Malliauton valinta.

Näinä muutamana vuotena, kun olen itse malliautoja rakentanut, olen kiinnittänyt huomiota siihen millaisia autoja kauden alussa viivalle ilmestyy. Menestyksen takuukonseptiksi yleisesti mielletty kaava"matala leveä mieluiten avomallinen auto" on laittanut harrastajat etsimään ( varsinkin Touring -luokkaan ) joskus jopa varsin erikoisia korimalleja. Missään nimessä mä en näe tätä huonona ilmiönä, voitostahan tässä ne parhaat pisteet aina jaetaan.

Kuitenkin itsellä lähestymistapa asiaan on ollut aina hieman toisenlainen ja omiksi koriaihioiksi olenkin valinnut lähinnä omaa silmää miellyttävät automallit vaikka varmasti kilpailukykyisempääkin olisi tarjolla. Mun eka malliauto oli 1957 Corvette ilman ensimmäistäkään lexan osaa ja se valikoitui autorata -autoksi, koska staattista mallia sen rujosta korista ei oikein saisi enää millään. Mutta ikälopun Schölerin alustalle sitä passatessa siinä oli sellaista sopivaa hapanta ulkonäköä ja sehän riittää.



Seuraava kausi toi radoille mun myötä GS Corvetten ja DeTomaso Panteran. Panteran valitsin ed.m. perusteilla + siksi, että sitä ei oltu vielä aiemmin Suomessa nähty? Mitään menestystarinaa ei noista tosin saatu, ongelmat tosin taisi olla eniten rengaspuolella. Seuraavalle kaudelle raahasin radalle VW Kuplan ja Lamborghini Miuran. Tässäkin pari kovakattoista mallia, joiden valintaan näissäkin vaikutti eniten se, että pidin niiden ulkonäöstä ja seikasta, ettei kukaan toinen ollut niillä vielä ajanut. Kuplalla ei luulisi olleen kummoisiakaan mahdollisuuksia mutta kuinkas kävikään. Sehän pahus toimi!



Tulevalla kaudella ensi-esiintymisen saa Japanian vakioauto sarjasta tuttu Mazda Savanna RX 3. Tiedä sitten, onko tämä radalla aiemmin esiintymättömien autojen rakentelu jokin mun juttu? No, näin tämä nyt on mennyt ja taas on valittu koriksi yksi enemmän silmää kuin parhainta mahdollista kisapotentiaalia hivelevä kori. Sattumallakin aina osuutensa asiaan.



Koppiautojen puolesta tässä taidetaan siis liputtaa ja viime kaudella olin erittäin mielissäni siitä, kun Touring -sarjaan oli rakennettu paljon uusia kovakattoisia autoja. Markuksen 240 Dasse ja Jussin Celica eivät varmastikaan ole niitä helpompia aihioita rakentaa hyvin toimivaa kokonaisuutta. Marjamäen Jarin hieno Mustang kiertää ratoja vaikkei kärkikyytiin tahdokaan ehtiä.

Tältä pohjalta ja näillä siis mennään. Jos korissa on räyhäkkyyttä ja sopivasti madmaxia niin sehän riittää. OK, jos se on ihan susi niin sitten keksitään jotain muuta ( näin kävi mm. mun tekemälle 1970 Mustangille ). Mun ideologia on vain se, että ei sen niin hirvee tykki tarvitse olla, kunhan sillä on kiva ajaa. Ja autothan tykkää aina kun niitä ajetaan.

Itse olen tykännyt kisata FSC:ssä Ferrareilla. Erityisesti protoluokkaan on tarjolla lukuisia hyvännäköisiä ja kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Lisäksi mallien välillä on ulkonäkövariaatoitakin kohtuullisen paljon. Touring/GT-luokkaan silmääni miellyttäviä Ferrareita on vähemmän tarjolla, mutta jotain kuitenkin.

Yhdessä automerkissä pitäytyminen tuo myös tiettyä helpotusta pelien rakentamiseen. Esim. pyöriä pystyy usein hyödyntämään ristiin. samoin siirtokuva-arkkeja ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa.

Toistaiseksi aino poikkeus Ferrariin on ollut ensimmäiselle FSC-kaudelle (2005-06) rakentamani Jaguar E Type. Tämä auto tehtiin keräilijöiden kauhistukseksi harvinaisesta Scalextric Super 124 ACE-sarjan E Typestä. Auto oli surkea ajaa ja concourse-pisteitäkin tuli vain muutama. Motiivi auton tekemiseen oli Scalextric-uskollisuus ja saada "virallinen" kisamerkintä Suomessa Super 124 historiaan.




Ensimmäinen varsinainen FSC-pelini oli kaudelle 2005-06 tehty 330 P4. Valinta oli aika selvä. Mielestäni 330 P4 Berlinetta on parhaimman näköinen kilpa-auto mitä koskaan on tehty.



Kauteen 2006-07 tuli rakennettua 365 GTB/4 Daytona. Halusin tehdä kilpailukykyisen auton ja IMCA-kisoissa olin nähnyt Daytonien haastavien jopa prototyypit. Lisäksi Daytonan kisaversioissa on mun mielestä sellaista brutaalia härskiyttä.




Brutaaliutta löytyy myös Can Am-autoista. Koska tarjolla oli kohtuuhintainen Völklin GfC-koppa päädyin keväällä 2006 rakentamaan protoluokkaan uuden pelin 612 Can Am.




Loppukesästä 2007 matkasimme Saton Tapsan kanssa kisaamaan Parken 5L-kisaan Saksaan. Autoksemme valikoitui 512 S, joka Tapsan maalaamana onnistui niin hyvin, että päätin jatkaa sillä FSC:ssä 2007-08. Samaan putkeen autolla meni myös kausi 2008-09.



Tein kaudelle 2007-08 myös uuden GT-luokan pelin. Kyseessä oli 250 GTO. Tällä kertaa valinta tehtiin lähinnä auton ulkonäön pohjalta. Hain myös rakentamishaastetta. Oletettavasti auton suorituskyky ei yltäisi Daytonan tasolle. Oletus piti pikkansa. Kauden mittaan sain kehitettyä autoa koko ajan, mutta hieman altavastaajana se pysyi.


Kaudelle 2008-09 lähdin hakemaan suorituskykyä GT-luokkaan. Cobrat ja avo-Corvettet olivat esittäneet hyvää vauhtia sarjassa, joten päätin testata vastaavaa konseptia Ferrarin muodossa. Valintani olikin 50-luvun avoferrari 250 Testa Rossa.

Seuraavalla kaudella sama kori jatkoi elämäänsä Scuderia Askolinin väreissä modattuna malliksi 500 TRC.