LMP-luokan tulevaisuus

Lisää
24.04.2018 18:54 - 25.04.2018 15:07 #37558 : VilleT.
Moi,

Olen viimeaikoina havainnut kasvavaa tyytymättömyyttä SSH LMP-luokan SRP40k moottoreihin. Yksi mahdollinen korvaaja lienee LMP Pro seriessä käytettävä JK Retro Hawk. Kun yhdistyksen vuosikokous ja uuden hallituksen ajamat mahdolliset sääntökorjaukset ovat aivan nurkan takana, ajattelin nyt jakaa omia kokemuksiani kyseisistä koneista.

Reilun kahden kauden (7 kilpailua, noin 20 tiimiä/kisa) otannalla Hawkit vaikuttavat kohtuullisen tasaisilta keskenään ja meidän noin tusinasta koneita yksikään ei ole vielä hajonnut suuresta kuormituksesta huolimatta. 12V jännite ja 8/46 välityssuhde vauhdittaa autoja mainiosti ja moottoreissa tuntuisi olevan paremmin jarrua kuin SRP:ssä.

Viime viikon Mulheimin kisoissa noin kolme joukkuetta joutuivat vaihtamaan moottoria kesken kilpailun niiden alettua hyytymään ja toisen kolmen tiimin kohdalla hyytyminen johtui lähinnä autossa olleesta viasta. Yhdestä maanantaikappaleesta ilmeisesti paloi hiilet loppuun ja Sebastian epäili että ainakin yksi pata hyytyi liiallisen öljynkäytön seurauksena. Hän ei myöskään ollut huolissaan moottorityypin tulevaisuudesta, sillä Mulheimin rata on muutenkin todella rankka moottoreille. Itse olemme todenneet, että koneissa riittää asianmukaisesti öljyttynä kulkua koko pitemmänkin kisan ajan ilman merkittävää hyytymistä.

Erään harrastajan kanssa jutellessani kuulin myös, että uusien kotimaisten tiimien intoa lähteä LMP Pro sarjaan rajoittaa eriävät säännöt meidän kotoisen sarjamme kanssa. Alla lueteltuna merkittävimmät erot sarjojen välillä:

LMP Pro Series / SSH LMP

Auton kokonaispaino: 165gr-175gr/170gr
Korin minimipaino: 20gr/vapaa
Moottori: JK Retro Hawk/SRP40k
Maavara: 1,2mm/1mm
Eturenkaiden halkaisija: 26mm/25,5mm
Eturenkaiden leveys: 6mm/5mm
Takarenkaat: DoSlot 47 shore (handout)/Scaleauto ProComp 3 (handout)

Nämä säännöt ovat osoittautuneet toimiviksi, eikä OEPS:ssa nähdyn kaltaisia alle 10gr koreja enää näy radalla. -> tasaisempia kilpailuja, vähemmän romua ja yhtäläiset lähtökohdat rakentaa auto jolla pärjää.

Meidän sarjan kalusto sopii siis pääsääntöisesti pienillä muutoksilla myös LMP Pro sarjaan, kunhan rakentaa valot ja täyttää vaatimuksen alle 5 vuotta vanhasta esikuvasta (Valoja, eri handout-renkaita* tai tiukempaa vuosilukurajausta en näe tarpeellisena kotimaan kisoihin). Nykyiset säännöthän pohjautuvat edellä mainitun ja jokunen vuosi takaperin kuopatun OEPS-sarjan sääntöihin, joten lienee loogista yhdenmukaistaa sääntöjä taas hieman.

Toivon asiallista keskustelua aiheesta, puolesta tai vastaan ja toivon että myös tuleva hallitus ottaa järjestyttyään kantaa asiaan.

Ystävällisin terveisin,

VIlle

Born to be last
Viimeksi muokattu: 25.04.2018 15:07 VilleT.. Syy: Lisäys*
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Kaitsu, Ari Niemelä, haukku, Rami Yliniemi

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.04.2018 08:04 #37562 : Rami Yliniemi
Vastaus käyttäjältä Rami Yliniemi aiheessa LMP-luokan tulevaisuus
Jokunen vuosi taaksepäin vastustin sääntöjen yhtenäistämistä, koska sakut hämmensivät omia sääntöjään ja kisaluokkiaan joka kaudelle. Nyt kun touhu on taas vakiintunut, säännöt ovat järkevät, eivätkä muutokset aiheuttaisi meidän harrastajille ylitsepääsemättömiä investointeja tai askarteluita, niin kannatan sääntöjen yhtenäistämistä. Vain valosääntö veks ja SC takarenkaat.

Ei mikään ruudinkeksijä, mutta oli kohdalla kun räjähti.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.04.2018 11:35 #37563 : Kaitsu
Vastaus käyttäjältä Kaitsu aiheessa LMP-luokan tulevaisuus
Hyvä nostaa noita pointteja esille. Itse kun en ole pahemmin kisaillut viime vuosina niin esim. mulle on tullut vähän puskista se, että SRP 40 k mosat ovat nykyään aivan luokattoman huonoja laadultaan. Tämä tuli kyllä sitten itsekin koettua kun pistin Lempäälässä mekkipöydälle uuden mosan sisäänajoon 1,5 V jännitteellä ja aikansa pyörittyään se pamahti siihen... Koska mulla on vielä jemmassa (ajettuja) SRP 40 k mosia jostain vuosilta 2012...13, niin henkkoht. tilanne ei ole kriittinen, mutta uusien harrastajien kannalta sanoisin tilannetta sietämättömäksi. Mosan vaihdolle on siis todellinen ja perusteltu tarve!

Eipä nuo LMP Pro Series säännöt lainkaan pahalta vaikuta. Sielläkö on siis autolle myös max.paino (175 g)? 8/46 välityssuhde saattaa aiheuttaa joillekin runkokonstruktioille hankaluuksia, mutta kai ne rungotkin joskus pitää päivittää...

Eniten tuossa mietityttää Suomen kisoja ajatellen nuo takarenkaat. Tuskin LMP-luokkaan kannattaa tuoda omia handouteja... Nykykäytäntö jossa ProCompeilla vedetään molemmat luokat tuntuu toimivan kohtuullisen hyvin. Mikä on LMP Pro-sarjassa takapyörien min. halkaisija.

Siitä mä kyllä tykkäisin, että kaikki luokat meillä ajettaisiin samalla jännitteellä. Ei tarttis testatessa miettiä aina sitä mikä on jännite radassa.

-kaitsu

Auto tykkää, että sillä ajetaan.

finscale.livejournal.com/
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Ari Niemelä

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
25.04.2018 15:17 #37565 : VilleT.
Vastaus käyttäjältä VilleT. aiheessa LMP-luokan tulevaisuus

Kaitsu kirjoitti: Sielläkö on siis autolle myös max.paino (175 g)?

Eniten tuossa mietityttää Suomen kisoja ajatellen nuo takarenkaat. Tuskin LMP-luokkaan kannattaa tuoda omia handouteja... Nykykäytäntö jossa ProCompeilla vedetään molemmat luokat tuntuu toimivan kohtuullisen hyvin. Mikä on LMP Pro-sarjassa takapyörien min. halkaisija.


Juu maksimipaino on tuo 175 grammaa, mutta todellisuudessa kaikkien autot ovat olleet lähempänä minimiä kuin maksimia. Luulen että maksimipainoakaan ei ole meidän sarjaan tarvetta asettaa.

LMP Pro kisoissa handout takapyörien halkaisija on noin 27,3mm. Itsekään en kaipaa muutosta meidän sarjan rengastukseen, kun Scaleauton pyörien laatu on palannut jälleen asianmukaiselle tasolle; lisäsin tämän myös aloitusviestiin.

Ville

Born to be last

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.04.2018 07:43 #37572 : JariL
Vastaus käyttäjältä JariL aiheessa LMP-luokan tulevaisuus
Olisiko Villellä tai Markuksella tarkempaa tietoa esim. Hämeenlinnan radalta onko Saksan sääntöisessä autossa paljon kovempi huippunopeus verrattuna nykyiseen Suomi LMP välitys/moottoriseen autoon?
Tulevaisuuteen mietintä, jos isoratas kasvaa halkaisijaltaan sirkkelinpyöräksi niin voisiko säännön myös suomessa muuttaa maavaran osalta espanjalaiseen malliin? Eli minimimaavaran alle saa isoratas tulla? Tai siis maavara ei koske rattaan osalta.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.04.2018 09:55 #37576 : OlliB
Vastaus käyttäjältä OlliB aiheessa LMP-luokan tulevaisuus
Hei,

Sorry that I don't answer in Finnish and maybe I'm a bit lost in translation from the previous comments.
I personally haven't had any issues with the SRP40, well n=2 (4) is not exactly good statistics :)
But obviously some people experienced that. If the JK Retro Hawk is that much better and more equal we should consider to change.
I think the minimum weight of the body of 20 gr. is a good think but please not as complicated as in the LMP Pro rules with minimum weight even of the body holders and so on.
I think the weight of the whole car should be rather a minimum than a range since the weight of some of our cars can extend 175 gr.. I don't have any preferences for 165 or 170 gr.
The ground clearance can easily be changed.
If we change the diameter and the wide range of the front tires we could not use them for both GT and LMP. Well, I could not because my tires are all below 26 but I have to get new front tires for the LMP anyway:).
I would also use the Scaleauto rear tires 'cause I don't want to have two different handout tires. Alternatively we could think about using own tires instead of handout.
However, I hope these are all the potential rule changes we are discussing about?
If I understand the first post from Ville correctly we do not speak about introducing light or only body younger than 5 years or exact liveries. Well, I would be strongly against this.

In diesem Sinne :)
Terve
Olli

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
27.04.2018 16:59 #37580 : Rami Yliniemi
Vastaus käyttäjältä Rami Yliniemi aiheessa LMP-luokan tulevaisuus
One of the reasons for proposing to change Fin rules is to encourage and help out our drivers to join LMP Pro. So they should be very close to those on certain technical specs, so that there wouldn’t be necessity to build a separate car just for LMP Pro testing/practising/racing. But we could make our body regulations more flexible to allow older than 5 year bodies etc.
Main idea is to improve class and hobby :smile:
Anyway - it will be the next hallitus, which will decide if any of the proposed changes are good to go.

Ei mikään ruudinkeksijä, mutta oli kohdalla kun räjähti.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
29.04.2018 17:32 - 29.04.2018 22:56 #37590 : VilleT.
Vastaus käyttäjältä VilleT. aiheessa LMP-luokan tulevaisuus

OlliB kirjoitti:


I completely agree with you, I think the way to go here is to keep the rules as simple as possible, while allowing one to build a car that meets both the LMP Pro and our native series' rules. Of course most of the people are only going to race in Finland and the interest of our racers should be the top priority when introducing new rules.

Ville

Born to be last
Viimeksi muokattu: 29.04.2018 22:56 VilleT..
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Rami Yliniemi

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.414 sekuntia