Kivat kisat taas takana. Isot onnittelut Junior Teamille! Aika vähän oli tehtävissä, pojat karkasivat tasaisen varmalla suorituksella. Kun heillä ei ollut isompia teknisiä murheitakaan (mitä nyt pyörät joutuivat vaihtamaan lopun katsastuksessa), niin kakkoseksi jäätiin senioriporukalla. Junioritiimissä kaikki kuskit (Kalle, Venni, Santeri ja Leevi) on ihan huippuluokkaa (jopa maailmanluokkaa) ja kun Juha oli tehnyt ensi luokan työtä auton kanssa niin eihän siinä ole kahta sanaa. Onnea myös Juhalle! Etukäteen tätä vähän arveltiinkin - ainoa toivo oli että autosta saataisiin niin nopea, että sen avulla pääsisimme karkuun. Ei onnistunut.
Tässä vähän koostetta kisasta meidän senioritiimin (Ville, Henri, Rami, Kimmo) näkökulmasta:
Treenien perusteella oli jo aika selvää, että Suomen joukkueet ovat aika paljon edellä vauhdin suhteen. Tietty olettamus oli että muutama tiimi säästeli vielä kisakalustoaan ja vauhtikin varmaan paranisi jahka kisa alkaisi. Erityisesti Ruotsin ykköstiimi oli nimivahva ja uskottiin sen olevan kovin vastus, vauhtia oli väläytelty jo treeneissä. Myös tanskalaiset joukkueet olivat edellisenä vuonna olleet kovia, joten niiden iskukyky oli tiedossa.
Junioritiimi ainakin säästeli kisakalustoa ja treenasi lähinnä ajoa, joten seniorit vaikuttivat perjantaina vielä nopeimmilta. Meidän tiimi käytti aika paljon aikaa testaamiseen ja tuntui että enempää vauhtia ei oikein enää löytynyt millään muutoksella, eli auto oli aika valmis kisaan, koria pitäisi kuitenkin vielä vahvistaa. Lauantain treenien puolivälissä päätettiin vielä vaihtaa alun perin ajateltu kisakone toiseen, koska jotenkin tuntui että siinä oli pientä puutumista havaittavissa, tai ainakin uskoteltiin itsellemme että pieni vauhdin puute johtuisi tästä... Autoon mennyt kone oli pari viikkoa aiemmin mennyt suunnilleen samaa kyytiä eli sen piti olla OK. Autoon tehtiin myös lauantaina vielä uudet etupyörät, kun perjantaina käytetyt vähän väpättivät. Uudet pyörät hankasivat jostain syystä koriin, joten koria nostettiin edestä 0,125mm prikan verran, mikä poisti ongelman. Aika pienillä toleransseilla siis mentiin…
Treenien perusteella oli odotettavissa, että kisasta ei tulisi yhtä siisti kuin viime vuonna. Kolareita oli todella paljon ja moni kori meni aika huonoon kuntoon. Erityisesti Viperin korit joita radalla tulisi olemaan monta, ovat aika hauraita keulasta (puskuri halkeaa helposti lamppujen alta ja voi aiheuttaa sekä maskin että lamppujen irtoamisen). Säännöt edellyttivät että ne pitää liimata takaisin jos ne irtoaisivat, eli autojen keuloja piti vahvistaa aika tavalla, irtoavat osat tuettiin teipein.
Katsastus toi sitten aika mielenkiintoisia juttuja mukanaan. Itse olin katsastamassa, eli siinä pääsi hieman näkemään mitä radalle oli menossa. Autoista katsastettiin myös se, kuinka kovaa moottori kiertää 12,5 voltilla. Yllättäen kolmen tiimin koneet kiersivät liikaa, joten ne jouduttiin vaihtamaan, junioritiimi oli yksi näistä. Koneen maksimikierroksiksi oli määrätty se nimellinen 26000 joka siis ei saanut ylittyä. Siitähän tuo arvo ei tietenkään kerro, mikä moottorin teho on, koska tuo ei huomioi vääntöä. Viime vuodesta poiketen tänä vuonna sallittiin myös Dodge Viper-kori, joka oli selvästi suosituin - Suomen, Ruotsin ja Tanskan tiimit olivat kaikki päätyneet siihen, Norjan tiimit ajoivat Audeilla. Autojen painoissa oli yllättävän suuria eroja - useimmat painoivat 205 gramman molemmin puolin (PM-säännöissä sallitaan lexan-ohjaamo ja lasit, joten painon pitäisi helposti mennä alle 200 gramman). Suomen joukkueilla autot olivat ihan kevyimmästä päästä, molemmilla alle 195 gramman. Aika moni tiimi oli rakentanut auton maavaran ihan sääntöjen mukaiselle alarajalle, joutuipa joku tiimi nostamaankin sitä vielä katsastuksessa. Olivatko sitten luulleet että alle heitetään uudet handoutit - säännöthän sanoivat että ajetaan 27,5mm:iin sorvatuilla handout-pyörillä...
Kisa alkoi aika selvässä suomalaisten komennossa - ensimmäinen 45 minuuttia mentiin niin että molemmat tiimit olivat koko uran samalla kierroksella, ensimmäiset 15 minuuttia ero oli mitattavissa metreissä - juniorit vetivät aluksi sentti sentiltä kaulaa, mutta sitten seniorit joidenkin tapahtumien jälkeen saivat jälleen kiinni. Ulosajoista vastasivat lähinnä muut tiimit. Christensen (viime vuoden voittanut tanskalaistiimi) oli vaikeuksissa heti alussa, jostain syystä auto meni aika huonosti, joten mekkausta tuli heti alussa. Mikä vika sitten olikin ollut, niin se taidettiin saada korjattua, koska vauhti parani melko nopeasti, mutta takamatkaa oli jo tullut.
Toinen hiitti ei sitten tuonut mitään uutta ja ihmeellistä, seniorit olivat hiuksenhienosti edellä. Kolmannessa hiitissä Christensen Motorsport joutui sitten koneenvaihtoon. Koneenvaihdossa vaihto pitää tehdä ajon aikana, mutta koska kone pitää testata, katkaistiin virta radasta konetestin ajaksi. Uusi moottori oli OK, joten kisa sai jatkua ja Christensen taas radalle. Tällä hiitillä juniorit ottivat kärkipaikan, seniorit hiukan perässä. Jännittävää oli huomata, että hiitin kuluessa tiimien vauhdit vaihtelivat, eli välillä toinen oli nopeampi, välillä toinen. Ihan selkeää selitystä tälle ei keksitty.
Kisa jatkui suunnilleen käsikirjoituksen mukaan, kunnes sitten meidän osaltamme alkoi viidennellä hiitillä näyttää siltä, että meidän vauhti oli hidastumassa. Se oli kuitenkin sen verran pientä, että sille ei lähdetty tekemään mitään, kun ei muidenkaan meno ollut enää kovin ripeää, ajateltiin että koneet alkavat puutua kaikilta. Sitten kuudennella hiitillä havaittiin että suoralla oli sen verran töyssyjä että sähkönsaannissa oli ongelmia, kun virtaharjat oli painettu varsin alas. Virtaharjojen nostolla vauhti paranikin hieman, auto ei enää nykinyt suoralla. Sitten yhtäkkiä kierrosaikoihin rupesi tulemaan kymppejä lisää vaikka autosta ei löytynyt mitään näkyvää vikaa. Päätös oli nopea – kone vaihtoon. Vaihdossa meni noin 20 kierrosta jonka jälkeen kisa seis ja konetestiin. Testi paljasti, että uusi kone kiersi liikaa. Meidän olettamus oli, että voimme sitten virran ollessa poikki vaihtaa tilalle laillisen koneen. No, näin ei järkytykseksemme ollutkaan, vaan pienen kalabaliikin jälkeen jouduimme uuden koneenvaihdon eteen, eli taas 20 kierrosta hukkaan ja konetestiin. Nyt onneksi kelpasi, eli kisa sai osaltamme jatkua. Kakkossija ei onneksi ollut vieläkään mennyt, eli siinä mielessä tilanne ei muuttunut, mutta kärki karkasi lähes tavoittamattomiin. Tästä eteenpäin kisa olisi siis ajelua; pääätimme lähteä vain suojelemaan kakkosssijaa eli turha kiire pois ja katse tiessä, eli kaikki kolarit piti minimoida. Auton vauhti parani taas hyvälle tasolle.
Aika pian koneenvaihdon jälkeen teipattiin renkaat, kun kuski valitteli auton tahmeutta. Yllätykseksi erityisesti etupyöristä irtosi paljon likaa, jopa selkeitä klönttejä. Tämän jälkeen auton vauhti parani entisestään. Tässä kohdassa heräsi arvio siitä, että moottorin puutumisen syy saattoikin olla mekaaninen – etupyörät, joiden tiedettiin jo lähdössä olleen pienellä toleranssilla koriin, olivat luultavimmin alkaneet hangata koriin tämän lian kerryttyä pintaan, ja erityisesti kiihdytyksissä syöneen vauhtia ja rasittaneen konetta. Juhan kanssa juteltiin ja hän kertoi pienentäneensä korin pituusliikettä junnujen autosta. Meidän autoon oli taas korin pituusliike maksimoitu jotta se olisi mahdollisimman nopea, minkä kyllä tiedettiin olevan pieni riski juuri rengaskosketuksen vuoksi. Jostain syystä sen pienentämistä ei muistettu kokeilla, ehkä siksi että ongelmaa ei treeneissä havaittu jatkuvan renkaiden puhdistuksen ansiosta… Eli tällainen kuluminen ja lian kertyminen pitää siis muistaa paremmin huomioida, autoa ei kannata rakentaa kovin tiukoilla toleransseilla korin liikkeiden osalta… eli tässä taidettiin tehdä virhe.
Loppu ajettiin varmistellen, mutta koska auto meni niin vaivattomasti niin se ei kuitenkaan juuri näkynyt vauhdissa, täytyi vain pitää pää kylmänä. Viimeisellä hiitillä 10 minuuttia ennen kisan loppua sitten käsikirjoituksen mukaan autot katsastettiin maavaran osalta. Yllättäen kävi niin, että 5 tiimiä (juniorit + ruotsalaiset + tanskalaiset) joutuivat renkaanvaihtoon (maavara alle 0,8mm). Eli norjalaiset + seniorit jatkoivat kisaa heti. No, renkaat vaihtuivat nopeasti eli siinä ei tapahtunut juurikaan mitään dramaattista. Ainoa muutos viimeisellä hiitilllä oli että Ruotsin kakkosjoukkue livahti heidän ykkösensä ohi nelossijalle 5 kierroksen turvin, ihan en ehtinyt havaita tapahtuiko tämä renkaanvaihdon seurauksena, vai syntyikö ero ajamalla.
Kilpailu oli hauska ja tosiaan teknisiä haasteita oli enemmän kuin vuosi sitten. Erot muodostuivat lopulta melko selviksi lukuun ottamatta Ruotsin joukkueiden välistä tiukkaa taistoa. Johtuiko kotiradasta ja perusteellisesta valmistautumisesta, mutta Suomen tiimit olivat nyt selkeästi edellä, eli lopputulokset kyllä kuvastavat aika hyvin tasoa. Korvakuulolta ainakin suomalaisten autot olivat selkeästi äänettömämpiä kuin toisten. Vähän hämmensi tanskalaisten keskinkertainen esitys, koska ne olivat viime vuonna varsin vahvoja. OK, Slotgear on ilmeisesti siellä ollut tänä vuonna niskan päällä ja se tiimi kieltämättä olikin tasaisen vahva. Christensen oli kaukana viime vuoden suorituksesta.
Yhtenä oppina oli, että tuo varakone kannattaa testauttaa ennen kisan alkua, niin että ei tarvitse vaihtaa kahta kertaa... :evil:
Ensi vuonna kisat sitten Tanskassa, veikkaan että sinne lähtijöistä on taas tunkua. Rata on kuulemma suunnilleen samanlainen kuin Göteborgissa viime vuonna.
Suuret kiitokset Pohjolan perheelle, Maisalle, Harrille ja Tumpille hyvistä kisoista!
.png){kind=spacer}
