Hep.
Läksin vuoden viimeiseen eurosarjakisaan vielä tavallistakin heikommin valmistautuneena. Valmiiksi asti oli autoista puuhattuna vain OG, toiveellla, että tämä menee nätisti rataa ympäri, koska tällä ajetaan, meni se hyvin tai huonosti. Risojen takalaakereiden vaihtaminen oli eka asia joka, tähän kisaan pikkusen vastusti. Nykyjään liimaan laakerit LockTite 648 lukitteella, joka on toistaiseksi pitänyt niin, että ennemminkin on haastavaa saada laakerit irti. Toinen laakeri jäi hyvin kiinni, ja toinen ei tarttunut vielä kolmannellakaan yrityksellä. Laakerissa oli varmaankin joku uusi nanopinnoite tai jotakin muuta hassua, koska se hylki myös tinaa enemmän kuin kohtuullista olisi ollut. Kun tietää kuulien alkavan pehmetä lämpötilan ylittäessä 120 Celsius-astetta, tulee neljättä kertaa kolvia laakerin kylkeen tarjotessa mieleen ettei tämä paras laakeri ole, vaikka ainoa irrallinen vielä onkin. Treeneissä auto onneksi osoittautui toimivaksi mutta kuski ei. Tilanne ei sinällään ollut hyvin yllättävä, kun katsoo millainen viikko työmaalla oli takana. Ylimääräisenä boonuksena perjantaina tullut tieto mahdollisesta työpaikan olemassaolon lakkaamisesta lähitulevaisuudessa. (Vihjeitä hienomotoriikaltaan keskimääräistä näppärämmälle henkilölle soveltuvista työpaikoista läheltä toiminnassa olevaa slottirataa otetaan vastaan)
Protoilin pari viikkoa sitten uuden pakin testiversion. Mökillä sattui olemaan yhtä aikaa läsnä koko lailla kisoihin mukaan lähtevä arsenaali kalustoa, hyvää teippiä ja laadukasta pahvia. Koska ulkona oli jo pimeää, osa mekaamiseen akuuteista tarpeista oli jäänyt kotiin ja sain tilapäisen inspiraatiokohtauksen, tein pakin proton pahvista. Hahmottelin, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan ja minkä verran ne vie tilaa. Katkoteräveitsi tylsyy yllättävän nopiaan kun leikkaa ruskiaa pahvia, mutta kolmen tunnin askartelun jälkeen proto oli teipattu ja liimattu ovia vaille valmiiksi. Keksinnössä on erikseen lokero kahvalle ja toinen teipeille, ja hukkatila on pyritty minimoimaan. Poweri ei, harmi kyllä, ole vielä toimiva - vain tussilla piirretty kuva josta käy ilmi, mikä hanikka on missäkin ja yllätys, kolvin johto lähtee oikealle sivulle, jolloin se on mahd. vähän tiellä. Pakin päälle on vielä tulossa hyllykkö autoille ja alle on laatikko, jolla saa mekauskorkeuden kohdilleen. Normiityössä kun on jo tottunut korkeaan työpöytään, niin tätä luksusta haluaa myös kisapaikalla. Alalaatikkoon on tulossa tilat 12V muuntajalle, rengassorville, rengasvarastolle (Alkuun varastossa on lähinnä renkaitten kuvia, kunnes sponsorirahaa on tarpeeksi haalittuna...), dremelille varusteineen jne. Ajatuksena siis on se, että isompiin kisoihin lähtiessä otetaan molemmat lootat mukaan, pienemmät pärjätään vähemmällä kamppeella.
OG-auto meni treeneissä yllättävän näppärästi rataa ympäri. Keulastaan jo pikkuisen repaleinen kori mietitytti, mutta toisaalta, vastahan sillä oli ajettu 4 kisaa ja jokunen tunti treeniä, ei se nyt vielä voinut olla tiensä päässä. Eipä. Renkaiksi valikoitui vanhaa varastoa olevat JK:n purkkipyörät, joilla oli treenattu Mikkelissä ja Hyvinkäällä ja maavaraakin vielä, fassin kulmaominaisuuden manuaalisen poiston jälkeen, oli noin 0,82 mm.
Aika-ajosta 45 sekuntia meni kahvan säätöjen kanssa arpomiseen ja tavoite alle viiden sekunnin kierroksesta täyttyi. Sillä pääsi nopeampien erään, jippii! Sillon kun kuski ei ole ihan tikissä joutuu paikkaamaan paremmalla autolla. Itse kisassa suoritus ei ollut kummoinen. Auto meni alkuun pelottavan helposti rataa ympäri. Koska ajaminen tuntui helpolta, piti tietenkin jälleen kerran kokeilla ajaa niin lujaa kuin ikänä pääsee varsin tunnetuin seurauksin. Valmiiksi kovasti ruttuinen kori sai parissa kunnon mällissä uuden muodon keulaansa, jolloin ajoittain ilman kulku korin alta mahdollistui merkittävän suurissa määrin. Tällä ilmiöllä oli nostajia työllistävä vaikutus. Kyseessä on vika, joka pyrkii enemään kisan edetessä, valitettavasti. Auton toimiessa ajaminen oli kivaa, vaikkakin lopputulos jäi melko heikoksi. Osaltaan tähän saattoi vaikuttaa renkaiden kuoriutuminen vanteilta liki puoliväliin saakka. Ja niin, kyllä tuolla korilla vielä yhdet piirikunnalliset nyt ainakin voi ajaa, kun pahimmat rutut oikoo...
Tiimikaverit olivat äänestäneet minut jatkoon "Haluatko autokuskiksi" -systeemissä, joten pakkauduimme ajon jälkeen C2:n kyytiin ja läksimme etsimään iltapalaa kokeellisella menetelmällä suunnistaen. Päädyimme Kebab Roniin. Valinta oli erittäin onnistunut, sapuskan hinta/laatusuhde oli erinomainen. Empiirinen tutkimus jatkui myös lauantai-iltana, jolloin totesimme sapuskan olevan paitsi hyvää, myös tasalaatuista.
Illalla Santalahdessa spekuloitiin seuraavaan päivän kisan lisäksi myös valoa nopeamman ilmiön toteutusta. Itse kömmin ajoissa (äänestettiin sinulle toi yläpeti kun olet vielä nuori ja notkea) demokraattisesti valitulle orrelleni ja toivottelin hyvät yöt samalla kun tungin korvatulppia korviin. Miten niin tehokkaat? Edes tuuli, joka oli tuntia aiemmin vähällä vielä tukan päästä, ei päässyt tajuntaan saakka.
Lauantai, touringpäivä. Odotetusti paras päivä oman suoritumisen kannalta. Jep. Tiimikaverin huomattua aamupalakaupassa, että silmälasit jäi mökkiin, siirtyi kisapaikalle saapuminen aiottua myöhäisemmäksi. Rakennettavaa oli vielä Touring-auto ja sporttiinkaan ei ollut ihan kaikki valmiina. Kotona kasattu TS-moottori meni heti hylkyyn, kun huomasin akselin olevan aivan kiero. Ei kun uutta tilalle ja pinjonia juottamaan. 42:n tasalaatuisen, 0,05 mm heittävän pinjonin asennuksen jälkeen totesin että olkoon ja auto kasaan, kiire koota sporttiin toinen kone ja muuta pientä. Auto meni muuten hyvin, paitsi että tuntui olevan liika pitävää. MInulla on vieläkin käytössä pari Muran kevytkannuun tehtyä set-uppia jotka eivät ole nopeimpia, mutta erinomaisen mukavia ajettavia. Ikivanhat Pro/Slotin 28 asteen ankkurit toimivat nuissa todella hyvin. tai no, tapasivat toimia, koska enää ei voi puhua monikossa. 5 minuutin treenin jälkeen moottori kuoli ulosajossa. Ei kun jälleen rakentamaan ja tällä kertaa sai heittää hyvästit erinomaiselle ankkurille josta yksi käämi kuljetti virtaa vain kolmanneksen siitä mitä sen kaverit. Hei hei TS-4, liki 15 vuoden yhteinen taival on ohitse (pitää vielä mikroskoopilla tutkia, olisiko vaikka langan liitos kollektoriin ratkennut ja sen voisi hitsata laserilla niin saisi vielä treeniankkuriksi pelastettua)
Ehdin niukasti mukaan toiseksi viimeiseen treenipätkään, jossa totesin supernaturaalit liian liukkaiksi renkaiksi. Pinetä pito-ongelmaa oli ollut ilmassa koko päivän. Katsastukseen vein auton isovanteisilla piranhoilla, joita oli kavennettu noin 1,5 mm sisäreunoistaan. Edellisellä viikolla hukkasin melkein ajamattoman kisakorin (jos se löytyy, esmes Hyvinkään klubilta, niin löytäjälle kahvit tai pullaa voi olla tiedossa) eli taas mentiin valmiiksi pehmeäksi ajetulla korilla.
Aika-ajo meni tyyliin Njet problem, Normal katastrof. Auto tuntui kaatavan kovin, kovin herkästi ja taisin ajaa uloskin neljästi. Sijoitus oikeutti lähtöruutuun siinä erässä, missä on kaikkein kokeneimmat nostajat. Saattoi olla TS-luokassa surkeimmin mennyt aika-ajosuoritukseni ikänä. Itse kisassa auto hieman takkuisen alun jälkeen meni erittäin hyvin ympyrää, vaikka ei nopeimmasta päästä ollutkaan. Tokan uranvaihdon yhteydessä huomasin, että loppukisa kannattaa ajaa äärimmäistä varovaisuutta noudattaen. Kiireessä oli jotakin pikku juttuja, kuten moottorin juottaminen oikeasti kiinni, päässyt unohtumaan. Kone oli siis kiinni vain kahdella hyvin minimaalisella tinatäpällä Nou hätä, paikataan hanskalla... erä oli yllättävän siisti ollakseen se ensimmäisenä ajettava ja moottori kesti viimeiselle kierrokselle asti kiinni. 10 sekuntia ennen loppua etummainen juotos ratkesi ja siihen se matka sitten katkesi. Välillä tuntui, että auto menee nätisti, kunhan kuski vaan jaksaisi keskittyä. Ihan näin paljon ei hyvin usein vastusta, yleensä touring on ollut sellainen helposti mekattava luokka minulle.
Kerkesin rakentaa sporttiin kaksi autoa kasaan TS-kisan ja illan aikana. Edellisella kerralla täysin toimimattomaksi rankattu Sandersin vanha runko sai keulaansa lisää painoa ja keskirailiin lisää jäykkyyttä. Pienillä muutoksilla ja ehkä osuvamman rangastuksen turvin se toimi niin vakuuttavasti, että päätin ajaa sillä kisankin. . Treenissä runko ei tullut nätisti keltaisella suoralle, joten viilasin ulkokurvin puoleisesta sarvesta rautaa alapuolelta pois. Jäi vaikutelma, että meni sen jälkeen paremmin.
Kaikkea muuta kuin täydellisen päivän kruunasi Santalahtelainen, penkkaan maastoutunut kivi. Tiimikaverin Mersussa on sellainen vallankumouksellinen uusi järjestelmä, joka antaa äänimerkin kun johonkin osuu. Toimii, tutkitusti myös peruutettaessa.
En ole ihan varma, monelleko kilolle standardilauteet on speksattu, mutta yllättävän kestävät ne olivat. Kuten slottikisoissa yleensä, saunoessa muisteltiin menneitä kisoja ja parannettiin maailmaa. Kiitos Harri ja Kale, tiimi oli aamulla jälleen koossa.
Aika-ajossa liki 0,3 sekuntia nopeammin kuin OG:llä ja kisan kärkeä alle puoli sekuntia perässä oli hyvä lähteä hitaampaan erään uralta sininen. Kisassa auto meni aluksi todella hyvin. Kolmannella heatilla tuli tarve vääntää chokea pienemmälle ja oli pelko persuksissa, että kone väsähtää kesken. Van eipä hätiä, preidin palaminen tuon aiheutti. Eipä ole ennen minulta palanut preidi europortissa niin, että auto ei oikeastaan pätki mutkissa, vaan sekä suoravauhti että kiihdytys mutkista jättää vaikutelman kuin hiilet olisivat lopussa. Preidin vaihto ja taas mennään omien ajotaitojen äärirajoilla. Kaikki on lähes OK, kunnes tulee punaisen uran vuoro. Preidi on taas alkanut kärjestään palaa. Jos preidi on yhtään alhaalla, se palaa. Jos preidi on yhtään liika ylhäällä, auto puskee tiukoista mutkista suoraan. Kun kattoin keulaa kisan jälkeen, ei auto ollut edes mitenkään matala, koska moskakertymää oli lähinnä vain sarvien kärjissä. Aihio on selkeästi kehityskelpoinen, tiukkojen mutkien läpäissyominaisuuksia vain täytyy parantaa ja keksiä miten preidien palaminen saadaan loppumaan.
Yllättäen toinen erä oli muodostunut nopeammista kuskeista, jotka myös ajoivat paremmin. Finaalipaikka jäi kauas, toistaiseksi 8 parhaan joukkoon on niin kovasti tunkua, ettei harrastetason kuskille riitä kohtalaisella autolla paikattu suorite. Tarttee harjoitella vielä paljon lisää. Nostopaikalla sai välillä maastoutua kun autoja lenteli syliin saakka. Kun ajetaan oikeasti kovaa ja auto sitten lopulta irtoaa tiestä, se tulee lujaa!
Viikonlopun hassuimmat ulosajot olivat KImmon käsialaa. KImmon uusi runko näytti menevän aika mainiosti, vaikka oli ekaa kertaa oikeasti tosi toimissa. melkein TQ ja vakuuttavan näköistä etenemistä kisassa, kunnes sivulevyn jumituttua näimme piruetteja ja todella hassuihin suuntiin sinkoamisia. Kun auto kaatuu ulkomutkan puoleisen pyörän yli, nousee samalla keula kohti kattoa ja tekee omituisen kiepauksen päätyen melkein takaisin ajosuuntaan, on siinä nostajalla miettiminen kuinka tuo tehtiin ja koska se tulee uusintana, hidastettuna, kiitos!
Sportin finaali oli varsin tapahtumarikas. Vähän ennen puoliväliä neljä ensimmäistä olivat todella lähekkäin ja ilmassa oli selkeä kilpaa ajamisen tuntua. Kuinka muutama kolari kaiken muuttaa voikaan... Vaihdoin Harrille tarroja ja aluksi näytti hyvältä, tasaisen vauhdin taulukolla kirkkaasti podiumille, mutta toisin sitten kuiteskin kävi. Ruuhkaa kun näyttää olevan muuallakin kuin kehä ykkösellä. Useita eteen eksyneitä mustalla ja siinä auto sai jo pikkuisen siipeensä. Kun vielä moottori alkoi hyytyä, näytti pahasti siltä, että sijoitus putoaa kauas kärjestä. Enpä muista kenenkään aiemmin tulleen neljänneksi köröttelemällä pari viimeistä heatiä lähes "liikkuu se vielä, olkaa ystävälliset ja työntäkää se käyntiin" -vauhtia. Tumpilla oli hurja vire ajaa Harri kiinni ja toivo neljännestä sijasta eli viimeiselle minuutille, kunnes johdon katkeaminen päätti hyvän kirin muutaman kierroksen liian aikaisin. Optimointi on taitolaji sekin. Lopulta Arzzi vei potin kotiin tasaisen hyvän suorituksen ansiosta. Meillä on useita aika kovia nuoria kuskeja. Se on positiivinen, vaikakin omaa sijoitustani säännöllisesti heikentävä seikka.
Kiitoksen kisojen järjestäjille. Rata tuntui hyvältä, pito oli kohdillaan, lihapiirakat hyviä, kanttiinin neidot nättejä ja vaikeuksista huolimatta ajaminen oli jälleen kerran nastaa. Näihin tunnelmiin iman kuvia!
-eemeli-
.png){kind=spacer}
