Riksmästerskap @ Norsjö, Sweden 3.-5.11.2006 [kisasepostus]

Kertomus Ruåtsin reissusta, täydellinen kertomus, jossa hyvän lukuasennon ottaminen jo tässä vaiheessa edesauttaa loppuun pääsemistä.

Noin 800 kilometrinen matkamme, jonka tosin luulimme olevan vain 750, alkoi iltapäivällä torstaina 2.11. Edessä oli siis arviolta 10 tuntia istumista ja jännitämistä. Matka alkoi kivasti ja ensimmäisen pitstop suoritettiin Kalajoen ABC-llä. Tällä pitstopilla tankattiin vain miehet, Hesen etukortilla ostetut Mega-ateriat katosivat alta aikayksikön ja matka jatkui. Aterioimisen aikana oli tullut pimeä, joten matka taittui sitten pääosin Hellan lisäpitkien valaisemana.

Oulun jälkeen alkoi kuljettajan selkä uhkaavasti jumittaa, joten oli suunniteltava seuraavaa varikkokäyntiä, jossa sitten tankkattiin vain auto. Torniossa loroteltiin tankkiin löpöä 94,2 snt:n litrahinnalla ja matkustajille Batteryä vähän kovemmalla litrahinnalla. Takana oli 455,8 kilometriä ja edessä siirtyminen Torneåsta Haparandaan ja samalla ruotsin puolelle.

Tulli rajalla oli lähinnä vitsi "Soittakaa jos on tullattavaa" oli meininki. Myös teiden kunnossapito romahti siirtyessämme Ruotsin puolelle. Haparandan puolella oli kaksi liikenneympyrää ja kauppa + 40km pimeää tietä. On se jännä tämä Suomen nopeurajotuspolittiikka kun esti Suomessa ajetaan huippukuntoisia teitä pääsääntöisesti 80km:n tuntivauhtia ja Ruotsissa huonosti kunnostettua EK-pätkää 10 km lujempaa vauhtia. Yllätyksemme oli suuri samanlaisen ”kinttupolun” vieressä seisoi yhtäkkiä myös nopeusrajoitus 110km/h.

Matka jatkui siis Ruotsin puolella selvästi railakkaammin kuin Suomessa. Ajelimme läpi paikallisten metropolien kuten Kalix ja Luulaja. Matkaa alkoi olla takana 650km, kun kuski alkoi taas vetää viimeisiään. Pidettiin viimeinen varikkokäynti, joka osui Statoilin huoltsikalle vähän ennen Piteåta. Tällä stopilla meinaisi käydä kylmät. Ensin kysyttyäni paikallisilta tyhmän kysymyksen ”Vad klockan ska vara?” Kelloa käännettyäni jätin sen vahingossa vessan lattialle, älkää kysykö miksi… Onneksi joku rehellinen swenssoni palautti kellon kassalle ja sain sen sieltä suuresti helpottuneena takaisin. Ja taas matka jatkui. Saavuimme Skelefteåhon josta tarvi sitten ottaa suunaksi tie 95. Yhden Ugandan jälkeen tie löytyi ja matka kohti Bolidenia ja Norjötä alkoi.

Tässä vaiheessa piti soittaa vastaanottokomitealle, että olemme tulossa. Per ”Pilsu” Persson vastasi puhelimeen ja kertoi tulevansa vastaan. Odottelimme siis autoa, joka olisi ”BiiEmDabolvii” ja välkyttelisi hullusti valoja. 40km ennen Norjsöta tällainen auto sitten tuli vastaan. Sen jälkeen jatkoimme matkaa tämän Baierin valmisteen perässä. Hyvin samoihin aikoihin olin havahtunut, että olemme tulleet johonkin vuoristoon, ja että mäet olivat pikkuisen korkeampi kuin Jouppilanvuori Seinäjoella. Ruotsin lappi siis todella alkaa Etelämpää kuin Suomen vastaava alue.

Lopulta saavuimme perille. Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää Pilsun äidin kotona, rouva ei kuitenkaan ollut kotona ja talossa oli sitten siis vain kolme miestä! Hieman iltapalaa syötyämme siirryimme nukkumaan parisänkyyn, jossa onneksi oli kuitenkin molemmille ArSkA Racingin edustajille omat peitot. Kuljettajan selkä oli tässävaiheessa niin kipeä, että sänkyyn pääseminen vaati suunnatonta tahdon lujuutta ja akrobatiaa. Mutta kun pää lopulta saatiin tyynylle, tajunta sammui liki heti. Kello oli tuolloin puoli kaksi ruotsin aikaa, eli matkaan kului pyöreästi 11 tuntia.

Herätys seuraavana aamuna oli karu. Aurinko paisto kirkaalta taivaalta ja majapaikkamme ympärillä oli useita poroja. Ajaessamme Skellefteåsta eteenpäin, meitä kyllä niistä varoitettiin, mutta emme oikein uskoneet, että niitä todella olisi, mutta kyllä niitä oli. Aamupalaksi tuhosimme muutaman leivän, jonka jälkeen saimme esittelyn Pilsun mekkitilasta joka sijaitsi rakennuksen kellarissa. Historian siipien havinaa oli ilmassa kun katselimme kaikkia vanhoja tavaroita: Oli uusi vielä pakkauksessa olevia moottoreita vuosien takaa ym ym. Saimme myös kuulla miten Pilsun itsen miestä hänen paras saavutuksensa oli vuonna -90 Oklahomassa voitettu USRA Amateur Gp.7 mestaruus. Kuulostaa hienolta, vaikka sanois kelle. Ja kyllähän se kova juttu on.

Vihdoin oli aika lähteä jatkamaan matkaa eteenpäin, sitä oli jäljellä vielä noin 20km. Isäntämme lupasi syöttää meidät, ennen kuin pääsemme radalle. Ensimmäinen vierailukohteemme Norsjössä olikin sitten Puurappusfirma Trätrappor, jossa saimme syödä ja näimme myös paikan jossa viikonlopun kisanäyttämö on rakennettu. Varsin kiva keikka sekin, mutta päivän klimax oli vasta edessä! Seuraavaksi lähdimme radalle. Lyhyen paikkakuntaesittelyn jälkeen saavuimme radalle, joka oli jonkunlaisen nuortentilan alakerrassa, varsin oiva paikka radalle siis. Rata oli hieno, siis tosi hieno!

Yhdeltä pääsimme sitten viimein tosi toimiin, ja radalle testailemaan BoxStock autoja. Harjoitellessame huomasimme myös, että kuskit joita vastaan tulemme ajamaan ovat pari päätä meitä lyhehmpiä. Onneksi Skellefteån poikien paikalle tuleminen pelasti tilanteen, emme olleetkaan aivan ainoat ”huippukuskit”, jotka kisaan osallistuivat. Kisa alkoi kolmelta ja mukana oli 15 kuskia. ArSkA Racing saavutti sijat 2 ja 3. Tuloksista voi katso miten päin ne sijat nyt menivät. Sen jälkeen ajettiin 8x1minuutin semit, jotka olivat varsinaista itsemurhaa. Kuskit yrittivät ajaa lujaa, mutta kun ajetaan lujaa tulee usein myös romua. Niin kuin nytkin. Rata ei ollut vielä aivan huippukunnossa, joten romuralli oli ymmärrettävää. Finaaliin selvisimme sijoilta 1 ja 5. Finaaliin taktikoimme siten, että minä pidotin ja pienempi versio mekkasi. Taktiikka toimi ja ratakin toimi tosi hienosti. Saavutimme Finaalista sijat 3 ja 4 ja hävisimme paikallisille konkareille vain muutaman kierroksen.

Ilta oli tässä vaiheessa jo ehtinyt pitkälle ja paikalle alkoi saapua myös muita maailmantähtiä, kuten Lasse ja HYPE Team maustettuna Thomo IsaAholla, miten se nimi nyt Ruotsissa siten kirjoitettiin. Alettiin testaamaan isojenpoikien leikkikaluja ja rata näytti nopeutensa. Kyyti oli karua, mutta romua ei vielä tässä vaiheessa suuremmin syntynyt. Mekkaus jatkui puoleen yöhön asti, jonka jälkeen aloimme levitellä nukkumistarpeitamme ratahuoneen ja mekkihuoneen takana sijainneeseen bändikämppään. Maha kuitenkin kurni ilkeästi, joten päätin vielä lähteä käymään kaupassa, joo luitti oikein kaupassa. Norsjö on 3500 asukkaan käpykylä, mutta siellä oli 24h Statoil, josta sai ostaa elintarkkeita ympäri vuorokauden. Vähän jännitti lähteä puolenyön pintaa kävelemään keskustaan mielessä Laihian yöelämä, mutta yllätys oli suuri ja onneksi vielä positiivinen. Noin kilometrin matkalla ei vastaani tullut kumpaankaan suuntaan ketään… Tuntui karulta, mutta niin se vain oli. Evääni ostettua palasin takaisin klubille, mutta matkalla poikkesin vielä automaatilla nostamassa lisää rahaa. Ja taas meinasi käydä kylmät. Mukanani oli pari vuotta käyttämättä ollut VisaElectron, jonka tunnusluku oli vähän kadoksissa päässäni. Ajattelin, että eihän tässä hätää, että electronhan on sirukortti ja kone ei nappaa sitä kokonaan. Mutta sinnehän se kone sen ime syövereihinsä koko vehkeen. Kiva oli laittaa tunnaria koneeseen, kun varmuus ei sen oikeudesta ei ollut kuin luokkaa 50% Mutta oikein meni, sain rahat ja kortin ja painuin takaisin klubille. Nukkumaanmenokin oli nyt huomattavasti helpompaa, kun ei ollut selkä niin jumissa kun edellispäivänä. Väsy oli ja uni tuli heti…

Seuraavana aamuna heräsimme sanoihin, ”Onko tyyny hyvin”. Kello oli kahdeksan ja harjoitukset jo täydessä tohinassa… Venäjä, että otti herääminen päähän. Mutta kun kisoissa oltiin, niin pakkohan sitä oli nousta. Legot pestyäni totesin, että talossa ei ole ainuttakaan peiliä, joten tukka vain fiiliksellä kuosiin ja menoksi. Ilmeisesti aivan nappiin ei mennyt kun päivän aikana sain useaan otteeseen kuulla, että olen kuulemma räjähtäneen näköinen. Toisena luokkana oli 27, jossa ajettiin myös ns. amateurluokka, jossa sai käyttää vain teräsrunkoa ja kaksimagneettimoottoria. Sain koneen lainaan, joten ajattelin ajaa myös tämän luokan. Harmikseni ensimmäinen moottori puutui jo reenin alkuvaiheessa, joten ei muuta kun etsimään uutta… No sellainenkin löytyi, mutta sille kävi vielä heikommin kuin edelliselle. Pakasta lähti pala irti, joka repi magneetit molemmilta puolin muruiksi… Ja seuraavaa kehään. Jossain kohtaa tuli ymmärrysvirhe, ja sain jonkun hirmukoneen joka kulki tosi lujaa. Ajattelin, että nyt heti katsastamaan kun auto toimii. Katsastuksessa selvisi myös koneen kulku, se olikin 6-magneetti, joten sillä ei saanut osallistua amateurluokkaan. Eli vielä oli yksi koneenvaihto edessä, että saatiin auto katsastuksesta läpi.

Sekä 27 eikä amateur 27 ajettiin yhtenä luokkana. Aika-ajossa 27-luokassa oli normaali bye-aika-ajo, mutta amateur luokassa oli vain yksi kierros ja aikaa minuutti. Kellotin tauluun ajan 2,173 tai jotain sinne päin ja paikka huonompaan semiin aukesi. Parempaan olisi tarvittu noin 2 kympin parannus. Aikajon jälkeen tilasimme porukalla ruokaa, tilaamani Skruvmål ei ollut ruuviateria, vaan hampurilaisateria huurittomilla ranskalaisilla. Napostelun jälkeen aloitettiin sitten ajo. Semi lähti liikkeelle kuin unelma. Aloitin valkoiselta ja ajoin ensimmäisen ja toisen uran putoamatta urasta kertaakaan. Johdin erää siinä vaiheessa noin 10 kierroksella. Mutta vihreältä alkoi sitten alamäki. Meni magneetteja muruiksi ja vaikka mitä… HYPE team uskollisesti piti kuitenkin autoni radalla loppuun asti ja sijoitus oli lopulta 4, osanottajia ollessa 8. Ihan ok siis. HYPElle siis suuri kiitos!

27 Finaalin jälkeen alkoi sitten treeni pääluokkaa varten. Illalla oli tarkoitus ajaa vielä aika-ajo. Viivalle saatiin lopulta 11 osanottajaa. 6 suomalaista ja 5 ruotsalaista. Aika mielenkiintoista, että ”Ruotsinmestaruuskilpailussa” on enemmän vieraan maan kansalaisia kuin oman. Aika-ajo pyörähti liikkeelle hyvissä merkeissä, ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa olin HYPEn Leo Hongisto, itse oli keskikastissa, mutta toiveet ajan parantamisesta olivat korkealla. Näin myös kävi. Moni kuski paransi tulostaan toisella kierroksella. Voittajaksi selvisi sama mies joka johti myös ensimmäisellä kierroksella. Itse sain taululle ajan 1,707, joka riitti sijaan 7. Harmittavaa oli, että luvuilla 1,6 alkava aika jää saavuttamatta. Tai itse asiassa ei jäänyt, koska kokeilin treenimielessä ajaa vielä yhden läpsin kisan jälkeen. Tämä kierros tuotti ajan 1,663… Pienempi kaima jätti taktikoiden aika-ajon väliin ja lupasi näyttää kyntensä vasta kisassa. Tämä osoittautuikin lopulta hyväksi ratkaisuksi. Aika-ajon jälkeen purimme kalustoa ja lähdimme talsimaan kohti hotellia ja siellä odottavaa ruokaa…

Päivän aikana oli alkanut sataa lunta, joka jo tässä vaiheessa ennakoi ikävää kotimatkaa. Matkalla hotellille totesimme, että sitä on tullut likemmäs 10 senttiä. Se ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa menoa haitannut. Pääsimme Hotellille ja siellä odotti lämmin ja maukas ruoka. Vietimme iltaa rauhallisissa merkeissä toistemme seurasta nauttien. Nautittuamme ruuat ja hetken keskusteltuamme pummimme HYPEn poijilta Hotellihuoneen avaimet ja lähdimme suihkuun. Se olikin mukava kokemus kolmen päivän tauon jälkeen. Tosin märällä tukalla talsiminen lumisateessa ei sitten niin mukavaa enää ollutkaan. Onneksi flunssa ei kuitenkaan päässyt yllättämään. Klubille päästyämme saimme vielä hetken aikaa treenata. Tämä oli hyvä, koska powerini laukesi moottorin sisäänajossa ja kone sai siten aika kovan jännitepiikin. Kone toimi radalla kuitenkin mainiosti ja huoli siitä, että ankkuri olisi nyykähtänyt, poistui keskuudestamme. Laitoimme kaiken valmiiksi ja kävimme nukkumaan aika lähellä puoltayötä.

Sunnuntaiaamuna väsy oli jostain kumman syystä vielä kovempi kuin lauantaiaamuna. Ja taas tuli kommenttia tyynynasennosta… Olin varsin onnellinen, että kaikki mekki oli tullut tehtyä jo illalla, niin aamulla ei tarvinnut muutakuin raahautua ajopöydän taakse ajamaan. Semi alkoi katsastrofaalisesti, kaikki meni päin seiniä. Runko vääntyi, faasseja hajosi, renkaat näyttivät enemmän piparkakuilta kuin renkailta. Konekin päätti vielä irrota muutamaan otteeseen. Näillä suorituksilla sijoitus oli viimeinen. Ja päähän otti hieman, mutta onneksi vain hieman… Pienempi versio onnistui pääsemään finaaliin ja autokin jäi vielä aivan ehjäksi. ArSkA Racing kokosi voimansa ja keskitti kaiken tahdon siihen, että finaalissa onnistuttaisiin. Kasattiin koneita uudelleen, tehtiin preidejä, paikkailtiin koria ym. Kisa alkoi lupaavasti, mutta toisella heatilla tuli koneen vaihto kesken ajon. Sama tapahtui myös viidennellä heatilla. Näistä tuli takkiin noin 80 kierrosta. Mutta kisa oli kova. Preidien kestävyyden kanssa kaikilla oli ongelmia, niin myös meillä. Myös viimeisellä heatilla puutui kone, mutta se ei enää pudottanut sijoitusta. Pienempi versio ajoi lopulta sijalle 4, mikä oli varsin hieno suoritus. Parhaalta heatilta tuli tulokseksi 142 lapsia, mikä on vain muutaman vähemmän kuin koko kisa paras heat 147 lapsia. Myös itse suoritin mekkirintamalla varsin kiitettävästi. Kasasin kahden heatin kuluessa vielä yhdestä hyytyneestä koneesta vielä uuden, jos sitä vielä tarvittaisiin. Ei kuitenkaan tarvittu, ja se olikin itse asiassa ihan hyvä asia koska, kone ei puhunut mitään kun laitoin sen sisäänajoon.

Tilanteen tasoituttua, pidettiin palkintojen jako, jossa parhaat palkittiin. G7 luokan palkintokorokkeella seiso Yly, Leo ja Lasse. Erityismainninan ansaitsee ledvalotaulu, jossa hehkutettiin "uutisella" Juha the Champ. Tästä löytyy todistusmateriaalia Lassen sivuilta.

Kun juhlat oli juhlittu, alkoi taas armoton pakkaaminen ja tavaroiden rahtaaminen autoon. Auto tuli pakattua, ja matka kohti Suomea alkoi lumisissa merkeissä noin kello 3. Skellefteåhon asti keli oli kohtuullinen, mutta sen jälkeen oli lunta tiellä varsin paljon. Ohitteleminen oli hankalaa ja näkyyvys huono. Vasta Kalixin jälkeen sai taas vähän ajaa rennommin.

Ajo oli tulomatkalla huomattavasti helpompaa kuin menomatkalla. Ensimmäisen varikkokäynti tehtiin vasta Suomessa. Torniosta lurauteltiin taas löpöä tankkiin. Hinta oli sama kuin mennessä. Tornion Shell Express rulez. Matkalla kotiin pidimme ainoastaan yhden todellisen paussin. Mahat täytettiin Oulussa Tupoksen ABC-llä. Kolmas stoppi, joka sekin oli luonteeltaan vain varikonläpiajo, tehtiin Kokkolassa kun kuskin silmäluomet alkoivat painua uhkaavasti kohti asentoa, jossa näkyvyys heikkenee varsin kovalla kädellä. Jostain syystä selkä ei temppuillut tulomatkalla yhtään. Kai se sitten karaistui menomatkalla sen verran paljon, että tulomatka oli sille ihan piece of cake. Kotona olimme Suomen aikaa noin kello 2.00. Kotiin päästyäni edessäni oli vielä yksi ongelma. Huomasin, että vessalaukku on jäänyt jonnekin. Hetken mietittyäni totesin, että se taitaa roikkua edelleen siellä makuupaikkanamme toimineen bändikämpän seinässä… Toivottavasti saan sen edes joskus takaisin. Sen suurempia enää ajattelematta menin sänkyyn ja uni tuli heti. Matka oli ohi. Kivaa oli.

Summa sumlaarum, jos matkaa miettii nyt noin viikon vanhempana, niin kyllä huippu reissu tuli tehtyä. Jos vain aikatauluun sopii, ensi vuonna otetaan uusiksi. Kustannuksetkaan eivät olleet järin suuret. Jos osiin ja tarvikkeisiin menneitä rahoja ei lasketa, niin kulut olivat seuraavat. Polttoaineet edestakaisin 80€ (matkaa tuli noin 1600km), majoitus 0€, osanottomaksut 200kr (palkinnoiksi sain kaksi maalattua koria, joten 100kr on lähellä totuutta) + ruuat. Eli halpaakin oli. Tänä vuonna suomalaisia oli kisoissa 6, ensi vuonna toivottavasti enemmän.

Juttu Lassen slottsivuilla

Atte Hietalahti
LaihUA

ja tuolta lisää


www.finslot.net/index.php?option ... 6b25cce873