä jaon tikkisahan hampaisiin?
Jälleen oli mekattu ankarasti. Kuun nousemista odoteltiin zäppäykseen lähetetyn paketin muodossa – paketissa sisällä uudet 18 magneettiset, ID 14,8 mm ES-kannut ja ID 14,6 formulakannu, tosin f1 kannu protona vain kahdella magneetilla. Kuten arvata saattaa, kuu ei tälläkään kertaa noussut.
Käytettynä aikaa sitten ostettu Saundersin ES-24 runko purkautui osiksi, sai osakseen ilman mukana lentävien pienten lasikuulien kuuron ja laihtui sivulevyjen ynnä keskiön yläpinnoilta hiukkasen. Myös ruodon sivuttainen notkumisliike korjaantui niin, ettei jumittamista ilmennyt.
Sivulevyjen takakulmiin ilmestyneisiin koloihin ilmaantui hieman painoa ja spinen toiminta muuttui erilaiseksi.
Kisaa varten kävin erikseen noutamassa pari ohutta koria ja kellariin järjestetty maalauspaikka (eli rengaspinon päällä oleva pahvilaatikko) osoittautui riittävän toimivaksi, kunhan vielä kynäruiskulle saapi paremman telineen rautalankakoukun tilalle. Maalauksen tarpeellisuus... eipä sitä tässä vaiheessa vielä arvannut, ettei näillä koreilla mikään kiire ole.
Torstaiaamuna klo 02 tein vielä varatakapään pikkusporttiin. Olipa kaikki 2 samankokoista fassia 2 mm akselille olemassa. Koska eka meni akselille ihan ok, niin eipä tullut tarkastettua toista. Tämä oli virhe... ei ole väljän voittanutta fassin liimauksen kannalta. Akselin voi vielä varmaan käyttää, kun oikein varovaisesti sorvaa akselin päähän juuttuneen fassin pois. Pienireikäisistä fasseista lisää tuonnempana.
Formulaan tuli uusi runko. Koska uudessa oli 2 mm akselille laakerit, niin piti käydä noutamassa fasseja ja vanteita. Älkää koskaan kokeilko, meneekö fassi nätisti akselille. Siitä voi olla etua kisassa, joten kannatta jättää ko. testi rutiininomaisesti tekemättä, niin saa lisää jännitystä elämään esmes valkoisella uralla.
Formulan koneeksi valikoitui Kofordin G27 koneesta ikuisuus sitten tehty, pikkusporttiin tarkoitettu set-up ja tulihanauusi Kofordin 48t29 (vai oliko se 28) .472” ankkuri. Koska .472” ankkuri ei mahdu nätisti pyörimään .470” hoonatussa set-upissa piti asialle tehdä jotakin. Ankkurin pienentäminen olisi ollut isompi puuha, joten magneeteista lähti kunnolla tavaraa pois – lähinnä sopivin hooni kun oli .493”. Arvattavasti moottorista ei tule mitään varsinaista rakettia, joten auto tuskin karkaisi edes meikäläisen lapasesta. Kissan viikset, vai miten se menikään...
Kisareissulle oli tarkoitus lähteä torstaina suoraan duunista, jotta ehtii pikkuisen treenata ja rakentaa kisapaikalla mm korit ES-24 luokkaan. Aikataulu piti niin hyvin, että jo klo 19 pääsin kolmannella yrityksellä matkaan. Tämä oli virhe... olisi pitänyt todeta, että liian myöhäiseksi menee, ja mekata vielä torstai-ilta kotona. Tällä olisi ollut todennäköisesti huomattava tulosta parantava vaikutus, kun olisi ehtinyt tehdä muutaman jutun lisää ja paremmin. Tekemällä virheitä oppii – tekemään parempia virheitä
Eli torstaina pakki klubille ja Santalahteen saunomaan ja taktiikkapalaveria pitämään.
Perjantaina aamusta liikenteeseen ja klubilla pientä mekkaamista kuten renkaiden sorvausta. Ikinä ei saa aikaan sitä, että kotona pilkkoisi renkaat lähimittaan ja kisapaikalle jäisi vain viimeistelytyöt. Olen huomannut muilla ihan samaa oiretta.
Pikkusportti, joka Vaasassa yhtä mutkaa lukuunottamatta toimi kohtalaisesti tai jopa hyvin, ei nyt toiminut ollenkaan. 2 mm vanteita kun ei ole laiskuuttaan saanut sorvatuksi oli rengasvalinta helppo – joko pieniksi ajetut JK purkkipyörät taikka pieniksi ajamattomat JK purkkipyörät. Keulan korkeuden, painojen lisäämisen ja valohoidon kaltaisten kikkojen jälkeen auto toimi liki yhtä hyvin kuin ennen niitä. Näissä kikkailuissa meni sen verran aikaa, että formulalle ajatuksissa varattu mekkiaika jäi aika lyhyeksi.
Pikkusportin aika-ajo... no joo. Voisi ovelasti väittää, että halusin vajaaseen erään, mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Hitaimmassa erässä näytti ekan hiitin siltä, että mä olen väärässä paikassa - nää on kaikki liian nopeita mulle. Tokassa hiitissä kolarin seurauksena rungosta irtosi poikittainen rajoittajalanka. Jostakin syystä toiminta parani tämän seurauksena niin, että ihan kaikki muut eivät enää olleet nopeampia kuin minä. Lanka törrötti ulos auton oikeasta kyljestä, mutta koska keltaisella ei ajanut ketään, niin en antanut asian liiemmin häiritä.
Ei olisis pitänyt ajaa ulos. Nostaja: ”chassis is broken” minä: I know, it works, put it to the track. Nostaja:”chassis is broken” minä: put it to the track. Nostaja:”but the chassis is broken...” minä:”could you PLEASE put the car to the track?” Tässä vaiheessa juoksin hakemaan auton nostajalta pois ja laiton sen pit zonelle. Sininen ura ja silleen. Purplen alussa koitin estää tangon ulkoilun uranumerotarralla ja hyvän tovin tuo onnistuikin, mutta hiitin lopussa viritys petti, kuten purkkaa-ja-pullonkorkkeja -tyyppisillä jekuilla yleensä tapana on. Mustalla ratkaisin asian tukevilla pihdeillä, ja tässä vaiheessa peli oli jo enimmäkseen menetetty.
Viimeisen hiitin alussa olin Tuomaksen kanssa melko samoilla kierroksilla. Kun rataan tuli virtaa lähti auto raketin lailla liikenteeseen – johdot väärin kytketty. Minuutia ennen kisan loppua kysyin Arzzilta että paljonko olen Tuomasta perässä (edelleenkään en osaa katsoa lapmasterin taulusta montako kierrosta minulla on ja monesko olen, jos ajaa pitää samalla). Eroa oli puoli kierrosta. Tuomas ajoi ulos ja minä en – taistelu viimeisestä sijasta oli ratkennut – voitin tämän taiston lähes puolella kierroksella, enkä siis ollut viimeinen.
Illalla telkkarista tuli renkaitten sorvausta.
Formulan toimivuudesta pyysin kommenttia Ollilta, joka ystävällisesti ajoi pari kierrosta ja totesi että ”ei tää mihinkään kulje, mutta ihan toimiva peli”. Aika-ajon perusteella tosiaan ei kulkenut. Toimi paremmin kuin edellisen vuoden formula, mutta kun nämä tuppaa olemaan aika tarkkoja ajettavia, niin etenkin reunaurilla ulosajoja tuli luvattoman paljon. Positiivisin asia kisassa oli se, että valkoisella uralla ehdin vaihtaa fassin kahdesti ja silti ehdin ajaa muutaman kierroksen. Formulan fassin vaihtoa helpottaa kovasti, jos fassin reikä on pikkusen ahdas akselille. Jopa olkapäistäni roikkuvista naruista löytyy adrenaliinin avulla sen verran voimaa, että akseli menee fassin reiästä läpi, vaikka pikkusen metallilastua tulee mukana. Elä koskaan kokeile, että akseli menee paikalleen... Seuraavaan formula-autoon tulee akselin päähän leikkuut, joiden avulla akseli kairaa reiän vaikka umpitankoon kun vähän pyöräyttää. Olin huomaavinani useampia ratasrikkoja, onkohan muillakin rungossa joustava kieleke, joka toimii automaattisena rattaanhajoittajana?
Koska muutkin rikkoivat, en ollut tässäkään luokassa viimeinen. Ou jee...
Iso sportti meni perjantain treeneissä heti helposti 4,6 sekunnin ympyrää ja fiilis oli että joku sentäs onnistuu. Treeniautokin oli eikä sekään huonosti mennyt. Lauantaina pidotuksen jälkeen ei enää mennyt ihan yhtä hyvin. Pitoa tuntui olevan hankalan paljon. Kelin muutos aika-ajoon mennessä oli dramaattinen. Jos tuota olisi tarkemmin katsonut, miten liukasta muilla oli, olisin käyttänyt ekan puoli minuuttia renkaiden vaihtoon ja jonkunlainen tulos olisi ollut mahdollinen. Jälleen ekaan erään ja alkoin jo miettiä, että jos jättäsi kisan tähän, kun ajamalla sijoitus ei taida tästä parantua.
Otin torkut ja ajoin kutienkin. Ekan hiitin jälkeen kisan johdossa (oranssilla uralla ei mitenkään ihmeellinen suoritus) ja vaikutelma, ettei tää täysin toivotonta ole. Muidenkin ajo näytti aika siistiltä. Tilanne normalisoitui aika äkkiä muutaman kolarin muodossa. Kun vielä ajoin pahki liikkumattomaan esteeseen elikkä nostajan käteen (fassi rikki, vaihtoon) oli peli selvä. Toinen kerta jo tällä kaudella kun näkee että este on, mutta jotenkin vain ei osaa välttää pahkiajoa ja tulee tuhoja. Lappeenrannassa meni fassi rikki ja katkesi sivulevy samassa mällissä. Nyt ei katkennut sivulevy.
Jotakin positiivista sentään – vaihdetut renkaat olivat pitävämmät, mutta juna oli jo mennyt aika monellakin tasolla.
Yleisvaikutelma isosta sportista on, että auto ei lähde mutkista tarpeeksi nopiasti liikkeelle. Voipi johtua kahvan säädöistäkin. Spingi on aika vanha vekotin. Ongelmattomin varuste ikinä, toistaiseksi toiminut aina. Miinuksena se, että lankoja on aika vähän, olikohan 8 vai 9. Tästä saattaapi johtua se, että tiukat mutkat tuottaa vaikeuksia joskus, eka lanka on hidas ja toka liika nopea. Hanska ei ikävä kyllä riitä paikkaamaan...
Tulos olis parantunut kummasti, jos olis lähtenyt vasta perjantaiaamuna ja mekannut kotona mm koreja valmiiksi ja renkaita kanssa. Aina ei voi onnistua. Epäonnistuminen käy ahkeran harjoittelun jälkeen aivan vaivattomasti...
Kotimatkalla kävin mökillä laittamassa muutaman linnunpöntön. Vanha käsisaha on mun kaveri, se puoltaa reilusti. Käsi ylös jokanen, joka osaa tehdä jaon tikkisahan hampaisiin?
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Sivu luotiin ajassa: 0.389 sekuntia